Verkkovoimaa – väkijoukot netissä

Blogi itseorganisoituvasta ja kollektiivisesta toiminnasta internetissä

Archive for the ‘teoriat’ Category

Ylen A2 Netti-ilta ja taustakanavan hyötyjä #A2ilta

with 7 comments

Ylen A2 Netti-ilta-paneeli 29.3.2011 tarjosi oivan tilaisuuden testata väitöskirjani – ja blogini – hypoteeseja ja havaintoja. Esimerkiksi Ylen Homoilta johti massiiviseen irtisanoutumiseen evankeli-luterilaisesta kirkosta. Netti-ilta ei näyttänyt vielä olevan arkistossa.

Kyseessä oli siis kaksituntinen aiheesta Muuttaako sosiaalinen media maailmaa. Toisistaan erilliset kokonaisuudet – tv-panelistit ja heitä kommentoiva netti Twitterissä – tarjoavat monipuolisesti tulkittavaa, kuten esm @J1one eli Jouni Junkkaala Tietoviikosta ehti jo koostaa.

Blogini ja väitökseni kannalta Netti-ilta twittuiluineen ei varsinaisesti edusta joukkoälyä tai verkkovoimaa, joissa molemmissa on päämäärä, tehtävä tai tavoite eli toiminnalla on jokin tarkoitus. Toisaalta Netti-ilta nettilaajennuksineen osaltaan vahvensi – tai toteutti – casena verkkovoiman, itseorganisoitumisen, joukkoälyn sekä yleisemmin netin ja sosiaalisen median lainalaisuuksia ja mekaniikkoja.

Joukkoälyn toimivuus tv-ohjelmassa

James Surowieckin joukkojen viisauden (The Wisdom of Crowds) edellytyksistä täyttyi kolme sekä studiossa että netissä: a) osallistujien näkemyksissä oikeasta informaatiosta on diversiteettiä eli hajontaa, b) ne ovat riippumattomia toisistaan, c) osallistujat soveltavat omia tai paikallisia tietojaan ja d) näkemykset aggregoidaan eli kootaan keskitetysti. Koostaja voi olla sinänsä yksittäinen ihminen, organisaatio, liike tai muu toimija.

Hublla eli taustakanavalla tarkoitan nettikommunikaatiovälinettä tai -kanavaa, joka kootusti ja keskitetysti välittää viestit kaikilta kaikille ja tukee toiminnan integroitumista. Eli Surowieckin edellytystä d).

Studiossa tosin diversiteettiäkin oli vaalien vuoksi vähemmän. Monet ilmeiset panelistit ovat vaalikaranteenissa ja Netti-illan lähetysajankohta ei ollut edellytyksiltään parhautta. Lisäksi voidaan olla montaa mieltä, pääsivätkö analyyttiset esiin noin isolla joukolla ja keskustelunomaisella formaatilla, missä teemoja oli liikaa [Lisätty 110330-1645: panelisti *Jussi Lähde* kommentoi tapahtunutta osaltaan]. Tykkäyksillä, diggauksilla ja peukuilla on oma roolinsa joukkoälyn aggregoinnissa ja niitä ei käytetty tässä.

Twitteristä ei ole taustakanavaksi

Sekä netistä että studiosta uupui kuitenkin hubi eli taustakanava, jossa tehdään Surowieckin tarkoittama aggregointi ja synteesi joukon aivoituksista. Tv-ohjelmassa tämä on usein toimittaja. Netissä se voi olla periaatteessa kuka vaan. Mutta nykyään se hoituu automaattisesti taustakanavaa käyttämättä.

Twitter on armoitetun murheellinen taustakanavaksi. Käyttöliittymänsä ja viestinnän esitystapansa vuoksi se sopii tehokkaaseen mobilisointiin ja massaviestintään mutta ei esimerkiksi keskusteluun, toiminnan organisointiin tai koordinointiin, työnjakoon tai dokumentointiin.

Taustakanavaksi sopii sellaiset nettityökalut ja -välineet jotka käyttävät jollain tavalla rakenteistettua keskustelun esittämistapaa tai muuta jäsennystapaa. Onnistuneissa verkkovoima-tapauksissa niitä on olleet esimerkiksi blogit, G Maps, IRC, Qaiku / Jaiku sekä foorumit kuten MuroBBS.

