Nettiväki-tyypittelyä Max Weberin hengessä [osa 2/3]

Periaatteessa jokainen sosiologian klassikko Ferdinand Tönniesistä Georg Simmeliin sopii nettiväen tarkasteluun aika mainiosti. Aloitetaan Max Weberistä.

Nettiväki on ihan väitökseni kannalta sikäli kiintoisa, että kun verkkovoima edustaa keskimääräistä etevämpää kollektiivista toimintaa, niin loogisesti ajateltuna olisi olemassa myös keskimääräistä kollektiivista alisuorittamista.

Voin olla väärässäkin, mutta näppituntumalta oletan, että nettiväessä on pitkälti kysymys sosiaalisesta ja kollektiivisuudesta. Siksi tarjoilen erilaista selitysmallia kuin viime aikojen ansiokas nettiväki-pohdinta [kts. osa 1]. Vaikka nettiväki koostuu yksilöistä, niin keskeistä on sen kollektiivisuus. Aika harva jaksaa kirjoitella loputtomiin jos kukaan ei lue eikä reagoi. Toisaalta eri tutkimusalat tuottavat hieman erityyppisiä vastauksia.

Esm Twitter on viime kädessä hyvin yksilöperustaista massaviestintää. Välineen luonne ei mahdollista järin reflektoivaa ja muihin reagoivaa kommentointia. Kommenttien ‘laatuun’ Twitterissä vaikuttavat myös nickien varaaminen ja tunnistaminen sekä seuraamisesta (following) syntyvä yksinkertainen suodatus. Twitter saattaa olla nettiväkeä tulvillaan, mutta se ei näy vaan sitä pitää erikseen seurata.

Laatu -kysymyksestä ei sen enempää tässä, kts. osa 1: nettiväellä viitataan jotenkin laaduttomampaan ja rahvaanomaisempaan kuin joidenkuiden toisten keskustelu. Twitteristä poiketen www-foorumeilla ja esm Facebookissa nähdään alustasta riippuen heti muun muassa yksittäisten kommenttien määrä threadissa so. keskusteluketjussa, vastausten määrä, lukukertojen määrä etc. Jos jotain anonyymin nettikirjoittelijan päässä liikkuu, niin toki oman käsityksensä julkisuuden maksimointi – mikä tosin hukkuu muiden samoin toimivien massaan.

Threadit ovat itseohjautuvia: useimmista uutisista (joissa on kommenttimahdollisuus) tai threadin avauksista ei voi tietää miten ne lähtevät vetämään. Toki esm maahanmuutto- ja ruotsinkieliteemat kirvoittavat kommentteja oletettavasti =). Kun jos / kun lähtee, niin se kumuloi lisää niin lukijoita kuin kommentoijiakin.

Epäsosiaalisen toiminnan tyypit

Max Weber määritteli jo 1903 sosiaalisen toiminnan tyyppejä (esim. Gronow & Noro & Töttö 1996). Voi olla että muitakin on kehittynyt vuosien varrella. Esm yksi tapaus on terrorisoinut Sometu -verkostoa jo pitkään ja aktiviteetit osuvat aika sopivaisesti täydenkuun tienoille. Toisaalta kuuhullut voidaan laittaa tyyppiin 4.

Lisäksi netti mahdollistaa esm pitkäjänteisen trollaamisen, provoilun ja aggroilun. Niillä ei pärjää pitkään materiaalisen todellisuuden yhteisöissä tai verkostoissa – kommunikointimuotoina ne sopivat ehkä saunailtoihin, polttareihin ja muihin sosialisiin erityistilanteisiin.

Mutta ei Max turhaan ole klassikko. Jaottelua voi käyttää myös netin epäsosiaalisen toiminnan tyypittelyyn:

• Päämäärärationaalinen
• Arvorationaalinen
• Affektiivinen so. tunteenomainen
• Traditionaalinen eli tottumus

1) Päämäärärationaalinen hakee tiettyä tavoitetta tai tarkoitusta, kuten nimbyt tai ydinvoiman vastustajat ja puolustajat. Esm L on klassikko, joka tiettävästi onnistui tappamaan koko Tietotyhteiskunta.fi:n keskustelun rationaalisella ja sinänsä faktisella argumentoinnillaan.

2) Arvorationaalinen tekee samaa, mutta uskoen johonkin esteettiseen, eettiseen tai muuhun itseisarvoiseen seurauksista piittaamatta. Tyyppi 1:n ja 2:n välinen ero voi olla väliin hienojakoista. Keskeisenä erona on, että kommentointia ei välttämättä argumentoida, koska rationaalisesti katsoen asiat vain nyt ovat näin koska ne nyt vain ovat näin.

3) Affektiivinen so. tunteenomainen toimii kunkin hetken tunnetilan pohjalta. Tänne kilahtavat Kurosen, Piipon, Thorsin yms. teilaajat. Luen nettiuutiset, koen voimallisesti, kirjoitan kommentin, olen olemassa.

4) Traditionaalinen eli tottumukseen perustuva tekee näin kun näin on aina ennenkin tehty. Tälle tyypille netti tarjoaa viriketilan entisten vessan seinien ja lehtien mielipidepalstojen ilmaisuille “Meitä on monta” ja “Yksi monien puolesta”.

Tarkkaan ottaen Max puhuu ideaalityypeistä, joita ei välttämättä esiinny kuvatusti ‘puhtaina’. Lisäksi jotta ihmisen käyttäytyminen olisi netissä riittävän sekavaa, hän saattaa eri tilanteissa esiintyä eri tyyppeinä tai näiden yhdistelmänäkin. Usenetin klassiset flamewarit eli leimahdukset kuten pc vs. mac on kouluesimerkki. Keskeistä on myös oivaltaa, etteivät esimerkiksi viharyhmät edusta mitenkään homogeenisesti tiettyä tyyppiä vaan seassa on niin omalla nimellään reilusti kirjoittelevia, vakiintuneita nimimerkkejä kuin anonyymiksi itseään luulevia.

Muitakin tapoja nettiväen palastelemiseen on, mutta Weberin ideaalityypeillä on vaivatonta alkaa hahmottaa mitä tehdä minkäkin ryhmän kanssa. Vaivattomuus on suhteellista. Blizzard joutui tuoreeltaan taipumaan siihen, että World of Warcraft -massiiviroolipelin foorumeilla jatketaan anonyymisti eikä oikeilla nimillä.

LÄHTEET:
Gronow, Jukka & Noro, Arto & Töttö, Pertti (1996). Sosiologian klassikot. Gaudeamus Kirja.