Verkkovoimaa – väkijoukot netissä

Blogi itseorganisoituvasta ja kollektiivisesta toiminnasta internetissä

Nettiväki-tyypittelyä Max Weberin hengessä [osa 2/3]

with 5 comments

Periaatteessa jokainen sosiologian klassikko Ferdinand Tönniesistä Georg Simmeliin sopii nettiväen tarkasteluun aika mainiosti. Aloitetaan Max Weberistä.

Nettiväki on ihan väitökseni kannalta sikäli kiintoisa, että kun verkkovoima edustaa keskimääräistä etevämpää kollektiivista toimintaa, niin loogisesti ajateltuna olisi olemassa myös keskimääräistä kollektiivista alisuorittamista.

Voin olla väärässäkin, mutta näppituntumalta oletan, että nettiväessä on pitkälti kysymys sosiaalisesta ja kollektiivisuudesta. Siksi tarjoilen erilaista selitysmallia kuin viime aikojen ansiokas nettiväki-pohdinta [kts. osa 1]. Vaikka nettiväki koostuu yksilöistä, niin keskeistä on sen kollektiivisuus. Aika harva jaksaa kirjoitella loputtomiin jos kukaan ei lue eikä reagoi. Toisaalta eri tutkimusalat tuottavat hieman erityyppisiä vastauksia.

Esm Twitter on viime kädessä hyvin yksilöperustaista massaviestintää. Välineen luonne ei mahdollista järin reflektoivaa ja muihin reagoivaa kommentointia. Kommenttien ’laatuun’ Twitterissä vaikuttavat myös nickien varaaminen ja tunnistaminen sekä seuraamisesta (following) syntyvä yksinkertainen suodatus. Twitter saattaa olla nettiväkeä tulvillaan, mutta se ei näy vaan sitä pitää erikseen seurata.

Laatu -kysymyksestä ei sen enempää tässä, kts. osa 1: nettiväellä viitataan jotenkin laaduttomampaan ja rahvaanomaisempaan kuin joidenkuiden toisten keskustelu. Twitteristä poiketen www-foorumeilla ja esm Facebookissa nähdään alustasta riippuen heti muun muassa yksittäisten kommenttien määrä threadissa so. keskusteluketjussa, vastausten määrä, lukukertojen määrä etc. Jos jotain anonyymin nettikirjoittelijan päässä liikkuu, niin toki oman käsityksensä julkisuuden maksimointi – mikä tosin hukkuu muiden samoin toimivien massaan.

Threadit ovat itseohjautuvia: useimmista uutisista (joissa on kommenttimahdollisuus) tai threadin avauksista ei voi tietää miten ne lähtevät vetämään. Toki esm maahanmuutto- ja ruotsinkieliteemat kirvoittavat kommentteja oletettavasti =). Kun jos / kun lähtee, niin se kumuloi lisää niin lukijoita kuin kommentoijiakin.

Epäsosiaalisen toiminnan tyypit

Max Weber määritteli jo 1903 sosiaalisen toiminnan tyyppejä (esim. Gronow & Noro & Töttö 1996). Voi olla että muitakin on kehittynyt vuosien varrella. Esm yksi tapaus on terrorisoinut Sometu -verkostoa jo pitkään ja aktiviteetit osuvat aika sopivaisesti täydenkuun tienoille. Toisaalta kuuhullut voidaan laittaa tyyppiin 4.

Lisäksi netti mahdollistaa esm pitkäjänteisen trollaamisen, provoilun ja aggroilun. Niillä ei pärjää pitkään materiaalisen todellisuuden yhteisöissä tai verkostoissa – kommunikointimuotoina ne sopivat ehkä saunailtoihin, polttareihin ja muihin sosialisiin erityistilanteisiin.

Mutta ei Max turhaan ole klassikko. Jaottelua voi käyttää myös netin epäsosiaalisen toiminnan tyypittelyyn:

  • Päämäärärationaalinen
  • Arvorationaalinen
  • Affektiivinen so. tunteenomainen
  • Traditionaalinen eli tottumus

1) Päämäärärationaalinen hakee tiettyä tavoitetta tai tarkoitusta, kuten nimbyt tai ydinvoiman vastustajat ja puolustajat. Esm L on klassikko, joka tiettävästi onnistui tappamaan koko Tietotyhteiskunta.fi:n keskustelun rationaalisella ja sinänsä faktisella argumentoinnillaan.

2) Arvorationaalinen tekee samaa, mutta uskoen johonkin esteettiseen, eettiseen tai muuhun itseisarvoiseen seurauksista piittaamatta. Tyyppi 1:n ja 2:n välinen ero voi olla väliin hienojakoista. Keskeisenä erona on, että kommentointia ei välttämättä argumentoida, koska rationaalisesti katsoen asiat vain nyt ovat näin koska ne nyt vain ovat näin.

3) Affektiivinen so. tunteenomainen toimii kunkin hetken tunnetilan pohjalta. Tänne kilahtavat Kurosen, Piipon, Thorsin yms. teilaajat. Luen nettiuutiset, koen voimallisesti, kirjoitan kommentin, olen olemassa.

4) Traditionaalinen eli tottumukseen perustuva tekee näin kun näin on aina ennenkin tehty. Tälle tyypille netti tarjoaa viriketilan entisten vessan seinien ja lehtien mielipidepalstojen ilmaisuille ”Meitä on monta” ja ”Yksi monien puolesta”.

Tarkkaan ottaen Max puhuu ideaalityypeistä, joita ei välttämättä esiinny kuvatusti ’puhtaina’. Lisäksi jotta ihmisen käyttäytyminen olisi netissä riittävän sekavaa, hän saattaa eri tilanteissa esiintyä eri tyyppeinä tai näiden yhdistelmänäkin. Usenetin klassiset flamewarit eli leimahdukset kuten pc vs. mac on kouluesimerkki. Keskeistä on myös oivaltaa, etteivät esimerkiksi viharyhmät edusta mitenkään homogeenisesti tiettyä tyyppiä vaan seassa on niin omalla nimellään reilusti kirjoittelevia, vakiintuneita nimimerkkejä kuin anonyymiksi itseään luulevia.

