Arvio: Demokratia tulevaisuuden myllerryksessä – 01111

Demokratia tulevaisuuden myllerryksessä Mika Mannermaa Tulevaisuusvaliokunta, Eduskunta 2006 Maksuton ISBN: 978-951-53-2921-9 (pdf-versio) Verkkovoimaa -binääriarvio: 01111 Verkkovoimaa-arviointiperusteiden selitys tästä.

 

Demokratia tulevaisuuden myllerryksessä on rinnakkaisjulkaisu tulevaisuusvaliokunnan teettämälle kokoomateokselle Demokratia ja tulevaisuudet (arvioon tästä) eduskunnan 100-vuotisjuhliin 2006. Nyt arvioitava, Mika Mannermaan yksinään tekemä teos kannattaa kuitenkin lukea ensin, jos demokratia yhdistettynä tulevaisuudentutkimukseen ei ole ominta ydinosaamista.

Rinnakkaisjulkaiseminen toimii tässä tapauksessa meheväisesti. Jäin kaipaamaan mainiosta, mutta skenaarioiltaan aneemisesta kokoomateoksesta enemmän kirkkaita skenaariokuvioita ja reippaampaa menoa. Mannermaa tapansa mukaan tarjoaa niitä ja megatrendejä viitekehyksenä tarkastellessaan demokratian tulevaisuuttq ja fokusoiden Suomeen. Toisin kuin sisarellinen kokoomateos, Mannermaa visioi paikoitellen vuoteen 2017 – eduskunnan 200-vuotisjuhliin asti. Siistiä. Edelleen, kokoomateoksessa talouden ja demokratian suhdetta käsiteltiin lähinnä vetämällä pataan usean artikkelin voimin USA:a ja uusliberalismia (tässä järjestyksessä). Mannermaa tuo selkeästi ja nyansoidummin esiin talouden ja demokratian kiistattoman kytköksen.

Demokratia tulevaisuuden myllerryksessä on asiantuntijan ja konsultin tekemä hallittu kokonaisuus. Ensin esitetään iso kuva – globaalit ja suomalaiset medatrendit, sitten tarkennetaan eri teemoihin ja lopuksi johtopäätökset ja suositukset. Vaikka rakenne on perinteinen, niin sekä visiot että suositukset eroavat kuitenkin selkeästi edukseen verrattuna vaikkapa keskivertoselvitysmiehen tekemään esiselvitykseen (milloin näiset saavat tehdä niitä?)

Paradigman muutosta pukkaa

Opus on sisällöltään järkälemäinen, mikä on normaalia, kun tarkastellaan megatrendejä. Mika Mannermaa ahtaa sujuvasti luettqvaan 160 sivuun. Vaikka blogimerkintä voi olla periaatteessa rajaton, niin pelkkä kirjan teemojen ja detaljien listaaminenkin kävisi työstä. Jos arvioni alku ei vinkannut riittävän selkeästi, niin tämä teos kannattaa silmäillä itse. Toisin kuin esimerkiksi tuore Verkkovalta (Groundswell), tätä ei kannata puristaa pariin palluraan tai taulukkoon. Paatuneet tulevaisuudentutkijat ja ennakoijat voivat toki aloittaa noin sivulta 100, mahdollisista uusista ideologioista. Mutta lopun skenaariot vuosille 2007 – 2107, johtopäätökset sekä suositukset eivät ole mikään executive summary.

Keskeisiä, läpi teoksen tarkasteltuja teemoja ja skenaarioiden ydinelementtejä ovat muun muassa globaalin demokratian ja hallinnon tarve; vähemmistöjen muutos enemmistöksi ja tätä kautta yhteiskunnan muuttuminen monikoksi, riskiyhteiskunta; yksilöllisyyden ja heimoistumisen kasvu sekä demokratian järjestäminen enemmän tai vähemmän sähköisesti kaikilla tasoilla.

Kuten velijulkaisussa, kuhnilaista paradigmanmuutosta on ilmassa niin taloudessa, demokratiassa, asenteissa, ikääntymisessä, käyttäytymisessä ja ylipäänsä yhteiskunnissa. Mannermaa paikantaakin Suomen kehityksessä tämänhetkisen siirtymän 1980-luvun tietoyhteiskunnan varhaisvaiheesta kakkosvaiheeseen, jolloin alkaa jo tapahtua kiihtyvään tahtiin. Bioyhteiskunta odottaa vuoden 2025 tietämisillä ja fuusioyhteiskunta 2050 tienoilla (s. 23 kaavio).