Taustakanavan hyötyjä

Yksistään crowdsourcing eli joukkouttaminen Qaikussa ja ammoin Jaikussa demoavat taustakanavan rooleja, kuten

  • keskusteluista saa nopeasti käsityksen myöhemminkin – ja niiden aikana
  • niihin on helppo linkittää ja niitä on helppo jakaa ja tallentaa
  • uudet osallistujat pääsevät nopeasti mukaan
  • saa käsityksen mitä tiedetään ja mitä on jo tehty
  • aineistot on saatavilla helposti uusiokäyttöön

Konkreettinen esimerkki Twitterin heikkoudesta taustakanavaksi on että tarvitaan @J1onen tai tämän kaltaisia blogimerkintöjä jotta saisimme edes jonkinlaisen käsityksen mitä 29.3.2011 #A2ilta-floodissa tapahtui. Säiettä on työlästä saada helposti käsiinsä, ihmisten kommentit menevät ristiin ja niitä retwiitataan – turhaan etc.

Facebookissa Netti-ilta-keskustelu hajosi Twitterin tapaan hieman samoista syistä henkilövetoisiksi atomeiksi, kuka nyt sattui tuntemaan kenetkin ja kommentoimaan minnekin. Periaatteessa FB:n Sivu voi koota jotenkin keskusteluja, mutta senkin käyttöliittymä on varsin vaatimaton näihin tarkoituksiin.

Henkilökohtaisesti – ei tutkimuksellisesti – on varsin nahkeaa, että esimerkiksi Qaikua on käytetty jo vuosia kollektiiviseen keskusteluun live-lähetysten aikana. Twitter ja Facebook ovat ilmeisesti niin vaivattomia, mutta väline per tarkoitus ja lopputulokset ovat jossain määrin riippuvaisia käytetyistä välineistä, kuten vaikkapa Irakin kansannousu meni mönkään 209 samasta syystä. Kts. analyysini Journalismikritiikin vuosikirjassa 2010.

Tuoreehkona Qaiku-esimerkkinä Egyptin kansannousun liveseuranta kollektiivisesti. Taustakanavasta tarkemmin esimerkiksi verkkovoiman esittelyssä maksuttomassa kokoomateoksessa Verkostojen liikettä sekä Somus-hankkeen loppuraportissa (eng).

Sosiaalinen media – yhteisö vai verkosto

Vaalivalvojaiset on tulossa ja Qaiku / Jaiku on ollut mitä loistavin taustakanava jo vuosia livetapahtumien kokemisessa ja kommentoinnissa kollektiivisesti. Olisi metkaa jos ihmiset vaivautuisivat käyttämään Qaikua vaaleiss 2011 ellei ole erityistä tarvetta käyttää esm Hommaforumia.

Sosiaalisen median yhteisöllisyys– keskustelun voisi kuitenkin hiljalleen kuopata Twitterin ja Facebookin osalta. Ne tukevat ensisijaisesti yksilövetoisia tilapäisiä verkostoja, ei pitkäjänteistä yhteisöllisyyden syntymistä. Analyyttiset ja viihdyttävät laajan joukon keskustelut ja toiminta hajoavat hetkittäisiksi pisaroiksi ja purskahduksiksi käytännössä arkistoimattomiin statusvirtoihin. Aiheesta tarkemmin lähiviikkoina, kirjoitin siitä Seppo Kangaspunnan tuliterään antologiaan Yksilöllinen yhteisöllisyys (tampere University Press 2011).

Vanha hakkerisananlasku sanoo: ”Netissä jokainen saa sanoa mitä huvittaa ja kenenkään ei tarvitse kuunnella sitä”. Twitter ja Facebook toteuttavat periaatetta kouluesimerkkeinä.

Mainokset

Verkkovoima -käsitteen määrittely julkaistu (vihdoin)

with 4 comments

Olen joitain vuosia kirjoitellut verkkovoimasta yhtenä joukkoälyn muotona ja viljellyt sen määritelmääkin. Termi on johtanut ilahduttavaan omaksumiseen ja variaatioihin, kuten verkkovoimailu. Akateeminen tai teoreettinen puoli on kuitenkin jäänyt avaamatta.