Muitakin tapoja nettiväen palastelemiseen on, mutta Weberin ideaalityypeillä on vaivatonta alkaa hahmottaa mitä tehdä minkäkin ryhmän kanssa. Vaivattomuus on suhteellista. Blizzard joutui tuoreeltaan taipumaan siihen, että World of Warcraft -massiiviroolipelin foorumeilla jatketaan anonyymisti eikä oikeilla nimillä.

LÄHTEET:
Gronow, Jukka & Noro, Arto & Töttö, Pertti (1996). Sosiologian klassikot. Gaudeamus Kirja.

Written by kariahintikka

heinäkuu 13, 2010 at 7:48 am

Yle: Viron talkoista ’vientituote’

leave a comment »

Ylen Risto Vuorinen kirjoittaa laajasti Viron uudesta talkoohengestä. Alkuperäisessä otsikossa puhutaan vientituotteesta. Lukiessa selviää, että kyseessä on pikemminkin Viron ja YouTuben innoittama ’muoti-ilmiö’ kuin tuotteistus. Mitä ei mitenkään vähennä toiminnan arvoa.

Tavoitteena oli masinoida vähintään 40 000 virolaista keräämään metsistä, ojista, takapihoilta, neuvostoaikaisten tehtaiden ympäristöstä – kaikkialta – ihmisten huolettomasti jälkeensä jättämiä sotkuja.” 3.5.2008 organisoitu valtakunnallinen siivoustalkoopäivä oli valtaisa menestys ja se on innoittanut muun muassa New Delhiä vastaavaan.

Teeme ära” -liikkeen aktiivi Tiina Urm kiteyttää mainiosti monia asioita jotka sopivat vinkeiksi myös nyky-Suomea hallitsevalle Metropolin talousalueelle. Enkä tarkoita tässä nyt Toivotalkoita, jossa vesihana suljetaan hampaidenpesun ajaksi. Suomessa oli aikoinaan monialainen talkooperinne.

Neukkuajan yhteistoiminta oli ylhäältäpäin alas painettua. Se oli niin sanottua vapaaehtoisuutta. Se oli kollektivismia, joka ei ollut syntynyt juuritasolla. Se ei herättänyt kuin vastenmielisyyden yhteistoimintaa kohtaan.

Hän muistuttaa, että heti kun Viro itsenäistyi vuonna 1991, heilahti painopiste pakotetusta kollektivismista äärimmäiseen individualismiin. Virolaiset ryhtyivät puuhaamaan omia asioitaan. Oltiin viimeinkin yksilöitä, jotka voivat tehdä mitä itse haluavat, vaikkapa bisnestä, isonveljen poistuttua kuvioista.

Samalla Virossa koettiin suuri muuttoaalto maaseudulta kaupunkiin. – Monet perinteiset siteet lähiympäristöön katkesivat, eikä uudessa ympäristössä ja kauan odotetussa vapaudessa ollut helppo solmia uusia, sosiaalisia kontakteja.

– Ihmisten suhde valtioon, heidän omaan isänmaahansa oli kääntynyt päälaelleen. Muodostui luonnoton yhtälö, jossa valtiosta tuli palvelun tarjoaja ja kansalaisesta palvelun ostaja. Ruvettiin ajattelemaan, että kyllä valtion tai kunnan palkkaama virkamies tekee asiat puolestamme. Mehän maksamme veroja.

Mitäpä tuohon lisäämään. Mainio sosiologinen analyysi yhteiskunnan tasolla tiiviisti ja kansantajuisesti ja sovellettavissa pitkälti Suomenkin oloihin. Turha kopioida yhtään enempää, lue koko juttu tästä.

Written by kariahintikka

Touko 2, 2010 at 9:37 am

Kategoria(t): talkoot, tapaukset

Tagged with , , , ,

Nettiväki ja nettiyleisö pimeyden töissä – taas [osa 1/3]

with 5 comments

Blogi ei ollut varsinaisesti telakalla vaikka sitä on liikenteessä. Sikäli olen seurannut trendiä, että ensiajatukset tulee mätettyä aiempaa useammin suoraan mikrokanaville keskeneräisinä kuin yrittäisi mähkiä niitä tarkemmin ja ilmaista jalostuneemmin :i.

Omassa tapauksessani perustin Qaikuun #tutkimusmikroblogi -kannun mikä on blogia ketterämpi tapa yrittää saada kommentteja keskeneräisille ideoille. Suosittelen lämpimästi kokeilua jokaiselle tutkimusta tekevälle. Samalla tarjoutuu tilaisuus edistää tutkimuksen avoimuutta.

Lisäksi on tullut kirjoitettua aika suoraviivaisesti pari paperia, kuten

  • verkkovoimasta Journalismikritiikin vuosikirjaan 2010
  • kustantajalle on lähdössä arvioitavaksi paperi Sosiaalisen median verkosto – case Sometu (Seppo Kangaspunta (toim.))
  • Sosiologipäiville kollektiivisesta asiantuntijuudesta (linkki saapuu lähiaikoina)

Havahduin blogitaukooni oikeastaan Harto Pöngän mainion Nettiväki -blogimerkinnän myötä. Joidenkin top-down -journalismiammattilaisten vaalima nettiväki -termi on pyörinyt netissä pari vuotta, ehkä alunperin nettiaktiivi Pekka Hyvärisen myötä. Samalla Yle on ottanut aktiivikäyttöön nettiyleisö -ilmauksen. Nettiyleisö äimistelee, antaa siunauksensa, kuohuu, ei lämpene mutta toisinaan kiukustuu.

Tuttuni, ”Suomen kansainvälisesti tunnetuin filosofi” Pekka Himanenkin hieman hätkähti saamaansa palautetta ja pyysi harvinaisesti HS.fi:n foorumilla wc-kirjoituksilta anteeksi. Tähän mennessä ainoastaan Seiskan päätoimittaja on joutunut pyytelemään anteeksi nettiväeltä Lordi -mellakan myötä. Pekkaa ei ole järin sosiaalisessa mediassa tai foorumeilla näkynyt, vaikka ajatus agorasta ehkä antaisi olettaa muuta. Tosin Pekka oli pioneerimaisesti perustamassa 1990-luvulla HY:n Agoraa nettiin, mutta siitä on aikaa. Eikä se ollut tarkoitettu nettiväelle.