Teräviä oivalluksia

Teoksen monista yksittäisistä helmistä esimerkkinä sivun 61 taulukko Demokratian tulevaisuusparadoksit. Se vertailee tulevaisuusajattelun sekä vallitsevan (edustuksellisen) demokratian ja sen käytäntöjen tyystin vastakkaisia intressejä. Onnistunut (puolue)politiikka – so. vallassapysyminen itse asiassa vaatii lyhytnäköisiä ja nopeita ratkaisuja teollisen aikakauden lähtökohdista. Pitkäjänteinen tulevaisuusajattelu on itse asiassa haitallista puolueiden nykytoiminnalle. Että näin LOL. Niin ikään esimerkiksi kirjan esittämistä uusista ideologioista (s. 108 – 115) esimerkiksi uusmarxismi on jo alkanut nostaa partaansa prekariaatin liepeillä.

Mika Mannermaa viljelee ilahduttavan hedelmällisesti sarkasmia ja ironiaa nyky-yhteiskunnan teollisen aikakauden rippeille, joista esimerkiksi vakiintuneet puolueet tarraavat edelleen tiukasti kiinni. [Teollisena aikana perustettujen] ”Puolueiden ohjelmien hiominen ja kiillottaminen tuottaa aatteellisesti teräviä ratkaisuja ongelmiin, jotka pääosin eivät ole enää relevantteja”. Tai että kansallisvaltion ideaali korostuu Suomen puolueiden nimissä.

Kokonaisesityksen ainoa lievä miinus tulee sinänsä veikeästä ideasta heitellä yksittäisiä täkyjä aiheista tekstin sekaan ikään kuin nostoina tai vinjetteinä. Toteutus ei kyllä napannut itselläni vähääkään. Heitoissa lienee tavoiteltu erilaisia ajattelumaailmojaja puhetyyleineen, mutta onnistuminen olisi kyllä vaatinut erillistä draamankirjoitustaitoja. Toisinaan heittoja käytetään perinteisesti, kuten ytimekkääseen sanaselitykseen. Parhaimmillaan ne voisivat toimia esimerkiksi innovointipajojen inspiraationa.

”Me emme odota. Mikä on jono?” (instantismi) ”Pieni ennuste: pahviset vaalijulisteet häviävät katukuvasta jo lähitulevaisuudessa. ”Ympäristösaastetta,”, sanovat ihmiset” (vaalimainonnan siirtyminen digimediaan).

Täydennystä teokseen =)

Oikeastaan ainoa paketti, mikä Demokratia tulevaisuuden myllerryksessä -teoksessa jäi hieman mähkityttämään, on työn, talouden ja vaihdannan käsittely. Tehdessäni opusta Tieto – neljäs tuotannontekijä : tehtaasta televirtuaalisuuteen (1993) päädyin joltisenkin käsitykseen – en mitenkään ensimmäisenä – että (länsimainen) yhteiskunta järjestyy ja organisoituu aina kulloisenkin tuotannon, työn ja sen keskeisimmän raaka-aineen kautta.

Mika Mannermaa kyllä huomioi esimerkiksi siirtymisen sisältöintensiiviseen tuotantoon. Käsittely jää kuitenkin varsin yleisluontoiseksi suhteessa siihen, miten hän kokonaisuudessaan tarkastelee netin roolia. Toisaalta on hieman harmikin, että teos ilmestyi 2006 juuri ennen kuin alkoi teosten tulva crowdsourcingista, joukkoälystä, produsagesta, wikinomicsista. Web 2.0 (2004) olisi kyllä ollut jo tarjolla.

Immateriaalinen tuotanto ja jakelu tuottaa uudentyyppisiä työn organisoinnin muotoja ja erityisesti kollektiivista toimintaa, ellei peräti joukkoälyä. Yhä useampi fyysinen artefakti muuttuu tuotteesta palveluksi, kuten vaikkapa Spotify korvaa peruskuuntelijan cd-kokoelman. Perinteinen raha korvautuu osin ilmaistalouden (freeconomics) uusilla vaihdntavälineillä, joista yksi keskeisistä on identiteetti ja nettimaine, kuten esimerkiksi J. D. Lasica tai Tero Heiskanen kirjoittaa. Miten tämä sitten liittyy demokratiaan?

