Verkkovoimaa – väkijoukot netissä

Blogi itseorganisoituvasta ja kollektiivisesta toiminnasta internetissä

Archive for the ‘pitkä häntä’ Category

Nettiväki-tyypittelyä Max Weberin hengessä [osa 2/3]

with 5 comments

Periaatteessa jokainen sosiologian klassikko Ferdinand Tönniesistä Georg Simmeliin sopii nettiväen tarkasteluun aika mainiosti. Aloitetaan Max Weberistä.

Nettiväki on ihan väitökseni kannalta sikäli kiintoisa, että kun verkkovoima edustaa keskimääräistä etevämpää kollektiivista toimintaa, niin loogisesti ajateltuna olisi olemassa myös keskimääräistä kollektiivista alisuorittamista.

Voin olla väärässäkin, mutta näppituntumalta oletan, että nettiväessä on pitkälti kysymys sosiaalisesta ja kollektiivisuudesta. Siksi tarjoilen erilaista selitysmallia kuin viime aikojen ansiokas nettiväki-pohdinta [kts. osa 1]. Vaikka nettiväki koostuu yksilöistä, niin keskeistä on sen kollektiivisuus. Aika harva jaksaa kirjoitella loputtomiin jos kukaan ei lue eikä reagoi. Toisaalta eri tutkimusalat tuottavat hieman erityyppisiä vastauksia.

Esm Twitter on viime kädessä hyvin yksilöperustaista massaviestintää. Välineen luonne ei mahdollista järin reflektoivaa ja muihin reagoivaa kommentointia. Kommenttien ’laatuun’ Twitterissä vaikuttavat myös nickien varaaminen ja tunnistaminen sekä seuraamisesta (following) syntyvä yksinkertainen suodatus. Twitter saattaa olla nettiväkeä tulvillaan, mutta se ei näy vaan sitä pitää erikseen seurata.

Laatu -kysymyksestä ei sen enempää tässä, kts. osa 1: nettiväellä viitataan jotenkin laaduttomampaan ja rahvaanomaisempaan kuin joidenkuiden toisten keskustelu. Twitteristä poiketen www-foorumeilla ja esm Facebookissa nähdään alustasta riippuen heti muun muassa yksittäisten kommenttien määrä threadissa so. keskusteluketjussa, vastausten määrä, lukukertojen määrä etc. Jos jotain anonyymin nettikirjoittelijan päässä liikkuu, niin toki oman käsityksensä julkisuuden maksimointi – mikä tosin hukkuu muiden samoin toimivien massaan.

Threadit ovat itseohjautuvia: useimmista uutisista (joissa on kommenttimahdollisuus) tai threadin avauksista ei voi tietää miten ne lähtevät vetämään. Toki esm maahanmuutto- ja ruotsinkieliteemat kirvoittavat kommentteja oletettavasti =). Kun jos / kun lähtee, niin se kumuloi lisää niin lukijoita kuin kommentoijiakin.

Epäsosiaalisen toiminnan tyypit

Max Weber määritteli jo 1903 sosiaalisen toiminnan tyyppejä (esim. Gronow & Noro & Töttö 1996). Voi olla että muitakin on kehittynyt vuosien varrella. Esm yksi tapaus on terrorisoinut Sometu -verkostoa jo pitkään ja aktiviteetit osuvat aika sopivaisesti täydenkuun tienoille. Toisaalta kuuhullut voidaan laittaa tyyppiin 4.

Lisäksi netti mahdollistaa esm pitkäjänteisen trollaamisen, provoilun ja aggroilun. Niillä ei pärjää pitkään materiaalisen todellisuuden yhteisöissä tai verkostoissa – kommunikointimuotoina ne sopivat ehkä saunailtoihin, polttareihin ja muihin sosialisiin erityistilanteisiin.

Mutta ei Max turhaan ole klassikko. Jaottelua voi käyttää myös netin epäsosiaalisen toiminnan tyypittelyyn:

  • Päämäärärationaalinen
  • Arvorationaalinen
  • Affektiivinen so. tunteenomainen
  • Traditionaalinen eli tottumus

1) Päämäärärationaalinen hakee tiettyä tavoitetta tai tarkoitusta, kuten nimbyt tai ydinvoiman vastustajat ja puolustajat. Esm L on klassikko, joka tiettävästi onnistui tappamaan koko Tietotyhteiskunta.fi:n keskustelun rationaalisella ja sinänsä faktisella argumentoinnillaan.

2) Arvorationaalinen tekee samaa, mutta uskoen johonkin esteettiseen, eettiseen tai muuhun itseisarvoiseen seurauksista piittaamatta. Tyyppi 1:n ja 2:n välinen ero voi olla väliin hienojakoista. Keskeisenä erona on, että kommentointia ei välttämättä argumentoida, koska rationaalisesti katsoen asiat vain nyt ovat näin koska ne nyt vain ovat näin.

3) Affektiivinen so. tunteenomainen toimii kunkin hetken tunnetilan pohjalta. Tänne kilahtavat Kurosen, Piipon, Thorsin yms. teilaajat. Luen nettiuutiset, koen voimallisesti, kirjoitan kommentin, olen olemassa.