Erityisesti nettiväki on kiintoisa verkkovoiman kannalta. Mutta myös nettiyleisö. Voidaan ajatella, että se ei olekaan mikä tahansa yleisö, kuten vaikka oopperayleisö, vaan aikaansa seuraava nettiyleisö. Yhtä hyvin termien käytöstä voi kuultaa, että ”no ne on vaan sitä nettiväkeä”. Eikä väkeä ollenkaan.

Harto ilmaisee asian mainiosti: ”Mikä “nettiväki” sitten on? Sana, jota käytetään silloin, kun ei olla perehdytty, mistä ja keistä puhutaan” Tämä selittänee Hyvärisen tai Tuulikki Ukkolan nettimurheet. Ongelman voi siis abstrahoida. Siis onhän tämä aivan väärin, että joku esittää netissä mielipiteensä ohi sanomalehtien mielipidepalstan tai toimitussihteerin hyväksymän kolumnin. Sitä paitsi Hyvärisen suosimassa televisiossa ei ole edes lehtien mielipidepalstojen kaltaista kanavaa.

Viime kädessä mielestäni on kyse taukokahvien, savuttomien huoltamoiden, baari-iltojen ja wc-kirjoitusten siirtymisestä osin globaaliin jakeluun. Perinteisesti on tarvittu siirtyminen ajassa ja paikassa lukemaan esimerkiksi aforismeja julkisessa toiletissa.

Netti on vain nostanut kansalaismielipiteitä näkyviin

Netti yksinkertaisesti on vain tuonut näkyviin keskustelut joita on käyty materiaalisessa todellisuudessa satoja vuosia Suomessa. Tämä ei kaikille sovi. Suomessa saa olla kaikenlaisia ongelmia, tai sellaiseksi koettavia, kunhan ne eivät nouse joukkoviestimiin – tai nykyään nettiin. Soveliasta ongelman esilleottoa ovat vaalikampanjointi, uusi levy, kirja tai ihmissuhde. Hallitusti joukkoviestimissä.

Netti ylittää ajan ja paikan rajoituksia tältä osin. Karvalakkilähetystöt metropolin talousalueelle ovat vähentyneet, kun asiansa saa kuuluviin perustamalla nettiadressin tai fb-ryhmän ja kannattajia voi löytyä kymmenentuhatta parissa tunnissa.

Viharyhmät ja suora hengiltälähtöuhkailu ei luonnollisestikaan ole suotavaa. Suomalaisessa kansalaisyhteiskunnassa on kuitenkin vielä matkaa amerikkalaisiin abortinvastustajiin, jotka alkoivat vuosituhannen vaihteessa julkaista netissä lääkäreiden ja muiden kotiosoitteita. Niiden perusteella jokainen abortinvastustaja sai tehdä omat johtopäätökset ja niin on usein tehtykin. Wikipedia on korutonta luettavaa.

Nettiväellä ilmeisesti viitataan hallitsemattomaan lynkkaushenkiseen väkijoukkoon vailla yhteistä tai omaa älyä. Ne ovat perinteisesti kokoontuneet torille tai poliisiaseman eteen vaatimaan jotakuta hirtettäväksi. Kritisoijat eivät kehtaa sanoa ääneen, että he mielessään itse asiassa puhuvat rahvaasta, joka ei ilmeisesti tarvitse ilmaisuvapautta. Rahvaan mielipide on – no, rahvasta.

Kannattaisi vilkaista Suomen suurimpien sanomalehtien nettiversioiden otsikointia. Ammattitaito jyllää: ”Nouseeko vielä?” (IS.fi) Tässä suhteessa Howard Rheingold ratkaisi asian kerrassaan näppärästi termillään smartmobs – älykäs rahvas. Joku sitten meni suomentamaan sen mobiilijoukoiksi =)

Nettiväestä vielä toinen kirjoitus, kunhan saan sitä hieman mähkittyä. Mutta ei nettiväessä mitään varsinaista uutta ole. Suosittelen Pekoille, Tuulikille ja muille ahdistuneille skottilaisen journalistin Charles Mackayn teosta Extraordinary Popular Delusions and the Madness of Crowds. Vuodelta 1841. Nyt vain kollektiivisen toiminnan yksi muoto – ei ehkä oivaltavin – on muuttunut näkyväksi netissä.

Written by kariahintikka

huhtikuu 19, 2010 at 6:12 pm

Puolueiden tulevaisuutta netissä

with 3 comments

Rauli Mickelsson (Turun yliopisto) toimittaa kiintoisaa opusta puolueiden tulevaisuudesta. Teoksen luonne on tulevaisuudentutkimuksellinen ja aikahorisontti on vuosi 2020. Olen nähnyt muista kirjoituksista vasta otsikot, mutta vaikuttaa oikein lupaavalta. Kirja tehdään yhteistyössä Oikeusministeriön demokratiayksikön, Turun kauppakorkeakoulun tulevaisuustutkimuskeskuksen ja Turun yliopiston valtio-opin laitoksen kanssa ja julkaisijana on Oikeusministeriön demokratiayksikkö.

Sain luvan laittaa oman tekstini etukäteen nettiin: Kansalaiset, liikkeet, puolueet ja internet. Tutkimusparven luonteen mukaisesti tekstiä voi kommentoida – ja on jo kommentoitukin – suoraan tekstin sekaan. Tottumattomalle lukijalle tämä voi aiheuttaa hieman disorientaatiota. Yhtenä ratkaisuna kehitämme Somus -hankkeessa KommentoiTätä -mashupia, jossa tekstiä voidaan helposti kommentoida eri tasoilla.

Teksti jakaantuu kahteen osaan. Ensin käyn läpi mielestäni neljää keskeistä kehityssuuntaa 2009 – 2020, ensisijaisesti OECD-tyyppisissä maissa:

  • Yksilöllistyminen ja henkilöistyminen
  • Kansalaisten pragmaattinen omatoimisuus
  • Internetin politisointi
  • Puolueorganisaatiosta itseorganisoituvaan joukkoälyyn

Jälkimmäisellä puoliskolla tarkastelen skenaariona, miten netti vaikuttaisi puolueisiin jos se olisi täysipainoisesti käytössä?

Skenaarioon ei ole valittu kaikkia mahdollisia nettiteorioita tai netin ominaispiirrettä vaan neljä tällä hetkellä varsin suosittua, jotka ovat herättäneet kiinnostusta organisaatioissa: crowdsourcing, joukkoäly, mittakaavaton verkosto (1-9-90 -sääntö) ja wiki. Nämä ominaispiirteet selitetään tekstissä esimerkkeineen, mikä pidentää tekstiä oleellisesti, mutta toisaalta tekstin lukemiseen ei tarvita ennakkotietoja.