Syy on yksinkertainen: kokoomateos Verkostojen liikettä ja artikkelini siinä pääsi vasta nyt julkiseen jakeluun. Kirja koki pitkän ja monipolvisen taipaleen eri kustantajilla ja lopulta toteutettiin maksuttomana nettijulkaisuna. Englanninkielinen johdatus verkkovoimaan (netcrowds) pääsi jo 2008 MindTrekin ACM-lyhytpaperiksi (maksullinen ei-jäsenille).

Verkostojen liikettä -opuksen toimittajat Esa Konttinen ja Jukka Peltokoski ovat julkaiseet viljalti keskeisiä havaintoja uusista yhteiskunnallisista liikkeistä. Yksi hiedän tunnetuimmista teoksistaan, ainakin yliopistotasolla, on Ympäristöprotestin neljäs aalto. Eläinoikeusliike ja uuden polven ympäristöradikalismi 1990-luvulla. SoPhi, Jyväskylä. Minerva Kustannus Oy (2004). Suosittelen lämpimästi kuten tätä uutukaistakin.

Viime vuosina liike-elämässä on tapahtunut paljon. Esan ja Jukan uusi antologia kartoittaa monipuolisesti erityyppisiä ’uusista uusimpia’ liikkeitä ja teoriakenttää. Muita kirjoittajia ovat muun muassa Tapio Häyhtiö & Jarmo Rinne, Pertti Lappalainen ja Leo Stranius. Useissa opuksen teksteissä on jo selkeä shifti nettiperustaisen kansalalaisliikehdinnän tarkasteluun ja kannattaa silmäillä ihan vaikka tekstien lähteiden vuoksi. Vastaavaa opusta ei Suomessa vielä ole.

Verkostojen liikettä -teoksen linkin levittäminen on enemmän kuin suotavaa, siihen jopa kannustetaan :)
http://j.mp/f8ReOG

Verkkovoiman käsite

Kerrataanpa taas, kun verkkovoima on blogini pääteema: suuri joukko satunnaisia ihmisiä voi organisoitua ja toimia ilman muodollista koordinointia nopeasti, tehokkaasti, tilapäisesti ja globaalisti yhteisen konkreettisen päämäärän toteuttamiseksi tietoverkkojen välityksellä.

Oleellista tuossa on, että verkkovoima toimii ilman mitään muodollisia käskysuhteita, ulkopuolista fasilitointia tai kätilöintiä. Näin se eroaa esm James Surowieckin ansiokkaasta The Wisdom of Crowdsista. Sittemmin on osoittautunut, että verkkovoima ei ole mikään vastavoima instituutioille. Esm hallinto voi tehdä verkkovoiman kanssa yhteistyötä, kuten USA:n CDCemergency jahtasi FluTrackerilla pandemiahavaintoja vapaaehtoisten kanssa Twitterissä 2009. Tuosta casesta voi lukea tarkemmin Journalismikritiikin vuosikirjasta 2010.

Verkkovoima on yksi joukkoälyn muoto. Parhaiten se toimii kollektiivisessa ongelmanratkaisussa ja informaation hankinnassa, kuten Myyrmannin räjäyttäjän henkilöyden (2002) tai Tsumani-uhrien selvittämisessä (2004-2005) ja nimenomaan informaation tuottamisessa ja jakamisessa. Informaatiota voidaan ajatella kollektiivihyödykkeenä, joka ei ole keneltäkään pois, vaikka sitä jakaakin. Sen sijaan kun ollaan jakamassa taloudellisesti niukkoja resursseja, kuten vaikkapa Pepsit tai pesäpallon Sopupeli, niin verkkovoima epäonnistuu surkeasti.