4) Traditionaalinen eli tottumukseen perustuva tekee näin kun näin on aina ennenkin tehty. Tälle tyypille netti tarjoaa viriketilan entisten vessan seinien ja lehtien mielipidepalstojen ilmaisuille ”Meitä on monta” ja ”Yksi monien puolesta”.

Tarkkaan ottaen Max puhuu ideaalityypeistä, joita ei välttämättä esiinny kuvatusti ’puhtaina’. Lisäksi jotta ihmisen käyttäytyminen olisi netissä riittävän sekavaa, hän saattaa eri tilanteissa esiintyä eri tyyppeinä tai näiden yhdistelmänäkin. Usenetin klassiset flamewarit eli leimahdukset kuten pc vs. mac on kouluesimerkki. Keskeistä on myös oivaltaa, etteivät esimerkiksi viharyhmät edusta mitenkään homogeenisesti tiettyä tyyppiä vaan seassa on niin omalla nimellään reilusti kirjoittelevia, vakiintuneita nimimerkkejä kuin anonyymiksi itseään luulevia.

Muitakin tapoja nettiväen palastelemiseen on, mutta Weberin ideaalityypeillä on vaivatonta alkaa hahmottaa mitä tehdä minkäkin ryhmän kanssa. Vaivattomuus on suhteellista. Blizzard joutui tuoreeltaan taipumaan siihen, että World of Warcraft -massiiviroolipelin foorumeilla jatketaan anonyymisti eikä oikeilla nimillä.

LÄHTEET:
Gronow, Jukka & Noro, Arto & Töttö, Pertti (1996). Sosiologian klassikot. Gaudeamus Kirja.

Written by kariahintikka

heinäkuu 13, 2010 at 7:48 am

Nettiväki ja nettiyleisö pimeyden töissä – taas [osa 1/3]

with 5 comments

Blogi ei ollut varsinaisesti telakalla vaikka sitä on liikenteessä. Sikäli olen seurannut trendiä, että ensiajatukset tulee mätettyä aiempaa useammin suoraan mikrokanaville keskeneräisinä kuin yrittäisi mähkiä niitä tarkemmin ja ilmaista jalostuneemmin :i.

Omassa tapauksessani perustin Qaikuun #tutkimusmikroblogi -kannun mikä on blogia ketterämpi tapa yrittää saada kommentteja keskeneräisille ideoille. Suosittelen lämpimästi kokeilua jokaiselle tutkimusta tekevälle. Samalla tarjoutuu tilaisuus edistää tutkimuksen avoimuutta.

Lisäksi on tullut kirjoitettua aika suoraviivaisesti pari paperia, kuten

  • verkkovoimasta Journalismikritiikin vuosikirjaan 2010
  • kustantajalle on lähdössä arvioitavaksi paperi Sosiaalisen median verkosto – case Sometu (Seppo Kangaspunta (toim.))
  • Sosiologipäiville kollektiivisesta asiantuntijuudesta (linkki saapuu lähiaikoina)

Havahduin blogitaukooni oikeastaan Harto Pöngän mainion Nettiväki -blogimerkinnän myötä. Joidenkin top-down -journalismiammattilaisten vaalima nettiväki -termi on pyörinyt netissä pari vuotta, ehkä alunperin nettiaktiivi Pekka Hyvärisen myötä. Samalla Yle on ottanut aktiivikäyttöön nettiyleisö -ilmauksen. Nettiyleisö äimistelee, antaa siunauksensa, kuohuu, ei lämpene mutta toisinaan kiukustuu.

Tuttuni, ”Suomen kansainvälisesti tunnetuin filosofi” Pekka Himanenkin hieman hätkähti saamaansa palautetta ja pyysi harvinaisesti HS.fi:n foorumilla wc-kirjoituksilta anteeksi. Tähän mennessä ainoastaan Seiskan päätoimittaja on joutunut pyytelemään anteeksi nettiväeltä Lordi -mellakan myötä. Pekkaa ei ole järin sosiaalisessa mediassa tai foorumeilla näkynyt, vaikka ajatus agorasta ehkä antaisi olettaa muuta. Tosin Pekka oli pioneerimaisesti perustamassa 1990-luvulla HY:n Agoraa nettiin, mutta siitä on aikaa. Eikä se ollut tarkoitettu nettiväelle.

Erityisesti nettiväki on kiintoisa verkkovoiman kannalta. Mutta myös nettiyleisö. Voidaan ajatella, että se ei olekaan mikä tahansa yleisö, kuten vaikka oopperayleisö, vaan aikaansa seuraava nettiyleisö. Yhtä hyvin termien käytöstä voi kuultaa, että ”no ne on vaan sitä nettiväkeä”. Eikä väkeä ollenkaan.

Harto ilmaisee asian mainiosti: ”Mikä “nettiväki” sitten on? Sana, jota käytetään silloin, kun ei olla perehdytty, mistä ja keistä puhutaan” Tämä selittänee Hyvärisen tai Tuulikki Ukkolan nettimurheet. Ongelman voi siis abstrahoida. Siis onhän tämä aivan väärin, että joku esittää netissä mielipiteensä ohi sanomalehtien mielipidepalstan tai toimitussihteerin hyväksymän kolumnin. Sitä paitsi Hyvärisen suosimassa televisiossa ei ole edes lehtien mielipidepalstojen kaltaista kanavaa.