Kohtuullisessa määrin. Siirtymä teollisista aloista palveluihin on jo tuottanut paitsi prekariaatin niin myös maltillisempia pätkätyöläisiä. Vasemmisto tuskastelee kannatuslukujensa kanssa, mutta kieltäytyy laajasta kannattajapotentiaalistq, vaikka kaupan kassaa voisi jo melkein kutsua teolliseksi ammatiksi.

Viime vuosina on pukannut Piratpartietia, Tietoyhteiskuntapuoluetta, Wikipuoluetta ja Piraattipuoluetta. Joku niistä jää henkiin. Yhteiskuntaan on jo syntynyt uusi kokonaiskehystys (framing), jota esm EFF (Electronic Frontier Foundation) on ajanut vuodesta 1990: (netti)ilmaisunvapaus, yksityisyys, tietoturva, identiteettivarkaudet, älyllinen pääoma ja omistussuhteet, tekijänoikeudet, lähdesuoja etc.

Mutta EFF ei ole puolue. Vihreät olivat Mannermaan mukaan viimeinen teollisen ajan puolue. Moni vihreitä äänestänyt on pahoittanut mielensä vihreiden äänestyskäyttäytymisestä eduskunnassa. Ehkäpä vihreät toivovat bioyhteiskunnan aikana, että olisivat olleet sen ajan ensimmäinen puolue.

On selvää, ettei kaikkea saa ahdettua 160 sivuun, mutta skenaarioiden kannalta tämä linja tarjoaisi runsaasti mahdollisuuksia. Miltä näyttää kasvuhakuinen talous jos ihmiset laajassa mittakaavassa a) tekisivät tuotteensa ja palvelunsa itse tai kollektiisesti b) ostaisivat niitä toisiltaan – tai toisilta kollektiiveilta – ja maksaisivat niistä muulla kuin pankkiin talletettavalla rahalla? Esimerkiksi Aasiassa yleistyy tapa säästää puheaikaa ja myydä se eteenpäin vaikkapa elokuvalippuja vastaan.

Mustekynä ei tartu sivuihin, mutta sivut irtoavat sitäkin juhlavammin

Käytettävyyden osalta Demokratia tulevaisuuden myllerryksessä -paperiversion juhlapaperiin ei oikein merkinnät tartu velijulkaisunsa tavoin. Mutta vastaavasti liimaselkäiset sivut irtoavat sitäkin juhlavammin.

Ammattikäytössä irtonaisista sivuista koostuva kirja ei järin eroa tulostenivaskasta muuta kuin laadukkaampina kansina. Paloivatko eduskunnan rahat Lipposen masinoimaan valokuvakirjaan vai eikö teosta olekaan tarkoitus kuin silmäillä varovasti. Jonkinlainen edes piskuinen hakemisto olisi siis ollut paikallaan eri teemojen onkimiseksi myöhemmin esiin.

Verkkovoimaa -blogi suosittelee. Tanakkaa mutta helposti omaksuttavaatavaraa holistisella ja innovatiivisella otteella megatrendeistä, kuten tulevaisuudentutkijan mielestäni kuuluukin. Fokuksena Suomi ja sen demokratia, globaalia näkökulmaa unohtamatta. Kokonaisvaltaisen käsittelyn myötä teoksesta on haasteellista nostaa yksittäisiä lukuja tai jaksoja esimerkiksi opetus-, tentti- tai innovointikäyttöön, mutta niitäkin löytyy, kuten ylläesitetyt kaaviot, eri skenaariot sekä lopun suositukset.

KARI A. HINTIKKA

Kirjoitus on julkaistu alunperin Verkkovoimaa -blogissa (terppa Facebookille ja walled garden -linjalle, joka yrittää ahmia ja sulauttaa kaikki netin sisällöt itseensä mainitsematta alkuperäisiä lähteitä)

Arvio: Demokratia ja tulevaisuudet – 01111

Demokratia ja tulevaisuudet Mika Mannermaa, Jim Dator & Paula Tiihonen (toim.) ISBN: 951-53-2918-1 (pdf-versio) Tulevaisuusvaliokunta, Eduskunta 2006 Maksuton Verkkovoimaa -binääriarvio: 01111 Verkkovoimaa-arviointiperusteiden selitys tästä.