Oletuksena on, että puolueelle on keskeistä, miten se päättää artikulaatiostaan eli mielipide- ja arvopohjastaan sekä tapa, miten artikulaatio muodostetaan. Näkökulma on puhtaasti internet, jonka edelläkuvatuista neljästä ominaispiirteestä on johdettu eri puoluemalleja skenaariolla, kun puolueet käyttävät internetiä täysivoimaisesti. Skenaariota ei ole johdettu puolueiden nykytilasta internet-ympäristöön.

Muodostetut mallit ovat geneerisiä so. sopivat minkä tahansa organisaatiotyypin (hallinto, liike-elämä jne.) skenarointiin. Esimerkiksi monet suuryhtiöt, kuten IBM, Lego ja Procter & Gamble ovat jo omaksuneet menestyksellisesti näitä malleja organisoitumisessaan ja toiminnassaan.

Skenaario ei ole tarkoitettu varsinaiseksi teoriaksi tai malliksi vaan työkaluksi mille tahansa organisaatiolle oman tulevaisuuden toiminnan jäsentämiseksi esimerkiksi strategiaa suunniteltaessa tai innovaatiotyöpajoissa.

Verkostoanalyysi -graafi KEVA – Nova Group – KMS – Keskusta – vaalirahasta (luonnos)

with 15 comments

Mitäpä ihminen tekisi sateisena kesäpäivänä? Paitsi puutarhaa niin voisi vaikka kalastella verkoilla.

Viimevuotinen saamattomuuteni vaalirahakohun ympärillä jäi vaivaamaan. Tapaus tarjosi oivan paikan verkostoanalyysille. Toisaalta osallistujien joukko näytti siltä, että kaikki tuntevat suunnilleen toisensa, mikä tuottaa vähän analysoitavaa. Lisäksi, kuten tänä kesän olemme lukeneet reilun kuukauden verran, niinjoukkoviestimet jättivät hommansa hoitamatta viime vuonna. Toisaalta, toimittajien viimevuotisen kesäisyyden myötä tämänvuotinen kohu on paljon meheväisempi, ellei peräti herkkuisa. Siis verkostoanalyysin kannalta.

Visuaalinen kuvaus Suomessa 2008-2009 vaalirahakohuverkostosta, jossa kukaan ei tiedä tai muista mistä rahaa tuli ja mihin se meni ja kenen kanssa. Klikkaa kuvaa nähdäksesi 1200x1200pxl versio.

Taustaa graafille

Oheista graafia innoitti neljä syytä. Ensinnäkin, itse asetelma on kimpeä. On lähettäjäihmisiä jotka eivät tiedä tai muista antaneensa vaalirahaa. Sitten on välittäjäihmisiä eri organisaatioissa, jotka eivät tiedä tai muista, mistä vaalirahaa tuli ja kenen tueksi se meni. Lopuksi on vastaanottajaihmisiä, jotka eivät tiedä tai muista, mistä vaalirahaa tuli. Alle eläkeläisikäisiä kohdannutta dementia-aallon kokonaistunnelmaa kuvaa esimerkiksi HS:n 11.7.2009 mukaan Arto Merisalo: ”Me autoimme heitä ja nyt he eivät yhtäkkiä enää tunne tai muista meitä”. Tosin Artokaan ei muista tai tiedä sanoa ketään nimeltä.

Toisekseen, kyseisessä verkostossa on harvinaisten paljon eri organisaatioita ja instituutioita, jotka ovat toimineet ikään kuin itsekseen, tietämättömistä ja muistamattomista ihmisistä riippumatta. Esimerkiksi HS uutisoi 22.6.2009: ”Nova Group siirsi 38 000 euron potin Kehittyvien maakuntien Suomen tilille 24.5. 2007.” Siinä ne rahnat vaan hilpaisivat organisaatiolta toiselle, ilman että kukaan ihminen tiesi, muisti tai teki mitään.

Sinänsä tällaista aktiivista ja autonomista verkostoa varten on olemassa erityinen ja lähes universaali, tosin teoreettinen, työkalu: toimijaverkostoteoria eli ANT (actor network theory). ANTissa ihmiset, organisaatiot, rakenteet ja jopa kompassit ja sekstantit muodostavat tasavertaisen kokonaisuuden, jossa muunneltuja tositteitakin kohdellaan omina entiteetteinään. Vastaavasti verkostoanalyysissa harvoin käsitellään erilaisia organisaatioita ja ihmisiä samanaikaisesti.

Kolmanneksi, viimevuotinen laiskuus yhdistyi tänä vuonna kesäpäivään ja viikon Ilta-Sanomat -kasaan (nuoremmille natiiveille tiedoksi, vrt. Wiki-artikkeli). Olen toitottanut nettiä helppona aarreaittana verkostoanalyysin lähteenä. Halusin kokeilla, montako tuntia menee vaalirahakohuverkoston aineiston keräämisessä. Perinteisesti verkostoanalyytikko olisi pilkkinyt kesäpäivänä kymmeniä tunteja kirjastossa tehden merkintöjä mikrofilmeiltä ja lehtihyllystä papereihin.

Neljänneksi, jonkin printtimedian jokin irtonumero on saattanut julkaista aiemmin vastaavan graafin, mutta en ole huomannut eivätkä sosiaaliset kirjanmerkit ole vinkanneet. Jos vastaavia on ollut aiemmin, niin kommentoi ihmeessä merkintää.

Tässä kohden pitää toki muistaa, ja kiitokset niille, jotka ovat tuottaneet allaolevien lähteiden sisällön. Ilman niitä olisin joutunut tekemään vastaavan työn ja sikäli nettiaikakaan ei ole välttämättä mitenkään kirjastoa nopeampaa, vaikka helposti saatavat nettisisällöt niin antavat ymmärtää.

Oheinen ensimmäinen luonnos verkostoanalyysi -graafista pitää sisällään runsaasti rajauksia ja siinä on varmasti vielä tarkennettavaakin. Akateemisesti katsoen rajaukset on hyvä esittää erittäinkin yksityiskohtaisesti, mutta populaarissa blogikäytössä niistä keskeisin on, että esitettyjen ihmisten välillä on runsaasti muitakin suhteita.