Viime kädessä mielestäni on kyse taukokahvien, savuttomien huoltamoiden, baari-iltojen ja wc-kirjoitusten siirtymisestä osin globaaliin jakeluun. Perinteisesti on tarvittu siirtyminen ajassa ja paikassa lukemaan esimerkiksi aforismeja julkisessa toiletissa.

Netti on vain nostanut kansalaismielipiteitä näkyviin

Netti yksinkertaisesti on vain tuonut näkyviin keskustelut joita on käyty materiaalisessa todellisuudessa satoja vuosia Suomessa. Tämä ei kaikille sovi. Suomessa saa olla kaikenlaisia ongelmia, tai sellaiseksi koettavia, kunhan ne eivät nouse joukkoviestimiin – tai nykyään nettiin. Soveliasta ongelman esilleottoa ovat vaalikampanjointi, uusi levy, kirja tai ihmissuhde. Hallitusti joukkoviestimissä.

Netti ylittää ajan ja paikan rajoituksia tältä osin. Karvalakkilähetystöt metropolin talousalueelle ovat vähentyneet, kun asiansa saa kuuluviin perustamalla nettiadressin tai fb-ryhmän ja kannattajia voi löytyä kymmenentuhatta parissa tunnissa.

Viharyhmät ja suora hengiltälähtöuhkailu ei luonnollisestikaan ole suotavaa. Suomalaisessa kansalaisyhteiskunnassa on kuitenkin vielä matkaa amerikkalaisiin abortinvastustajiin, jotka alkoivat vuosituhannen vaihteessa julkaista netissä lääkäreiden ja muiden kotiosoitteita. Niiden perusteella jokainen abortinvastustaja sai tehdä omat johtopäätökset ja niin on usein tehtykin. Wikipedia on korutonta luettavaa.

Nettiväellä ilmeisesti viitataan hallitsemattomaan lynkkaushenkiseen väkijoukkoon vailla yhteistä tai omaa älyä. Ne ovat perinteisesti kokoontuneet torille tai poliisiaseman eteen vaatimaan jotakuta hirtettäväksi. Kritisoijat eivät kehtaa sanoa ääneen, että he mielessään itse asiassa puhuvat rahvaasta, joka ei ilmeisesti tarvitse ilmaisuvapautta. Rahvaan mielipide on – no, rahvasta.

Kannattaisi vilkaista Suomen suurimpien sanomalehtien nettiversioiden otsikointia. Ammattitaito jyllää: ”Nouseeko vielä?” (IS.fi) Tässä suhteessa Howard Rheingold ratkaisi asian kerrassaan näppärästi termillään smartmobs – älykäs rahvas. Joku sitten meni suomentamaan sen mobiilijoukoiksi =)

Nettiväestä vielä toinen kirjoitus, kunhan saan sitä hieman mähkittyä. Mutta ei nettiväessä mitään varsinaista uutta ole. Suosittelen Pekoille, Tuulikille ja muille ahdistuneille skottilaisen journalistin Charles Mackayn teosta Extraordinary Popular Delusions and the Madness of Crowds. Vuodelta 1841. Nyt vain kollektiivisen toiminnan yksi muoto – ei ehkä oivaltavin – on muuttunut näkyväksi netissä.

Written by kariahintikka

huhtikuu 19, 2010 at 6:12 pm

Puolueiden tulevaisuutta netissä

with 3 comments

Rauli Mickelsson (Turun yliopisto) toimittaa kiintoisaa opusta puolueiden tulevaisuudesta. Teoksen luonne on tulevaisuudentutkimuksellinen ja aikahorisontti on vuosi 2020. Olen nähnyt muista kirjoituksista vasta otsikot, mutta vaikuttaa oikein lupaavalta. Kirja tehdään yhteistyössä Oikeusministeriön demokratiayksikön, Turun kauppakorkeakoulun tulevaisuustutkimuskeskuksen ja Turun yliopiston valtio-opin laitoksen kanssa ja julkaisijana on Oikeusministeriön demokratiayksikkö.

Sain luvan laittaa oman tekstini etukäteen nettiin: Kansalaiset, liikkeet, puolueet ja internet. Tutkimusparven luonteen mukaisesti tekstiä voi kommentoida – ja on jo kommentoitukin – suoraan tekstin sekaan. Tottumattomalle lukijalle tämä voi aiheuttaa hieman disorientaatiota. Yhtenä ratkaisuna kehitämme Somus -hankkeessa KommentoiTätä -mashupia, jossa tekstiä voidaan helposti kommentoida eri tasoilla.

Teksti jakaantuu kahteen osaan. Ensin käyn läpi mielestäni neljää keskeistä kehityssuuntaa 2009 – 2020, ensisijaisesti OECD-tyyppisissä maissa:

  • Yksilöllistyminen ja henkilöistyminen
  • Kansalaisten pragmaattinen omatoimisuus
  • Internetin politisointi
  • Puolueorganisaatiosta itseorganisoituvaan joukkoälyyn

Jälkimmäisellä puoliskolla tarkastelen skenaariona, miten netti vaikuttaisi puolueisiin jos se olisi täysipainoisesti käytössä?

Skenaarioon ei ole valittu kaikkia mahdollisia nettiteorioita tai netin ominaispiirrettä vaan neljä tällä hetkellä varsin suosittua, jotka ovat herättäneet kiinnostusta organisaatioissa: crowdsourcing, joukkoäly, mittakaavaton verkosto (1-9-90 -sääntö) ja wiki. Nämä ominaispiirteet selitetään tekstissä esimerkkeineen, mikä pidentää tekstiä oleellisesti, mutta toisaalta tekstin lukemiseen ei tarvita ennakkotietoja.