 

Demokratia ja tulevaisuudet on eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan tilaustyö edellisen instituution 100-vuotisjuhliin 2006. Kokoomateoksen toimittajat mukaanlukien, kirjoittajina on parikymmentä enemmän tai vähemmän tulevaisuudentutkimuksen guruja, mutta minimissään asiantuntijoita. Verkkovoimaa -binääriarvio antaa varsin hyvän kokonaissaldon, mutta klassikoksi tästä ei sentään ole. Esimerkiksi innovatiivisuus on muutaman kirjoittajan varassa.

Teoksen rinnalla julkaistiin Mika Mannermaan raportti Demokratia tulevaisuuden myllerryksessä, josta on erillinen arvio. Itse asiassa, jos tulevaisuudentutkimuksen ja demokratian yhdistelmä ei ole ominta alaa, niin Mannermaan oma kirja kannattaa lukea ennen tätä.

Kunnianhimoisena tavoitteena on peilata demokratian tulevaisuuksia aina 200-vuotisjuhliin asti. Kolme kirjoittajista hyytyy ruotimaan USA:n nykyistä (siis 2006) uusliberalistista nuorempaa pensasmeininkiä ja näiltä osin tulevaisuudentutkimus on vanhentunut käsiin Obaman sekä globaalin laman voitettua 2008. Onneksi suurin osa kuitenkin paneutuu teoksen otsikon mukaiseen tutkimukseen ja pohdintaanTarjolla on virkeä sekä syvällinen, mutta helposti omaksuttava paketti aiheestaan moniin eri käyttötarkoituksiin.

Monipuolista tarkastelua – sisäistä demokratiaa unohtamatta

Kokonaisuuden helmistä vastaavat Sohail Inayatullah ja Ruben Nelson. Molempia yhdistää syvällinen käsitys ihmis(kunnan)kehityksen suuntaviivoista, tarkka analyysi nykytilasta sekä konkreettiset hahmotelmat demokratian järjestämiseksi tuleaisuudessa. Ja mikä keskeistä, ihmisen sisäisen demokratian pohdinta menemättä kahlilgibranilaisiin mystisiin aforismeihin. Monet muutkin teoksen artikkelit painottavat, että demokratia on itse asiassa vain muoto tai menetelmä hallinnon järjestämiseksi, mutta varsinainen demokratia syntyy jostain aivan muualta ja esiintyy niin työpaikoilla kuin perheissäkin.

Clement Bezold tekee katsauksen ennakoivasta demokratiasta amerikkalaiscasejen kautta. Sinänsä olisi toki ollut suotavaa, että kokeiluja ja kehittyneitä käytäntöjä olisi vertailtu vaikkapa Tanskan Teknologirådetiin, mutta nykymuodossaankin katsaus on mainio yhteenveto.

Takuya Murata pohtii demokratiaa ja sen tulevaisuutta Intiassa ja Kiinassa. Lattialla kieriskellään, kun Murata kertoo Intian hoitaneen vaalit jo 2004 *miljoonalla* äänestyskoneella. Suomessa yhdelläkin saatiin hukattua parisataa ääntä 2008.

Muratan ja joidenkin muidenkin kirjoittajien viesti on selvä. OECD-demokratian myynti-ihmisten tarjonta ei välttämättä kiinnosta esimerkiksi Aasian maita vaan Kiinan mallista voi tulla myyntimenestys, useista syistä. Youngsook Park Harmsen ja Yongseok Seo tekevät sukupolvianalyysin (ikäkohortit) Etelä-Korealle ja tuottavat neljä skenaariota. ”Aasialaisille arvoille perustuva” tai konfutselainen demokratia on mielenkiintoinen kehityssuunta. Osallistujavolyyminsa puolesta siitä voi tulla ihmiskunnan suosituin demokratiamuoto. Teos kokonaisuudessaan tuo ansiokkaasti esiin, että tällä vuosituhannella sekä EU että USA saattavat jäädä nakkikioskeiksi niin demokratian tuotannossa, jakelussa kuin myynnissäkin.

SIMAD (Single Individual being Massively Destructive)

Itse pidän tulevaisuudentutkimuksessa ja ennakoinnista oikeastaan eniten kristallinkirkkaista harhanäyistä, joita kirjoittelen toisinaan itsekin Mikrobittin kolumniini. Tyyppiesimerkki on vaikkapa Freeman Dysonin idea tulevaisuuden lapsista rakentelemassa uusia lemmikkieläinrotuja geenejä yhdistämällä tai tankit kotona, joissa kasvatetaan lihaa siinä missä viherkasvejakin. Selkeät visiot auttavat esimerkiksi innovointityöpajoissa konkretisoimaan kehitystä, miten sinne päästäisiin tai voitaisiin välttää.