  • käytetty aineisto suhteista ja kytkennöistä on ollut julkisesti saatavilla
  • mitään sisäpiiritietoa, leiritulikeskusteluja tai kolumnistien arveluita ei ole hyödynnetty sosiaalisten verkostojen osalta
  • aineistossa on linkitetty keskenään vain uutisten esittämät kytkökset kalakavereista sökörinkeihin – sosiaalisia kytkötkiä on paljon enemmänkin
  • osalla kytköksistä ei ole mitään tekemistä varsinaisen aiheen osalta – tämä osoittaa myös monen ihmisen osalta ettei siis ole, ainakaan nykytiedon mukaan
  • suurin osa KMS:n tukea saaneista poliitikoista on jätetty pois, jos heillä ei ole muutoin julkaistuja kontakteja tähän kalasoppaan edellisen rajausten tapaan
  • niinikään useimpia poliitikoita ei ole kytketty puolueisiinsa sellaisenaan, linkki puolueeseen viittaa linkkeihin kokonaisverkostossa
  • verkoston nodejen kytkentöihin on käytetty vain vaalirahauutisointia, ei siis muita kytkentöjä – esimerkiksi lienee väistämätöntä, että entisellä pääministeri Esko Aholla jokin suhde puolueen puheenjohtajaan, joka on siis nykyään myös pääministeri
  • jokaisella linkityksellä on siis jokin (fyysisen) sosiaalisen kanssakäymisen peruste tai ainakin välillisesti: kiitoskaronkka, suljettu tapaaminen, yhdistyksen perustaminen, suositus, maljakonvaihto
  • joitain uutisoinnissa esiinnostettuja kytköksiä on jätetty pois, kuten Mauri Pekkarinen hyväksyi viran puolesta BRP -tuen Rovaniemelle
  • jotkin kytkökset eivät aukene graafista, kuten esimerkiksi Varpu-Leena Malmgren on ollut Kevassa ja myöhemmin Keva on tukenut hänen vaaliseminaariaan

Eikä tässä vielä kaikki.

Lähteet:

Kilpailuvirasto 21.10.2004 – Yrityskaupan hyväksyminen

Tiedote 24.8.2006 – SUOMEN SUURIN AUTOVARAOSAKAUPAN KETJU MOTONET LAAJENTAA

Tiedote 14.2.2007 – PALMBERG -KONSERNIIN KUULUVA OKA OY RAKENTAA …

Talouselämä 15.5.2008 – Paljonko pääministeri maksaa?

Taloussanomat 18.6.2009 – Keva kiistää kaupat Novan kanssa

Helsingin Sanomat 22.6.2009 – Liikemiesten vaalirahan virta jatkui vielä kiitoskaronkan jälkeenkin

HS 26.6.2009 Kuntien eläkevakuutuksen valtuuskuntaankin vaalirahaa

Helsingin Sanomat 8.7.2009 – Yli-Saunamäki ja Rovaniemen kaupunginjohtaja erimielisiä kelkkatehdasaloitteesta

Kauppalehti 9.7.2009 – Ruotsalainen mukana alusta asti

Helsingin Sanomat 11.7.2009 – Arto Merisalo_ Osallistuin Kevan tilaisuuteen Järsössä

Iltasanomat printtiversio: 3., 8., 9. ja 10.7.2009

Wikipedia: Kehittyvien_maakuntien_Suomi

Wikipedia: Suomen_vaalirahoitusskandaali 2008

Wikipedia: Nova Group

Arvio: Demokratia tulevaisuuden myllerryksessä – 01111

with 2 comments

Demokratia tulevaisuuden myllerryksessä
Mika Mannermaa
Tulevaisuusvaliokunta, Eduskunta 2006
Maksuton
ISBN: 978-951-53-2921-9 (pdf-versio)

Verkkovoimaa -binääriarvio: 01111

Verkkovoimaa-arviointiperusteiden selitys tästä.

 

 

Demokratia tulevaisuuden myllerryksessä on rinnakkaisjulkaisu tulevaisuusvaliokunnan teettämälle kokoomateokselle Demokratia ja tulevaisuudet (arvioon tästä) eduskunnan 100-vuotisjuhliin 2006. Nyt arvioitava, Mika Mannermaan yksinään tekemä teos kannattaa kuitenkin lukea ensin, jos demokratia yhdistettynä tulevaisuudentutkimukseen ei ole ominta ydinosaamista.

Rinnakkaisjulkaiseminen toimii tässä tapauksessa meheväisesti. Jäin kaipaamaan mainiosta, mutta skenaarioiltaan aneemisesta kokoomateoksesta enemmän kirkkaita skenaariokuvioita ja reippaampaa menoa. Mannermaa tapansa mukaan tarjoaa niitä ja megatrendejä viitekehyksenä tarkastellessaan demokratian tulevaisuuttq ja fokusoiden Suomeen. Toisin kuin sisarellinen kokoomateos, Mannermaa visioi paikoitellen vuoteen 2017 – eduskunnan 200-vuotisjuhliin asti. Siistiä. Edelleen, kokoomateoksessa talouden ja demokratian suhdetta käsiteltiin lähinnä vetämällä pataan usean artikkelin voimin USA:a ja uusliberalismia (tässä järjestyksessä). Mannermaa tuo selkeästi ja nyansoidummin esiin talouden ja demokratian kiistattoman kytköksen.

Demokratia tulevaisuuden myllerryksessä on asiantuntijan ja konsultin tekemä hallittu kokonaisuus. Ensin esitetään iso kuva – globaalit ja suomalaiset medatrendit, sitten tarkennetaan eri teemoihin ja lopuksi johtopäätökset ja suositukset. Vaikka rakenne on perinteinen, niin sekä visiot että suositukset eroavat kuitenkin selkeästi edukseen verrattuna vaikkapa keskivertoselvitysmiehen tekemään esiselvitykseen (milloin näiset saavat tehdä niitä?)