Oletuksena on, että puolueelle on keskeistä, miten se päättää artikulaatiostaan eli mielipide- ja arvopohjastaan sekä tapa, miten artikulaatio muodostetaan. Näkökulma on puhtaasti internet, jonka edelläkuvatuista neljästä ominaispiirteestä on johdettu eri puoluemalleja skenaariolla, kun puolueet käyttävät internetiä täysivoimaisesti. Skenaariota ei ole johdettu puolueiden nykytilasta internet-ympäristöön.

Muodostetut mallit ovat geneerisiä so. sopivat minkä tahansa organisaatiotyypin (hallinto, liike-elämä jne.) skenarointiin. Esimerkiksi monet suuryhtiöt, kuten IBM, Lego ja Procter & Gamble ovat jo omaksuneet menestyksellisesti näitä malleja organisoitumisessaan ja toiminnassaan.

Skenaario ei ole tarkoitettu varsinaiseksi teoriaksi tai malliksi vaan työkaluksi mille tahansa organisaatiolle oman tulevaisuuden toiminnan jäsentämiseksi esimerkiksi strategiaa suunniteltaessa tai innovaatiotyöpajoissa.

Arvio: Verkkovalta (Groundswell) – 01101

with 4 comments

Verkkovalta – Voittaminen sosiaalisten teknologioiden maailmassa (kovakantinen)
Charlene Li & Josh Bernoff
ISBN: 978-951-885-301-8
Alkuperäisteos: Groundswell: Winning in a World Transformed by Social Technologies (2008)
Original copyright © 2008 Forrester Research Inc.
Tietosanoma Oy 2009

Verkkovoimaa -binääriarvio: 01101

Verkkovoimaa-arviointiperusteiden selitys tästä.

 

Harvoin joutuu aloittamaan hyvän johdatusoppaan nimen ja rakenteen ruotimisella. Aivan aluksi toteaisin, että kirjan alkuperäinen nimi ei ole järin onnistunut. Se voisi olla yksinkertaisesti Sosiaalinen media asiakas- organisaatiosuhteissa tai Sosiaalinen media organisaation toimintamallina.

Teki myös mieli hakea oksasaha. Kun kirja pitäisi sahata kahtia ja oikeastaan *maksaa* lukijalle alkupuolen Forrester-mainosten lukemisesta, niin arviosta ei tule lyhyttä.

Siispä alkuun ytimekkäästi, jotta pääsen rauhassa mähkimään kirjan erikoisia ratkaisuja. Teos Verkkovalta (2/3 siitä) on varsin hyvä, Forresterin konsulttien tekemä ja konkreettisesti johdatteleva opas siihen, miten yritykset ja muut perinteiset instituutiot saisivat sosiaalisen median lapaseensa. Lisäksi siinä on hengennostatusta ja oivia vinkkkejä niille, jotka ovat jo ehtineet takoa päätään ruutuun sosiaalisen median käyttöönoton osalta omassa organisaatiossaan.

Kilpailijoita mollataan tai sivuutetaan ne ja puffataan Forresterin omaa palveluvalikoimaa sekä omia asiantuntijoita pitkin opusta. Samalla annetaan runsaiden casejen kautta konkreettisia ja menestyviä toimi-näin -ohjeita ja -tiisereitä maksuttomasti, jotta päästään varsinaisesti laskuttamaan strategian tekemisestä prospekteille. Näinhän ne isot konsulttitalot toimivat, mutta tällä kerralla kuka tahansa pääsee osalliseksi vinkeistä kirjan hinnalla.

Kehujen jälkeen ruodintaan ja sitten taas kehumaan ennen ruodintaa.

Alussa käsitteellistä haahuilua ja kilpailijoiden ignooraamista

Verkkovalta – tai pikemminkin vaikka pohjapyörre – on teoksen mukaan ”sosiaalinen trendi, jossa ihmiset käyttävät tekniikoita saadakseen tarvitsemansa asiat toisiltaan eivätkä yrityksiltä tai muilta perinteisiltä instituutioilta.” Nurinkurisesti teos keskittyy kuitenkin siihen, miten yritykset voivat hyödyntää tätä trendiä. Jep jep.

Itse groundswell -termin ilmeinen ainoa tarve on, että Forresterin piti keksiä oma termi, koska muillakin konsulteilla on. Kuten Tim O’Reilly keksi Web 2.0:n, Jeff Howe crowdsourcingin, Alex Bruns produsagen sekä Don Tapscott ja Anthony D. Williams keksivät wikinomicsin. Valitettavasti hämäriä termejä oli jo aivan riittävästi liikkeellä ennen groundswelliakin.

Kaikissa näissä termeissä on – näkökulmasta riippumatta – sama viesti: netti on laskenut tuotanto-, jakelu- ja organisoitumiskustannuksia yksikkötasolla niin alhaiseksi, että suuret ihmisjoukot voivat operoida suurten organisaatioiden veroisina vastaavalla volyymilla ja vaikuttavuudella kuin esimerkiksi suuryritykset, mutta merkittävästi edullisemmin, koska raha ei ole ainoa motiivi.