Tällä kertaa scifi-osastosta vastasi lähes yksinään Jerome C. Glenn. Ray Kurzweiliin ja singulariteettiin viitataan joitain kertoja, mutta aika hätäisesti ja pihtaillen. Glenn listaa oivaltavasti tulevaisuuden uhkia, kuten järjestäytyneen rikollisuuden torjunta, kansainvaellukset ja siitä seuraava hallintojärjestelmien romahtaminen, informaatiosotien vaikutukset sekä jokamiehen massatuhoaseet (SIMAD).

SIMAD (Single Individual being Massively Destructive) ei tarkoita mitään koulusurmaajien kaltaisia nilpiöitä vaan harhaisia yksilöitä, jotka voisivat poistaa esimerkiksi New Yorkin tai San Franciscon kartalta bio-, nano-. neutroni- ja seismisillä aseilla.

Glennin mukaan SIMADien torjumiseen voidaan harkita kolmenlaista lähestymistapaa: 1) tekninen monitorointi ja puuttuminen, 2) soluttautuminen ja ilmiantajien käyttö, 3) sekä koulujen, julkisen terveydenhuollon ja turvatoimen tietojen integrointi ja monitorointi. Oivaltavasti hän huomauttaakin, että ”Kaikki nämä voisivat kasvaa alkuperäisen mandaattinsa ulkopuolelle megasysteemiksi, joka selvästi uhkaisi demokratian tulevaisuutta.” Epäilemättä. Tässä olisi jo valmis scifi-sarjan konsepti.

Alexander I. Agejev taasen on hahmottanut monifaktorianalyysilla Venäjän historian hämmentävän selkeisiin 400-vuotisiin jaksoihin, joiden sisällä on 80-vuotisia alisyklejä. Kunnioitettavaa työtä, mutta olettaisi tuolta pohjalta olevan helppo ennakoida Venäjän tulevaisuus vaikka 800v eteenpäin. Agejev lupaakin otsikossa ennakoida 2080 asti, mutta ennakointi jää valitettavan vaisuksi.

Peter H. Mettlerin kirjoitus on niin lennokas ja nitroahdettu, että hän olisi tarvinnut oman kirjan. Teksi esittelee varsin laajan skenaariokehikon ja järjestää siinä sivussa myös konkreettisesti globaalin maailmanhallinnon.

Monikäyttöinen teos

Demokratia ja tulevaisuudet -paperiversion juhlapaperiin ei oikein merkinnät tartu. Jonkinlainen edes piskuinen hakemisto olisi ollut paikallaan. Demokratian yhteydessä puhutaan usein moniäänisyydestä. Tämä teos luettaessa kuulosti kyllä aika yksiääniseltä sikäli, että monet tekstit vaikuttivat kuin saman kirjoittajan käsistä. Kääntäjää tai kääntäjiä ei erikseen mainittu, mutta yleisvaikutelma oli jokseenkin aneeminen.

Itse keksin teokselle runsaasti käyttötapoja saman tien. Se sopii muun muassa lähteeksi, innovointityöpajojen valmistautumisaineistoksi sekä opetuskäyttöön. Työpajoihin ja opetuksiin osallistuville ei ehkä nappaa koko kirja kerralla, mutta teoksen luonteen vuoksi se tarjoaa erittäin runsaasti 1-3 artikkelin variantteja eri tilanteisiin ja aiheisiin, kuten vaikkapa sukupolvet, arvot globaalihallinto, kosmopoliitit, Aasia ja ilmastonmuutos.

Verkkovoimaa -blogi suosittelee. Teoksen lievä aneemisuus täydentyy Mika Mannermaan raportilla Demokratia tulevaisuuden myllerryksessä, josta lähiaikoina erillinen arvio.

KARI A. HINTIKKA
Kirjoitus on julkaistu alunperin Verkkovoimaa -blogissa (terppa Facebookille ja walled garden -linjalle, joka yrittää ahmia ja sulauttaa kaikki netin sisällöt itseensä mainitsematta alkuperäisiä lähteitä)