Paradigman muutosta pukkaa

Opus on sisällöltään järkälemäinen, mikä on normaalia, kun tarkastellaan megatrendejä. Mika Mannermaa ahtaa sujuvasti luettqvaan 160 sivuun. Vaikka blogimerkintä voi olla periaatteessa rajaton, niin pelkkä kirjan teemojen ja detaljien listaaminenkin kävisi työstä. Jos arvioni alku ei vinkannut riittävän selkeästi, niin tämä teos kannattaa silmäillä itse. Toisin kuin esimerkiksi tuore Verkkovalta (Groundswell), tätä ei kannata puristaa pariin palluraan tai taulukkoon. Paatuneet tulevaisuudentutkijat ja ennakoijat voivat toki aloittaa noin sivulta 100, mahdollisista uusista ideologioista. Mutta lopun skenaariot vuosille 2007 – 2107, johtopäätökset sekä suositukset eivät ole mikään executive summary.

Keskeisiä, läpi teoksen tarkasteltuja teemoja ja skenaarioiden ydinelementtejä ovat muun muassa globaalin demokratian ja hallinnon tarve; vähemmistöjen muutos enemmistöksi ja tätä kautta yhteiskunnan muuttuminen monikoksi, riskiyhteiskunta; yksilöllisyyden ja heimoistumisen kasvu sekä demokratian järjestäminen enemmän tai vähemmän sähköisesti kaikilla tasoilla.

Kuten velijulkaisussa, kuhnilaista paradigmanmuutosta on ilmassa niin taloudessa, demokratiassa, asenteissa, ikääntymisessä, käyttäytymisessä ja ylipäänsä yhteiskunnissa. Mannermaa paikantaakin Suomen kehityksessä tämänhetkisen siirtymän 1980-luvun tietoyhteiskunnan varhaisvaiheesta kakkosvaiheeseen, jolloin alkaa jo tapahtua kiihtyvään tahtiin. Bioyhteiskunta odottaa vuoden 2025 tietämisillä ja fuusioyhteiskunta 2050 tienoilla (s. 23 kaavio).

Teräviä oivalluksia

Teoksen monista yksittäisistä helmistä esimerkkinä sivun 61 taulukko Demokratian tulevaisuusparadoksit. Se vertailee tulevaisuusajattelun sekä vallitsevan (edustuksellisen) demokratian ja sen käytäntöjen tyystin vastakkaisia intressejä. Onnistunut (puolue)politiikka – so. vallassapysyminen itse asiassa vaatii lyhytnäköisiä ja nopeita ratkaisuja teollisen aikakauden lähtökohdista. Pitkäjänteinen tulevaisuusajattelu on itse asiassa haitallista puolueiden nykytoiminnalle. Että näin LOL. Niin ikään esimerkiksi kirjan esittämistä uusista ideologioista (s. 108 – 115) esimerkiksi uusmarxismi on jo alkanut nostaa partaansa prekariaatin liepeillä.

Mika Mannermaa viljelee ilahduttavan hedelmällisesti sarkasmia ja ironiaa nyky-yhteiskunnan teollisen aikakauden rippeille, joista esimerkiksi vakiintuneet puolueet tarraavat edelleen tiukasti kiinni. [Teollisena aikana perustettujen] ”Puolueiden ohjelmien hiominen ja kiillottaminen tuottaa aatteellisesti teräviä ratkaisuja ongelmiin, jotka pääosin eivät ole enää relevantteja”. Tai että kansallisvaltion ideaali korostuu Suomen puolueiden nimissä.

Kokonaisesityksen ainoa lievä miinus tulee sinänsä veikeästä ideasta heitellä yksittäisiä täkyjä aiheista tekstin sekaan ikään kuin nostoina tai vinjetteinä. Toteutus ei kyllä napannut itselläni vähääkään. Heitoissa lienee tavoiteltu erilaisia ajattelumaailmojaja puhetyyleineen, mutta onnistuminen olisi kyllä vaatinut erillistä draamankirjoitustaitoja. Toisinaan heittoja käytetään perinteisesti, kuten ytimekkääseen sanaselitykseen. Parhaimmillaan ne voisivat toimia esimerkiksi innovointipajojen inspiraationa.

Me emme odota. Mikä on jono?” (instantismi) ”Pieni ennuste: pahviset vaalijulisteet häviävät katukuvasta jo lähitulevaisuudessa. ”Ympäristösaastetta,”, sanovat ihmiset” (vaalimainonnan siirtyminen digimediaan).

Täydennystä teokseen =)

Oikeastaan ainoa paketti, mikä Demokratia tulevaisuuden myllerryksessä -teoksessa jäi hieman mähkityttämään, on työn, talouden ja vaihdannan käsittely. Tehdessäni opusta Tieto – neljäs tuotannontekijä : tehtaasta televirtuaalisuuteen (1993) päädyin joltisenkin käsitykseen – en mitenkään ensimmäisenä – että (länsimainen) yhteiskunta järjestyy ja organisoituu aina kulloisenkin tuotannon, työn ja sen keskeisimmän raaka-aineen kautta.

Mika Mannermaa kyllä huomioi esimerkiksi siirtymisen sisältöintensiiviseen tuotantoon. Käsittely jää kuitenkin varsin yleisluontoiseksi suhteessa siihen, miten hän kokonaisuudessaan tarkastelee netin roolia. Toisaalta on hieman harmikin, että teos ilmestyi 2006 juuri ennen kuin alkoi teosten tulva crowdsourcingista, joukkoälystä, produsagesta, wikinomicsista. Web 2.0 (2004) olisi kyllä ollut jo tarjolla.

Immateriaalinen tuotanto ja jakelu tuottaa uudentyyppisiä työn organisoinnin muotoja ja erityisesti kollektiivista toimintaa, ellei peräti joukkoälyä. Yhä useampi fyysinen artefakti muuttuu tuotteesta palveluksi, kuten vaikkapa Spotify korvaa peruskuuntelijan cd-kokoelman. Perinteinen raha korvautuu osin ilmaistalouden (freeconomics) uusilla vaihdntavälineillä, joista yksi keskeisistä on identiteetti ja nettimaine, kuten esimerkiksi J. D. Lasica tai Tero Heiskanen kirjoittaa. Miten tämä sitten liittyy demokratiaan?

Kohtuullisessa määrin. Siirtymä teollisista aloista palveluihin on jo tuottanut paitsi prekariaatin niin myös maltillisempia pätkätyöläisiä. Vasemmisto tuskastelee kannatuslukujensa kanssa, mutta kieltäytyy laajasta kannattajapotentiaalistq, vaikka kaupan kassaa voisi jo melkein kutsua teolliseksi ammatiksi.