Groundswell / verkkovalta -termiä käytetään teoksessa niin usein ja eri yhteyksissä, että sen olisi voinut aivan hyvin korvata sanoilla ”sosiaalinen media”. Siitä kirjassa on kyse ja caseissa hyödynnetään sitä: blogeja, reittausta, wikiä, yhteisöalustoja yms. Olisi oikeastaan laatua saada kirjasta sähköinen versio, jossa tämän korvaamisen voisi tehdä.

Tyyppiesimerkki kirjan kuvaamasta groundswellista lienee, kun Suomessa pyydettiin ehdottamaan itse termin kääntämistä 2008. Pistin säikeen pystyyn ammoiseen Jaikuun, sattumalta muut innostuivat ja oli aikaa ja löysimme kollektiivisesti joitain kelvollisia ehdotuksia. Se mitään groundswellia ole vaan jaikusourcingia, nykyään qaikusourcingia.

Mutta asiaan. Teoksen alku on turha sosiaalisen median ammattilaiselle tai aktiivikäyttäjälle. Alku onkin suunnattu kirjan kohderyhmälle, mutta sen kannalta käy läpi hengästyttävään tahtiin ja suppeasti kuvattuina caseina sosiaalisen median arkea välinekirjoineen. Ainakin kohderyhmälle saadaan aikaan oivallus, että ”auts, tämän kanssa tarvitaan apua”. Ja sitähän saa Forresterilta, kuten osa kirjan monista caseista ja haastateltavista osoittavat.

Nettisosiaalisuusprofiili – Forresterin mainosisku

Iso pyydys alkaa sivulta 63: Nettisosiaalisuusprofiili. Tekijät ovat rakentaneet tikapuut ja kuuden osallistujatyypn listan aktiivisimmsta passiivisimpaan. Tämä on hyvä ja konkreettinen käynnistys aloittelijalukijalle. Tavoitteena on esittää, että eri kohderyhmissä on eri aktiivisuudet eri ryhmissä. Niinpä eri tilanteisiin sopivat eri sosiaaliset median ratkaisut ja olisi tärkeätä tietää, mitä kannattaa käyttää milloinkin.

  • Luojat
  • Kriitikot
  • Keräilijät
  • Liittyjät
  • Katsojat
  • Passiiviset

Käytännössä lista on suoraan 1-9-90-säännöstä mutta eipä kirja muista juuri muitakaan lähteitään mainita, paitsi omiansa. Sitten juostaan läpi parikymmentä sivua caseineen, miten ratkaisuja on toteutettu eri nettisosiaalisuuksille ja eri demografisille ryhmille ympäri maailmaa. Mainiota, mutta taulukot perustuvat Forresterin omiin tutkimustuloksiin eikä niitä voi soveltaa omaan toimintaan. Paitsi tietty ryhtymällä Forresterin asiakkaaksi.

Kirja kyllä tarjoaa saitillaan maksuttoman maistiaisen nettisosiaalisuus -työkalusta, mutta sillä voi hakea profiilijaottelua vain iän, sukupuolen ja muutaman maan perusteella. Li ja Bernoff kehottavatkin hankkimaan tausta-aineiston itse ennen etenemistä seuraavaan vaiheeseen. Kirjan loppuosassa alkupuolen tikapuuhermostoa ei juurikaan käytetä vaan tuodaan esiin toinen ja paljon monialaisempi jaottelu.

Tässä vaiheessa itse teos alkaa muistuttaa jo kirjan muodossa myytävää Forresterin mainosta, mutta oikeastaan tästä kohden kirja kannattaa aloittaa.

Kirja alkoi heilutella siinä määrin käsiään, että piti alkaa hieman silmäillä muutakin kuin kirjaa. Forresterin saitilla löytyy yllämainittuja jänskiä termejä seuraavasti: groundswell (105), social media (360), crowdsourcing (12), long tail (97), wikinomics (0) ja produsage (0). G:n ”define:groundswell” löytää jotain aivan muuta ja Wikipediasta ei mitään. Alkupuolen tekstin herättämä ennakkoaistimus ei ollut aivan pielessä ja totta, tarkkaan ottaen kirjassa lukee kansilehdellä, mutta huomiotaherättämättömästi, kuin aikuisviihteen lähettämässä kirjekuoressa, että teoksen copyright on Forresterilla. Perinteisesti se saattaa olla muun muassa teoksen tekijöillä.

Olisin ollut aivan tyytyväinen, jos tämä detalji olisi vain mainittu takakannessa. Että kirja edustaa Forresterin näkemyksiä Forresterin omilla työkaluilla hankittuihin tuloksiin, jotka ovat vain Forresterin hallussa ja että kirjoittajatkin ovat ainakin olleet töissä Forresterilla. Se siitä nillityksestä :i

Vihdoin kunnon asiaan – viisi uutta toimintamallia ja -tasoa

Sivun 95: Hyödyntämisstrategiat paljastavat vihdoin koko kirjan varsinaisen koukun ja syyn miksi tätä on maailmalla ostettukin. Sitten mennäänkin tiukasti ja käytännöllisesti runsaiden casejen kautta käsiä iloisesti, mutta lukijalle hyödyllisesti heiluttaen. Kirja opastaa loput parisataa sivua selkeästi suuntaviivoja onnistumisista organisaatioiden, asiakkaiden, työntekijöiden ja sosiaalisen median välillä. Myös epäonnistumisia kuvataan ja arvioidaan mikä meni pieleen, tosin lempeähkösti. Tässä kohden ei niin enää haittaa, että moni haastateltavista on Forresterin konsultti ja varmaan iso osa caseistakin. Alkaa myös ymmärtää, miksi originaali julkaistiin Harvard Business Pressissa. En olisi kyllä alun perusteella arvannut.