Kun aloitin akateemisen tutustumisen verkkovoimaan 2005, niin sen jälkeen on tapahtunut paljon. Vaikuttavuuden näkökulmasta erityisesti Facebook- mutta myös Twitter – on alkanut toimia hubina eli taustakanavana, joka on verkkovoiman yksi perusedellytys. Itse en kuitenkaan laskisi verkkovoimaksi suoraviivaista kirkosta eroamista tai Yleislakon 15.10.2010 fanittamista eli tällaista ”Paina nappia Hakkarainen” -kansalaisaktiivisuutta. Verkkovoimassa on kyse monitahoisista ongelmista, joiden tavoitteet ihmiset asettavat kollektiivisesti itselleen ja sen jälkeen ratkaisevat ne.

Nettiväki-tyypittelyä Max Weberin hengessä [osa 2/3]

with 5 comments

Periaatteessa jokainen sosiologian klassikko Ferdinand Tönniesistä Georg Simmeliin sopii nettiväen tarkasteluun aika mainiosti. Aloitetaan Max Weberistä.

Nettiväki on ihan väitökseni kannalta sikäli kiintoisa, että kun verkkovoima edustaa keskimääräistä etevämpää kollektiivista toimintaa, niin loogisesti ajateltuna olisi olemassa myös keskimääräistä kollektiivista alisuorittamista.

Voin olla väärässäkin, mutta näppituntumalta oletan, että nettiväessä on pitkälti kysymys sosiaalisesta ja kollektiivisuudesta. Siksi tarjoilen erilaista selitysmallia kuin viime aikojen ansiokas nettiväki-pohdinta [kts. osa 1]. Vaikka nettiväki koostuu yksilöistä, niin keskeistä on sen kollektiivisuus. Aika harva jaksaa kirjoitella loputtomiin jos kukaan ei lue eikä reagoi. Toisaalta eri tutkimusalat tuottavat hieman erityyppisiä vastauksia.

Esm Twitter on viime kädessä hyvin yksilöperustaista massaviestintää. Välineen luonne ei mahdollista järin reflektoivaa ja muihin reagoivaa kommentointia. Kommenttien ’laatuun’ Twitterissä vaikuttavat myös nickien varaaminen ja tunnistaminen sekä seuraamisesta (following) syntyvä yksinkertainen suodatus. Twitter saattaa olla nettiväkeä tulvillaan, mutta se ei näy vaan sitä pitää erikseen seurata.

Laatu -kysymyksestä ei sen enempää tässä, kts. osa 1: nettiväellä viitataan jotenkin laaduttomampaan ja rahvaanomaisempaan kuin joidenkuiden toisten keskustelu. Twitteristä poiketen www-foorumeilla ja esm Facebookissa nähdään alustasta riippuen heti muun muassa yksittäisten kommenttien määrä threadissa so. keskusteluketjussa, vastausten määrä, lukukertojen määrä etc. Jos jotain anonyymin nettikirjoittelijan päässä liikkuu, niin toki oman käsityksensä julkisuuden maksimointi – mikä tosin hukkuu muiden samoin toimivien massaan.

Threadit ovat itseohjautuvia: useimmista uutisista (joissa on kommenttimahdollisuus) tai threadin avauksista ei voi tietää miten ne lähtevät vetämään. Toki esm maahanmuutto- ja ruotsinkieliteemat kirvoittavat kommentteja oletettavasti =). Kun jos / kun lähtee, niin se kumuloi lisää niin lukijoita kuin kommentoijiakin.

Epäsosiaalisen toiminnan tyypit

Max Weber määritteli jo 1903 sosiaalisen toiminnan tyyppejä (esim. Gronow & Noro & Töttö 1996). Voi olla että muitakin on kehittynyt vuosien varrella. Esm yksi tapaus on terrorisoinut Sometu -verkostoa jo pitkään ja aktiviteetit osuvat aika sopivaisesti täydenkuun tienoille. Toisaalta kuuhullut voidaan laittaa tyyppiin 4.

Lisäksi netti mahdollistaa esm pitkäjänteisen trollaamisen, provoilun ja aggroilun. Niillä ei pärjää pitkään materiaalisen todellisuuden yhteisöissä tai verkostoissa – kommunikointimuotoina ne sopivat ehkä saunailtoihin, polttareihin ja muihin sosialisiin erityistilanteisiin.