Viime vuosina on pukannut Piratpartietia, Tietoyhteiskuntapuoluetta, Wikipuoluetta ja Piraattipuoluetta. Joku niistä jää henkiin. Yhteiskuntaan on jo syntynyt uusi kokonaiskehystys (framing), jota esm EFF (Electronic Frontier Foundation) on ajanut vuodesta 1990: (netti)ilmaisunvapaus, yksityisyys, tietoturva, identiteettivarkaudet, älyllinen pääoma ja omistussuhteet, tekijänoikeudet, lähdesuoja etc.

Mutta EFF ei ole puolue. Vihreät olivat Mannermaan mukaan viimeinen teollisen ajan puolue. Moni vihreitä äänestänyt on pahoittanut mielensä vihreiden äänestyskäyttäytymisestä eduskunnassa. Ehkäpä vihreät toivovat bioyhteiskunnan aikana, että olisivat olleet sen ajan ensimmäinen puolue.

On selvää, ettei kaikkea saa ahdettua 160 sivuun, mutta skenaarioiden kannalta tämä linja tarjoaisi runsaasti mahdollisuuksia. Miltä näyttää kasvuhakuinen talous jos ihmiset laajassa mittakaavassa a) tekisivät tuotteensa ja palvelunsa itse tai kollektiisesti b) ostaisivat niitä toisiltaan – tai toisilta kollektiiveilta – ja maksaisivat niistä muulla kuin pankkiin talletettavalla rahalla? Esimerkiksi Aasiassa yleistyy tapa säästää puheaikaa ja myydä se eteenpäin vaikkapa elokuvalippuja vastaan.

Mustekynä ei tartu sivuihin, mutta sivut irtoavat sitäkin juhlavammin

Käytettävyyden osalta Demokratia tulevaisuuden myllerryksessä -paperiversion juhlapaperiin ei oikein merkinnät tartu velijulkaisunsa tavoin. Mutta vastaavasti liimaselkäiset sivut irtoavat sitäkin juhlavammin.

Ammattikäytössä irtonaisista sivuista koostuva kirja ei järin eroa tulostenivaskasta muuta kuin laadukkaampina kansina. Paloivatko eduskunnan rahat Lipposen masinoimaan valokuvakirjaan vai eikö teosta olekaan tarkoitus kuin silmäillä varovasti. Jonkinlainen edes piskuinen hakemisto olisi siis ollut paikallaan eri teemojen onkimiseksi myöhemmin esiin.

Verkkovoimaa -blogi suosittelee. Tanakkaa mutta helposti omaksuttavaatavaraa holistisella ja innovatiivisella otteella megatrendeistä, kuten tulevaisuudentutkijan mielestäni kuuluukin. Fokuksena Suomi ja sen demokratia, globaalia näkökulmaa unohtamatta. Kokonaisvaltaisen käsittelyn myötä teoksesta on haasteellista nostaa yksittäisiä lukuja tai jaksoja esimerkiksi opetus-, tentti- tai innovointikäyttöön, mutta niitäkin löytyy, kuten ylläesitetyt kaaviot, eri skenaariot sekä lopun suositukset.

KARI A. HINTIKKA

Kirjoitus on julkaistu alunperin Verkkovoimaa -blogissa (terppa Facebookille ja walled garden -linjalle, joka yrittää ahmia ja sulauttaa kaikki netin sisällöt itseensä mainitsematta alkuperäisiä lähteitä)

Arvio: Demokratia ja tulevaisuudet – 01111

with one comment

Demokratia ja tulevaisuudet
Mika Mannermaa, Jim Dator & Paula Tiihonen (toim.)
ISBN: 951-53-2918-1 (pdf-versio)
Tulevaisuusvaliokunta, Eduskunta 2006
Maksuton

Verkkovoimaa -binääriarvio: 01111

Verkkovoimaa-arviointiperusteiden selitys tästä.

 

 

Demokratia ja tulevaisuudet on eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan tilaustyö edellisen instituution 100-vuotisjuhliin 2006. Kokoomateoksen toimittajat mukaanlukien, kirjoittajina on parikymmentä enemmän tai vähemmän tulevaisuudentutkimuksen guruja, mutta minimissään asiantuntijoita. Verkkovoimaa -binääriarvio antaa varsin hyvän kokonaissaldon, mutta klassikoksi tästä ei sentään ole. Esimerkiksi innovatiivisuus on muutaman kirjoittajan varassa.

Teoksen rinnalla julkaistiin Mika Mannermaan raportti Demokratia tulevaisuuden myllerryksessä, josta on erillinen arvio. Itse asiassa, jos tulevaisuudentutkimuksen ja demokratian yhdistelmä ei ole ominta alaa, niin Mannermaan oma kirja kannattaa lukea ennen tätä.

Kunnianhimoisena tavoitteena on peilata demokratian tulevaisuuksia aina 200-vuotisjuhliin asti. Kolme kirjoittajista hyytyy ruotimaan USA:n nykyistä (siis 2006) uusliberalistista nuorempaa pensasmeininkiä ja näiltä osin tulevaisuudentutkimus on vanhentunut käsiin Obaman sekä globaalin laman voitettua 2008. Onneksi suurin osa kuitenkin paneutuu teoksen otsikon mukaiseen tutkimukseen ja pohdintaanTarjolla on virkeä sekä syvällinen, mutta helposti omaksuttava paketti aiheestaan moniin eri käyttötarkoituksiin.

Monipuolista tarkastelua – sisäistä demokratiaa unohtamatta

Kokonaisuuden helmistä vastaavat Sohail Inayatullah ja Ruben Nelson. Molempia yhdistää syvällinen käsitys ihmis(kunnan)kehityksen suuntaviivoista, tarkka analyysi nykytilasta sekä konkreettiset hahmotelmat demokratian järjestämiseksi tuleaisuudessa. Ja mikä keskeistä, ihmisen sisäisen demokratian pohdinta menemättä kahlilgibranilaisiin mystisiin aforismeihin. Monet muutkin teoksen artikkelit painottavat, että demokratia on itse asiassa vain muoto tai menetelmä hallinnon järjestämiseksi, mutta varsinainen demokratia syntyy jostain aivan muualta ja esiintyy niin työpaikoilla kuin perheissäkin.