Verkkovalta / Groundswell -teoksen ydin on että organisaation perinteiset toimintatavat (tai yksiköt) ovat saaneet sosiaalisen median myötä uudet vastineensta

Tutkimus Kuuntelu
Markkinointi Puhuminen
Myynti Aktivointi
Tuki Tuki
Kehittäminen Osallistaminen

 

Näitä viittä uutta vastinetta käydään läpi luku kerrallaan, kevyimmästä vaativaan. Lopuksi teos tarkastelee sosiaalista mediaa organisaation sisäisten prosessien uudistajana.

Kirjaan on kaivettu kiitettävä kirjo caseja peruskuluttajatuotteista terveyshuoltoon. Lähinnä raskas teollisuus ja julkishallinto jäävät caseina vähälle. Casejen kuvaukseen on uhrattu aikaa, mutta aika usein ne tehdään henkilöiden kautta nippelitasolla ja suorilla blogisiteerauksilla tai sitten todella tiiviisti. Tarkoitus lienee tehdä lukijalle ihmiskasvoista sosiaalista mediaa.

Mutta aivan puhtaasti case study -mielessä kirjan esimerkit jäävät suppeammiksi kuin vaikkapa Wikinomicsissa, jossa valotetaan taustoja ja muodostuvia rakenteita – ja mikä oleellisinta, organisaatioiden välisiä verkostoja. Niinikään Verkkovalta -teoksen toiminnan ymmärtämiseksi voi suositella Clay Shirkyn Here Comes Everybodya. Tosin ei ole mikään luonnonlaki, etteikö voisi menestyä siinä mitä ei ymmärrä, jos vain toteuttaa tee-näin -ohjeita miettimättä miksi jokin asia toimii tai ei.

Lopussa on casejen sivunumerot sekä toimialan että sosiaalisen median strategian mukaan. Siistiä. Edelleen, muikeata ovat muutamat budjettilaskelmat, paljonko sosiaalinen media maksaa ja paljonko sen tuotto on, vaikka itse laskelmat ovat päähineestä. Näitä voi soveltaa monessa tilanteessa.

Kirja on siis oivallinen ja monipuolinen yleiskatsaus ja perusjohdatus, mitä kaikkea organisaatio voi tehdä sosiaalisella medialla ja mitä on tehty. Pienenä rajoitteena on, että useimmilla kirjan case-organisaatioilla on jotain, millä erottua muista: vahva brändi, ominaisuuksiltaan erottuva tuote tai palvelu, fanittavat kuluttajt tai suuri asiakasmassa. Pk-sektorin oppaaksi tai enemmän-kuin-voileipäkeksi -firmoille ei tästä ole.

Mikä siinä lähdeviittaamisessa on niin vaikeaa?

Tutkimustyön tai viitattavuuden kannalta opuksen arvo on noin nolla. Opus kieltäytyy keskustelemasta ulkomaailman kanssa. Esimerkiksi crowdsourcing sivuutetaan puolella sivulla ja kuitataan sen tarkoittavan joukolla tehtäviä mainoksia. Jep jep. Jos konsultit eivät lue alan kirjallisuutta – ydinkohdat löytyvät nykyään aina myös Wiredista – niin kuinka huumorilla pitäisi ottaa ”groundswell”? Teoksen jatko-osassa varmaan julkaistaan oma groundswell -kieli, jossa jossa ikäviä muiden havaitsemia ilmiöitä kutsutaan eufemismein ja metaforin.

Käytännössä iso osa kirjan caseista ja ’groundswellista’ on, sanotaan nyt vaikkapa crowdsourcingia (tai yhtä hyvin wikinomicsia). Esimerkiksi We Are Smarter Than Me (Barry Libert & Jon Spector & Don Tapscott) osoittaa runsain casein, mihin kaikkeen crowdsourcing taipuu.

Niinikäään esimerkiksi Procter & Gamble näyttäytyy Verkkovalta -teoksessa lähinnä ovelana, tytöille suunnattuna tamponimarkkinoijana (beinggirl.com), mutta Wikinomicsissa P&G on ulkoistamassa 40 prosenttia tutkimus- ja tuotekehittelystään mainioine caseineen kuten Innocentive ja Yet2. Lisäksi Verkkovallassa esimerkiksi ihmisten / asiakkaiden maksuton osallistuminen kuitataan aika löyhillä ja puutteellisilla motiiveilla ’yhteisestä’ unohtaen mainita vaikkapa freeconomicsin eli ilmaistalouden ansaintalogiikat ja motiivit.

Verkkovalta -teos antaa hyvät eväät ja jäsennetyn hahmotelman, mitä olisi hyvä huomioida, kun pohtii sosiaalista media oman organisaation kannalta. Niin ikään se toimii maaston kartoittajana alalle aikovalle konsultille. Mutta en kyllä itse lähtisi perustamaan pelkästään tämän kirjan pohjalta korporaatioblogia saati avointa verkkoyhteisöä. Suomessa on ilmestynyt viime aikoina hyviä oppaita mm. korporaatiowikeistä ja -blogeista sekä sosiaalisesta mediasta opetuksessa.