Mutta ei Max turhaan ole klassikko. Jaottelua voi käyttää myös netin epäsosiaalisen toiminnan tyypittelyyn:

  • Päämäärärationaalinen
  • Arvorationaalinen
  • Affektiivinen so. tunteenomainen
  • Traditionaalinen eli tottumus

1) Päämäärärationaalinen hakee tiettyä tavoitetta tai tarkoitusta, kuten nimbyt tai ydinvoiman vastustajat ja puolustajat. Esm L on klassikko, joka tiettävästi onnistui tappamaan koko Tietotyhteiskunta.fi:n keskustelun rationaalisella ja sinänsä faktisella argumentoinnillaan.

2) Arvorationaalinen tekee samaa, mutta uskoen johonkin esteettiseen, eettiseen tai muuhun itseisarvoiseen seurauksista piittaamatta. Tyyppi 1:n ja 2:n välinen ero voi olla väliin hienojakoista. Keskeisenä erona on, että kommentointia ei välttämättä argumentoida, koska rationaalisesti katsoen asiat vain nyt ovat näin koska ne nyt vain ovat näin.

3) Affektiivinen so. tunteenomainen toimii kunkin hetken tunnetilan pohjalta. Tänne kilahtavat Kurosen, Piipon, Thorsin yms. teilaajat. Luen nettiuutiset, koen voimallisesti, kirjoitan kommentin, olen olemassa.

4) Traditionaalinen eli tottumukseen perustuva tekee näin kun näin on aina ennenkin tehty. Tälle tyypille netti tarjoaa viriketilan entisten vessan seinien ja lehtien mielipidepalstojen ilmaisuille ”Meitä on monta” ja ”Yksi monien puolesta”.

Tarkkaan ottaen Max puhuu ideaalityypeistä, joita ei välttämättä esiinny kuvatusti ’puhtaina’. Lisäksi jotta ihmisen käyttäytyminen olisi netissä riittävän sekavaa, hän saattaa eri tilanteissa esiintyä eri tyyppeinä tai näiden yhdistelmänäkin. Usenetin klassiset flamewarit eli leimahdukset kuten pc vs. mac on kouluesimerkki. Keskeistä on myös oivaltaa, etteivät esimerkiksi viharyhmät edusta mitenkään homogeenisesti tiettyä tyyppiä vaan seassa on niin omalla nimellään reilusti kirjoittelevia, vakiintuneita nimimerkkejä kuin anonyymiksi itseään luulevia.

Muitakin tapoja nettiväen palastelemiseen on, mutta Weberin ideaalityypeillä on vaivatonta alkaa hahmottaa mitä tehdä minkäkin ryhmän kanssa. Vaivattomuus on suhteellista. Blizzard joutui tuoreeltaan taipumaan siihen, että World of Warcraft -massiiviroolipelin foorumeilla jatketaan anonyymisti eikä oikeilla nimillä.

LÄHTEET:
Gronow, Jukka & Noro, Arto & Töttö, Pertti (1996). Sosiologian klassikot. Gaudeamus Kirja.

Written by kariahintikka

heinäkuu 13, 2010 at 7:48 am

Miksi facebookin viharyhmät tai eläkeikän nosto eivät ole verkkovoimaa

leave a comment »

Tietokone -lehden Ossi Mäntylahti käsittelee monipuolisesti yhteiskunnallista vaikuttamista netissä ja mielestäni oikeastaan kirjoittaa verkkovoiman tematiikasta. Hän käyttää muun muassa ilmaisuja Internet-yhteisöt, sosiaalisten verkostojen voima, surfaajamassat ja nettisakki. Tällainen termien kirjo on omiaan osoittamaan verkkovoimaa kuvaavan käsitteen tarpeen, mikä termin ilmaisuksi sitten ajan myötä vakiintuukaan.

Mäntylahti esimerkkeinä on muun muassa eläkeiän nostoa vastustava verkkoadressi, somalien maastapoistoa ajava viharyhmä facebookissa ja Seiska-vastainen verkkoadressi eli nk. Lordi -mellakka netissä (2007).

Mitä verkkovoima sitten on?