Clement Bezold tekee katsauksen ennakoivasta demokratiasta amerikkalaiscasejen kautta. Sinänsä olisi toki ollut suotavaa, että kokeiluja ja kehittyneitä käytäntöjä olisi vertailtu vaikkapa Tanskan Teknologirådetiin, mutta nykymuodossaankin katsaus on mainio yhteenveto.

Takuya Murata pohtii demokratiaa ja sen tulevaisuutta Intiassa ja Kiinassa. Lattialla kieriskellään, kun Murata kertoo Intian hoitaneen vaalit jo 2004 *miljoonalla* äänestyskoneella. Suomessa yhdelläkin saatiin hukattua parisataa ääntä 2008.

Muratan ja joidenkin muidenkin kirjoittajien viesti on selvä. OECD-demokratian myynti-ihmisten tarjonta ei välttämättä kiinnosta esimerkiksi Aasian maita vaan Kiinan mallista voi tulla myyntimenestys, useista syistä. Youngsook Park Harmsen ja Yongseok Seo tekevät sukupolvianalyysin (ikäkohortit) Etelä-Korealle ja tuottavat neljä skenaariota. ”Aasialaisille arvoille perustuva” tai konfutselainen demokratia on mielenkiintoinen kehityssuunta. Osallistujavolyyminsa puolesta siitä voi tulla ihmiskunnan suosituin demokratiamuoto. Teos kokonaisuudessaan tuo ansiokkaasti esiin, että tällä vuosituhannella sekä EU että USA saattavat jäädä nakkikioskeiksi niin demokratian tuotannossa, jakelussa kuin myynnissäkin.

SIMAD (Single Individual being Massively Destructive)

Itse pidän tulevaisuudentutkimuksessa ja ennakoinnista oikeastaan eniten kristallinkirkkaista harhanäyistä, joita kirjoittelen toisinaan itsekin Mikrobittin kolumniini. Tyyppiesimerkki on vaikkapa Freeman Dysonin idea tulevaisuuden lapsista rakentelemassa uusia lemmikkieläinrotuja geenejä yhdistämällä tai tankit kotona, joissa kasvatetaan lihaa siinä missä viherkasvejakin. Selkeät visiot auttavat esimerkiksi innovointityöpajoissa konkretisoimaan kehitystä, miten sinne päästäisiin tai voitaisiin välttää.

Tällä kertaa scifi-osastosta vastasi lähes yksinään Jerome C. Glenn. Ray Kurzweiliin ja singulariteettiin viitataan joitain kertoja, mutta aika hätäisesti ja pihtaillen. Glenn listaa oivaltavasti tulevaisuuden uhkia, kuten järjestäytyneen rikollisuuden torjunta, kansainvaellukset ja siitä seuraava hallintojärjestelmien romahtaminen, informaatiosotien vaikutukset sekä jokamiehen massatuhoaseet (SIMAD).

SIMAD (Single Individual being Massively Destructive) ei tarkoita mitään koulusurmaajien kaltaisia nilpiöitä vaan harhaisia yksilöitä, jotka voisivat poistaa esimerkiksi New Yorkin tai San Franciscon kartalta bio-, nano-. neutroni- ja seismisillä aseilla.

Glennin mukaan SIMADien torjumiseen voidaan harkita kolmenlaista lähestymistapaa: 1) tekninen monitorointi ja puuttuminen, 2) soluttautuminen ja ilmiantajien käyttö, 3) sekä koulujen, julkisen terveydenhuollon ja turvatoimen tietojen integrointi ja monitorointi. Oivaltavasti hän huomauttaakin, että ”Kaikki nämä voisivat kasvaa alkuperäisen mandaattinsa ulkopuolelle megasysteemiksi, joka selvästi uhkaisi demokratian tulevaisuutta.” Epäilemättä. Tässä olisi jo valmis scifi-sarjan konsepti.

Alexander I. Agejev taasen on hahmottanut monifaktorianalyysilla Venäjän historian hämmentävän selkeisiin 400-vuotisiin jaksoihin, joiden sisällä on 80-vuotisia alisyklejä. Kunnioitettavaa työtä, mutta olettaisi tuolta pohjalta olevan helppo ennakoida Venäjän tulevaisuus vaikka 800v eteenpäin. Agejev lupaakin otsikossa ennakoida 2080 asti, mutta ennakointi jää valitettavan vaisuksi.

Peter H. Mettlerin kirjoitus on niin lennokas ja nitroahdettu, että hän olisi tarvinnut oman kirjan. Teksi esittelee varsin laajan skenaariokehikon ja järjestää siinä sivussa myös konkreettisesti globaalin maailmanhallinnon.

Monikäyttöinen teos

Demokratia ja tulevaisuudet -paperiversion juhlapaperiin ei oikein merkinnät tartu. Jonkinlainen edes piskuinen hakemisto olisi ollut paikallaan. Demokratian yhteydessä puhutaan usein moniäänisyydestä. Tämä teos luettaessa kuulosti kyllä aika yksiääniseltä sikäli, että monet tekstit vaikuttivat kuin saman kirjoittajan käsistä. Kääntäjää tai kääntäjiä ei erikseen mainittu, mutta yleisvaikutelma oli jokseenkin aneeminen.

Itse keksin teokselle runsaasti käyttötapoja saman tien. Se sopii muun muassa lähteeksi, innovointityöpajojen valmistautumisaineistoksi sekä opetuskäyttöön. Työpajoihin ja opetuksiin osallistuville ei ehkä nappaa koko kirja kerralla, mutta teoksen luonteen vuoksi se tarjoaa erittäin runsaasti 1-3 artikkelin variantteja eri tilanteisiin ja aiheisiin, kuten vaikkapa sukupolvet, arvot globaalihallinto, kosmopoliitit, Aasia ja ilmastonmuutos.

Verkkovoimaa -blogi suosittelee. Teoksen lievä aneemisuus täydentyy Mika Mannermaan raportilla Demokratia tulevaisuuden myllerryksessä, josta lähiaikoina erillinen arvio.

KARI A. HINTIKKA
Kirjoitus on julkaistu alunperin Verkkovoimaa -blogissa (terppa Facebookille ja walled garden -linjalle, joka yrittää ahmia ja sulauttaa kaikki netin sisällöt itseensä mainitsematta alkuperäisiä lähteitä)