Verkkovoimaa -blogi suosittelee, lievin varauksin, sekä taustoitukseksi tässä arviossa mainittuja muita teoksia.

KARI A. HINTIKKA

Ideaaliverkostoa jahtaamassa tutkimustarkoituksiin

with 5 comments

On turha todeta, että netti on saanut verkostoanalyysin aivan uuteen kukoistukseen. Toteanpa nyt kuitenkin.

Aineistot saa joko suoraan tai hieman sorttaamalla digitaalisesti matriisimuotoon ja tarjolla on enemmän sosiaalisia verkostoja kuin kukaan ehtii tutkia.

Innostuin mähkimään Harto Pöngän Lehmätkin lentäis – blogin merkinnän myötä, millainen on itse asiassa optimaalinen nettiverkosto verkostoanalyysin kannalta? Olen tehnyt joukon sekalaisia sormiharjoitelmia Suomen ilmastomuutoskeskustelusta Euroviisujen väitettyyn äänestysmanipulointiin. Verkostot itsessään on jaettavissa eriasteiseen kiinnostavuuteen innokkaan verkostoanalyytikon kannalta, jos ei ole mielessä varsinaista tutkimusongelmaa tai tarkastelukulmaa.

Kaksi vuotta sitten – kuten joka vuosi – mähjättiin Euroviisujen äänestystulosten masinoinnista. Tulokset olivat Wikipediassa lähes saman tien ja noukkaisin ne sieltä aikani kuluksi. Otin vain korkeimmat ääniluvut, koska ne käytännössä ratkaisevat voittajan. Kyllähän siellä masinoitiin. Euroviisut -graafi pitkine analyyseineen tästä.

Yhdeksi muuttujaksi on kokeilujeni myötä noussut verkoston avoimuus. Onko se periaatteessa kaikille avoin, jonne voi solahtaa huomaamatta massaan vai ohjaako sitä jonkinlainen yhteisöllisyys? Edellistä kuvaa vaikkapa Facebook -ryhmä. Jälkimmäinen tarkoittaa tässä yhteydessä hyvin löyhää yhteisyyden ja samastumisen tunnetta – ei pelkästään kiinteitä verkkoyhteisöjä – kuten edesmennyt Duuni.net.

Toinen huomioni herättänyt piirre on yleisluontoisuus ja temaattisuus. Facebookissa verkostoituvat kaikenlaiset ihmiset, mutta Sometussa ensisijaisesti sosiaalisen median ja opetusalan ihmiset.

Näillä muuttujilla saakin jo kevyen typologian ja Talcott Parsonsin nelikentän.

Verkostot avoimuuden ja yleisyyden mukaan

Jaottelu 1: Nettiverkostoon liittymisen sosiaalinen vaivattomuus sekä yleisluontoisuus

Keskimääräiset luvut ovat päähineestä ja vain karkeana erotteluna. Mutta esimerkiksi Ning -verkosto kasvaa helpommin lähemmäs 1 000 ihmistä kuin yksittäinen irc- tai Jaiku- kannu. Niinikään yksittäisessä irc-kannussa voi olla vuosien aikana kehittynyt jokseenkin vakiintunut populaatio, johon ei eksy etc.

Ylläolevalla jaottelulla pääsee kuitenkin käytännössä vasta alkuun. Vielä 1950-luvulla saattoi amerikkalaisen pikkukylän haastattelemisessa kulua vuosi ja graafin piirtämisenä mitattuna ikuisuus.

Nykymuotoisesta nettianalyysista esimerkiksi Jeffrey Heerin Vizster on klassikko. Hän repi 3kkssa yli miljoonan Facebook käyttäjän keskinäiset suhteet ja visualisoi ne. Jumalatonta menoa.

Tässä on avoimien verkostojen yksi ongelma. Esimerkiksi automatisoitua www kaivajaa (crawler) käytettäessä puuha lähtee yleensä hyvin nopeasti lapasesta ellei siihen varaudu ennakkoon. Vaikka tarkasteltava verkosto olisikin pieni, niin joukossa on yleensä aina vähintään yksi silloittava superverkottuja. Hänen kontaktinsa tuo yhä uusia verkostoja, ja niissä on taas yksi tai useampi supernode jne ja automaatti-imuri eksyy äkkiä minne sattuu. Niinpä kohdetta olisi hyvä rajoittaa jotenkin.

Yksi tapa onkin ottaa jokin teema. Tyyppiesmerkki on Tutkimusparvi -kannu Jaikussa. Siinä on 154 jäsentä. Näitä voi sitten pyöritellä enemmän tai vähemmän automatisoidusti ja manuaalisesti. Voidaan tarkastella keskinäistä verkottumista, verkottumista kannun ulkopuolelle, aktiivisuutta suhteessa kontakteihin etc.

Jos Heerin miljoona vaatii erikoistyökaluja niin Parven 154 on armottoman pieni. Toisaalta aika monet sna -softat pamahtavat silmille, jos väsää vaikkapa 1 000 ihmisen graafin.