Olen hahmotellut verkkovoiman ominaispiirteitä artikkelissa, joka on julkaistavana. Akateemisen julkaisuaikataulun huomioiden se saattaa ilmestyä jopa jo ensi syksynä tai vuoden päästä. Niinpä blogi on omiaan astetta nopeampaan pohdintaan.

Verkkovoiman yksi tunnusmerkki on, ettei se erityisesti vastusta mitään eikä sillä ole varsinaista vastustajaa. Esimerkiksi Donatella della Portan ja Mario Dianin mukaan yhteiskunnalliset liikkeet ovat a) epämuodollisesti organisoituneita verkostoja, jotka b) perustuvat jaettuihin uskomuksiin ja solidaarisuuteen, jotka c) mobilisoituvat ristiriitakysymyksistä ja d) käyttävät jatkuvasti eri protestimuotoja.

Sekä eläkeiän noston että somalien tapauksissa episodit solahtavat aika suoraan perinteisen uuden yhteiskunnallisen liikkeen laariin ja toimintaa on vain vahvistettu netillä. Eläkeiän osalta ei voida puhua edes ’epämuodollisesta’ (a) organisoitumisesta. Tapahtumien masinoinnissa olivat julkisesti taustalla muun muassa SDP ja SAK. Sandor Vegh käyttääkin tällaisesta toiminnasta ilmaisua ’internet-vahvisteinen’. Eli puuha on siis mitä perinteisintä, mutta toteutettu netissä.

Kartoittamissani verkkovoima -tapauksissa taasen ei ole yleensä opponenttia (c) tai jos on, niin toiminta ei kohdistu siihen suoraan, eikä sen kummemmin jaettuja arvoja (b). Niinpä ei mitenkään myös protestoida jatkuvasti (d). Esimerkiksi Tsunamin suomalaisuhrien nimien nimien selvittämisessä 2004-2005 ulkoministeriötä voi pitää opponenttina, mutta toiminta ja energia ei kohdistunut mitenkään UM:n vastustamiseen, kuten vaikkapa eläkeiän nostossa tai viharyhmissä. Haluttiin vain saada nimet selville.

Seiskan tapaus on erittäin mielenkiintoinen paitsi itse episodina niin myös verkkovoiman ja määrittelyn kannalta. Toisaalta se täyttää kriteerit a) ja d). Toisaalta taustalla ei ollut järin syviä jaettuja uskomuksia b) eikä Lordin kasvojen julkistamista voi pitää järin isona ristiriitakysymyksenä minkä vuoksi ihmiset menisivät esimerkiksi vankilaan, jos vertaa vaikka eläinoikeus -liikkeeseen.

Lordi -tapauksessa on piirteitä verkkovoimasta mutta myös vain perinteisen mellakan siirtymisestä nettiin. Tapio Häyhtiö ja Jarmo Rinne ovat tehneet mainion ja syvän yleisesityksen episodista toimittamassaan antologiassa Net working / Networking: Citizen Initiated Internet Politics. Tampere University Press 2008). Esittely facebookissa.

Vaikka olenkin hieman jäävi, niin antologiaan kannattaa tutustua jos nykymuotoinen yhteiskunnallinen aktiivisuus netissä kiinnostaa. Opus on aika kattava päivitys yhdelle haktivismin perusteokselle: McCaughey, Martha & Ayers, Michael D. (eds.) (2003). Cyberactivism. Online Activism in Theory and Practice. Routledge, New York.

Arkiblogissa käsitteitä voi käyttää aivan miten parhaaksi näkee. Tutkimusmaailmassa termeillä tähdätään kuitenkin huomattavasti yksiselitteisempään kuvaukseen, jotta keskustelu olisi mahdollista ja voitaisiin viitata aiemmin tutkittuun. Se onkin yksi Verkkovoimaa -blogin tarkoitus: yhdistää ajankohtaisia blogimerkintöjä akateemiseen viitekehykseen ja päinvastoin.

Written by kariahintikka

maaliskuu 14, 2009 at 11:26 am

Enemmän ja vähemmän Dunbaria

leave a comment »

Dunbarin luku noin 150 on herättänyt viime aikoina jonkin verran pohdintoja muun muassa Jaikussa. The Economist laittoi facebookin palkkasosiologin laskemaan miten luku toteutuu facebookissa.