Käytännön kokeilun myötä olen havainnut, että vielä 100 ihmisessä on aika nahkeasti tutkittavaa. Siitä löytyy mittakaavaton verkosto kuten kaikkialta muualtakin, mutta esimerkiksi Tutkimusparvessa on noin 10 hengen aktiiviydin ja muut seuraavat mitä kannulla ehkä tapahtuu.

Näistä lähkökohdista saa jo aika selkeät suuntaviivat, millaisia verkostoja pyydellä optimaalisesti:

Verkosten koko ja mittakaavaton verkosto

Jaottelu 2: Nettiverkoston yleiskoko ja keskimääräinen aktiivisuus.

Yhteenvetona näistä keloista: Ideaalimähkittävä on johonkin aihealueeseen keskittyvä, noin 500 – 1000 hlön nettiverkosto (seassa on käytännössä satoja ei-aktiiveja jotka tipahtavat tai voi tiputtaa itse analyysissa).

Written by kariahintikka

maaliskuu 25, 2009 at 8:23 pm

Sosiologipäivät 20.3.2009: Itseorganisoitumisen ideaali ja käytännön työläys (työnimi)

with 4 comments

Ohessa Sosiologipäivillä 20.3.2009 esittämäni *ensimmäinen luonnos* itseorganisoitumisen käytännön haasteista [369k pdf]. Erityisesti netissä on viime vuosina ilkamoitu, että laajat ihmisjoukot eivät enää tarvitsisi muodollista koordinaatiota, johtajia tms. tarpeetonta.

Onnistuuko itseorganisoituminen laajassa mittakaavassa ja jatkuvuuteen tähdättäessä? Caseina ympäristö- ja kuluttajaliike Porkkanamafia, opetusalan ammattilaisten Sometu -verkosto sekä avointa tiedettä edistävä Tutkimusparvi.

Paperi on aivan ensimmäinen raakile ja selkeitä puutteita on osoitettu. Osoita lisää ja kommentoi tai laita mailia kari . hintikka at gmail . com.

Written by kariahintikka

maaliskuu 20, 2009 at 3:02 pm

Itseorganisoitumisen ideaali ja käytännön työläys

leave a comment »

Internet tarjoaa yhteiskunnallisille liikkeille ja väkijoukoille tyystin uudentyyppisiä organisoitumis- ja mobilisointimahdollisuuksia. Liike voi periaatteessa päästä hyvinkin vaikuttaviin tuloksiin varsin pienillä henkilö- ja muilla resursseilla verrattuna aiempaan, kuten Porkkanamafia.

Erityisesti Wikipedian ja avoimen lähdekoodin liikkeen myötä internetin mahdollisuudet ovat alkaneet viehättää siinä määrin, että on alettu puhua kansalaisten itseorganisoitumisesta eli – tässä kontekstissa – vapaista kansalaisista ja yksilöistä, jotka voisivat toteuttaa monimutkaisia hankkeita ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen toimintaan ilman muodollista organisaatiota, hierarkkisuutta, johtajuutta tai päätöksentekojärjestelmää.

Esimerkiksi avoimen politiikan (open politics) edustajat ajattelevat, että yhteiskunnallista toimintaa voisi järjestää Wikipedian kaltaisilla kollektiivisilla internet-työkaluilla, jossa toiminnan valvonta perustuisi läpinäkyvyyteen ja kaikille avoimeen toiminnan ’kirjaan’, josta kuka tahansa näkisi kenen tahansa toiminnan liikkeessä dokumentoidusti koska tahansa.

Tarkastelen Somus -hankkessa internetin itseorganisoitumista kolmen suomalaisen verkoston ja nettiliikkeen kautta onko itseorganisoituminen todella mahdollista ja missä määrin? Esimerkiksi Wikipediaa ylläpidetään palkatulla henkilökunnalla ja taustalta löytyy aivan normaali organisaatio säätiöineen, vaikka ulospäin se näyttää ’itseorganisoituvalta’. Samalla teen myös joitain päätelmiä, miten verkostonäkökulmasta liikkeiden olisi loogisinta toimia vaikuttavuutensa maksimoimiseksi. 

Alustavat havaintoni osoittavat, että verkkovoiman kaltainen tilapäinen ja projektiluontoinen toiminta on mahdollista tyystin itseorganisoituvasti. Niinikään kohtuullisen rajattu aktiviinen joukko voi toimia pitkäänkin itseorganisoituvasti.

Sen sijaan jos tähdätään jäsenmäärän kasvattamiseen tai toiminnan jatkuvuuteen, niin itseorganisoituminen kohtaa runsaasti haasteita. Selitys löytyy mittakaavattoman verkoston ja pitkän hännän välisestä hallinto- kommunikointitarpeesta. Myös esimerkiksi Clay Shirky käsittelee tätä teoksessaan Here Comes Everybody. Johtopäätökseni on, että laajamittaista itseorganisoitumista pitää organisoida.

Esittelen tuloksia ensimmäisen kerran Sosiologipäivillä 2009 Esa Konttisen ja Pertti Lappalaisen työryhmässä Kansalaisyhteiskunta murroksessa 20.3 klo 15-18, Päärakennus (Fabianinkatu 33), Auditorium III.

Tervetuloa keskustelemaan!

Written by kariahintikka

maaliskuu 6, 2009 at 3:34 pm