Antropologi Robin Dunbar päätyi aikoinaan teoreettiseen kognitiiviseen rajaan ihmismäärälle, johon yksi voi ylläpitää pysyviä sosiaalisia suhteita. Luku siis kertoo, kuinka iso ihmismäärä voi tuntea kaikki toisensa ’yhteisössä’ ja myös muiden jäsenten väliset suhteet. Dunbar selitti lukua ihmisaivojen neokorteksin koolla ja sen kyvyllä prosessoida ihmissuhteita.

Netin myötä on alettu mähkiä, josko luku voisi olla paljon suurempi netitse. Dunbar suhteutti arvionsa muun muassa erilaisiin antropologien tunnistamiin natiiviheimoihin sekä uskonnolliseen Hutterites -yhteisöön. Esimerkiksi kun jälkimmäinen yhteisö kasvaa yli 150:n, se päättää että yhteisön on muodostettava uusi yhteiskunta. Yhteisö odottaa sen aikaa, että uuteen yhteisöön ehtii kasvaan ikään kuin uusi siemenpopula, joka siten erkanee omaksi yhteisöksi. Sittemmin lukua on tunnistettu esimerkiksi armeijoiden maksimikokona niin Roomassa kuin nykyaikana.

Netissä luku voisi olla isompi muun muassa siksi, että alkuperäisen tarkastelun kohteet ovat materiaalisessa todellisuudessa eläviä kiinteitä yhteisöjä, joissa ulkopuolisten tapaaminen on harvempaa ja kanssakäyminen fyysistä. Netti periaatteessa poistaa nämä rajoitteet. Esimerkiksi Jaikussa @teroheiskanen seuraa 502 kontaktia ja kanavaa ja oma Jaiku-lukuni on 247. Tässä ei ole kyse mitenkään kiinteistä sosiaalisista suhteista vaan mitä enemmän on kontakteja ja kanavia, sitä paremmin näkee mistä Jaikussa puhutaan.

Vaikka Dunbarin luku olisi netissä reilusti suurempi kuin 150, niin kiinteiden sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen käy silti työstä. Kiinteyden asteena voisi ehkä pitää yhteydenpitoa päivittäin jossain muodossa tai vaikkapa kerran viikossa. Tätä voi itsekin arvioida karkeasti ottamalla oman listan vaikkapa facebookista ja mailista ja katsoa, keihin kaikkiin on ollut yhteydessä viikon sisällä muissa kuin työasioissa ja laskea yhteen. Itselläni se lienee päähineestä laskien noin 20 – 40, vuodenajasta riippuen.

Toisaalta voitaisiin ajatella, että jos ihminen syntyisi facebookiin [säästäkää meidät siltä] niin niin tällaiselle ihmispololle voisi ehtiä kehittyä tuhansia syviä ihmissuhteita ennen vaalikelpoisuutta.

The Economistin haastattelema Cameron Marlow arvioi laajalla fb-aineistolla, että siellä Dunbarin luku olisi keskimäärin 120.

Howard Rheingold kommentoikin äskettäin keskustelua Peter Marsdenin teorialla että useimmilla ihmisillä olisi ydinverkosto (core network), joka on huomattavasti pienempi kuin 150. Tässä mielessä päähine-arvioni sopisi mainiosti Marsdenin näkemykseen.

Olen parhaillaan purkamassa osiin Sometu -verkostoa [näytteenottohetkellä 841 jäsentä 23.2.2009]. Se on sosiaalisesta mediasta opetuskäytössä kiinnostuneiden oma verkosto ja jäseniä lienee kohta tuhat, tervetuloa joukkoon.

Sometusta löytyy hieman yllättäen, ei vain ydinverkostoni, vaan koko verkoston ydinjoukko, 10-20 ihmistä. Ydinverkosto siinä mielessä, että monet ihmiset, joilla on 10-20 kontaktia, ovat laittaneet kavereikseen nämä ’ydinihmiset’ eivätkä juuri ketään muita muita reilusta yli 800 vaihtoehdosta.

Palaan Sometun verkostoanalyysin tuloksiin myöhemmin keväällä ja akateemisissa puitteissa ensimmäisen kerran ehkä MindTrekissa 2009, jos abstrakti hyväksytään.

Verkkovoiman kannalta Dunbarin luku on siksi erityisen mielenkiintoinen, että olen hahmotellut eri tapausesimerkkien kautta, että netin joukkokokoukseen tarvitaan 100 – 200 ihmistä, jotta a) uudet tulijat jäisivät kokoontumaan b) joukko olisi ylipäänsä kiinnostava, että edes piipahdettaisiin. Samantyyppisiä tuloksia sai aikoinaan Stanley Milgram opiskelijoineen klassisessa taivaalletuijotus -kokeessaan. Massojen kerääntymisestä torille tai nettiin on vielä yllättävän nahkeati tutkimusta.

Written by kariahintikka

maaliskuu 8, 2009 at 10:47 am

Itseorganisoitumisen ideaali ja käytännön työläys

leave a comment »

Internet tarjoaa yhteiskunnallisille liikkeille ja väkijoukoille tyystin uudentyyppisiä organisoitumis- ja mobilisointimahdollisuuksia. Liike voi periaatteessa päästä hyvinkin vaikuttaviin tuloksiin varsin pienillä henkilö- ja muilla resursseilla verrattuna aiempaan, kuten Porkkanamafia.

Erityisesti Wikipedian ja avoimen lähdekoodin liikkeen myötä internetin mahdollisuudet ovat alkaneet viehättää siinä määrin, että on alettu puhua kansalaisten itseorganisoitumisesta eli – tässä kontekstissa – vapaista kansalaisista ja yksilöistä, jotka voisivat toteuttaa monimutkaisia hankkeita ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen toimintaan ilman muodollista organisaatiota, hierarkkisuutta, johtajuutta tai päätöksentekojärjestelmää.

Esimerkiksi avoimen politiikan (open politics) edustajat ajattelevat, että yhteiskunnallista toimintaa voisi järjestää Wikipedian kaltaisilla kollektiivisilla internet-työkaluilla, jossa toiminnan valvonta perustuisi läpinäkyvyyteen ja kaikille avoimeen toiminnan ’kirjaan’, josta kuka tahansa näkisi kenen tahansa toiminnan liikkeessä dokumentoidusti koska tahansa.

Tarkastelen Somus -hankkessa internetin itseorganisoitumista kolmen suomalaisen verkoston ja nettiliikkeen kautta onko itseorganisoituminen todella mahdollista ja missä määrin? Esimerkiksi Wikipediaa ylläpidetään palkatulla henkilökunnalla ja taustalta löytyy aivan normaali organisaatio säätiöineen, vaikka ulospäin se näyttää ’itseorganisoituvalta’. Samalla teen myös joitain päätelmiä, miten verkostonäkökulmasta liikkeiden olisi loogisinta toimia vaikuttavuutensa maksimoimiseksi. 

Alustavat havaintoni osoittavat, että verkkovoiman kaltainen tilapäinen ja projektiluontoinen toiminta on mahdollista tyystin itseorganisoituvasti. Niinikään kohtuullisen rajattu aktiviinen joukko voi toimia pitkäänkin itseorganisoituvasti.

Sen sijaan jos tähdätään jäsenmäärän kasvattamiseen tai toiminnan jatkuvuuteen, niin itseorganisoituminen kohtaa runsaasti haasteita. Selitys löytyy mittakaavattoman verkoston ja pitkän hännän välisestä hallinto- kommunikointitarpeesta. Myös esimerkiksi Clay Shirky käsittelee tätä teoksessaan Here Comes Everybody. Johtopäätökseni on, että laajamittaista itseorganisoitumista pitää organisoida.

Esittelen tuloksia ensimmäisen kerran Sosiologipäivillä 2009 Esa Konttisen ja Pertti Lappalaisen työryhmässä Kansalaisyhteiskunta murroksessa 20.3 klo 15-18, Päärakennus (Fabianinkatu 33), Auditorium III.

Tervetuloa keskustelemaan!

Written by kariahintikka

maaliskuu 6, 2009 at 3:34 pm