Nettiväki ja nettiyleisö pimeyden töissä – taas [osa 1/3]

Blogi ei ollut varsinaisesti telakalla vaikka sitä on liikenteessä. Sikäli olen seurannut trendiä, että ensiajatukset tulee mätettyä aiempaa useammin suoraan mikrokanaville keskeneräisinä kuin yrittäisi mähkiä niitä tarkemmin ja ilmaista jalostuneemmin :i.

Omassa tapauksessani perustin Qaikuun #tutkimusmikroblogi -kannun mikä on blogia ketterämpi tapa yrittää saada kommentteja keskeneräisille ideoille. Suosittelen lämpimästi kokeilua jokaiselle tutkimusta tekevälle. Samalla tarjoutuu tilaisuus edistää tutkimuksen avoimuutta.

Lisäksi on tullut kirjoitettua aika suoraviivaisesti pari paperia, kuten

• verkkovoimasta Journalismikritiikin vuosikirjaan 2010
• kustantajalle on lähdössä arvioitavaksi paperi Sosiaalisen median verkosto – case Sometu (Seppo Kangaspunta (toim.))
• Sosiologipäiville kollektiivisesta asiantuntijuudesta (linkki saapuu lähiaikoina)

Havahduin blogitaukooni oikeastaan Harto Pöngän mainion Nettiväki -blogimerkinnän myötä. Joidenkin top-down -journalismiammattilaisten vaalima nettiväki -termi on pyörinyt netissä pari vuotta, ehkä alunperin nettiaktiivi Pekka Hyvärisen myötä. Samalla Yle on ottanut aktiivikäyttöön nettiyleisö -ilmauksen. Nettiyleisö äimistelee, antaa siunauksensa, kuohuu, ei lämpene mutta toisinaan kiukustuu.

Tuttuni, ”Suomen kansainvälisesti tunnetuin filosofi” Pekka Himanenkin hieman hätkähti saamaansa palautetta ja pyysi harvinaisesti HS.fi:n foorumilla wc-kirjoituksilta anteeksi. Tähän mennessä ainoastaan Seiskan päätoimittaja on joutunut pyytelemään anteeksi nettiväeltä Lordi -mellakan myötä. Pekkaa ei ole järin sosiaalisessa mediassa tai foorumeilla näkynyt, vaikka ajatus agorasta ehkä antaisi olettaa muuta. Tosin Pekka oli pioneerimaisesti perustamassa 1990-luvulla HY:n Agoraa nettiin, mutta siitä on aikaa. Eikä se ollut tarkoitettu nettiväelle.

Erityisesti nettiväki on kiintoisa verkkovoiman kannalta. Mutta myös nettiyleisö. Voidaan ajatella, että se ei olekaan mikä tahansa yleisö, kuten vaikka oopperayleisö, vaan aikaansa seuraava nettiyleisö. Yhtä hyvin termien käytöstä voi kuultaa, että ”no ne on vaan sitä nettiväkeä”. Eikä väkeä ollenkaan.

Harto ilmaisee asian mainiosti: ”Mikä “nettiväki” sitten on? Sana, jota käytetään silloin, kun ei olla perehdytty, mistä ja keistä puhutaan” Tämä selittänee Hyvärisen tai Tuulikki Ukkolan nettimurheet. Ongelman voi siis abstrahoida. Siis onhän tämä aivan väärin, että joku esittää netissä mielipiteensä ohi sanomalehtien mielipidepalstan tai toimitussihteerin hyväksymän kolumnin. Sitä paitsi Hyvärisen suosimassa televisiossa ei ole edes lehtien mielipidepalstojen kaltaista kanavaa.

Viime kädessä mielestäni on kyse taukokahvien, savuttomien huoltamoiden, baari-iltojen ja wc-kirjoitusten siirtymisestä osin globaaliin jakeluun. Perinteisesti on tarvittu siirtyminen ajassa ja paikassa lukemaan esimerkiksi aforismeja julkisessa toiletissa.

Netti on vain nostanut kansalaismielipiteitä näkyviin

Netti yksinkertaisesti on vain tuonut näkyviin keskustelut joita on käyty materiaalisessa todellisuudessa satoja vuosia Suomessa. Tämä ei kaikille sovi. Suomessa saa olla kaikenlaisia ongelmia, tai sellaiseksi koettavia, kunhan ne eivät nouse joukkoviestimiin – tai nykyään nettiin. Soveliasta ongelman esilleottoa ovat vaalikampanjointi, uusi levy, kirja tai ihmissuhde. Hallitusti joukkoviestimissä.

Netti ylittää ajan ja paikan rajoituksia tältä osin. Karvalakkilähetystöt metropolin talousalueelle ovat vähentyneet, kun asiansa saa kuuluviin perustamalla nettiadressin tai fb-ryhmän ja kannattajia voi löytyä kymmenentuhatta parissa tunnissa.

Viharyhmät ja suora hengiltälähtöuhkailu ei luonnollisestikaan ole suotavaa. Suomalaisessa kansalaisyhteiskunnassa on kuitenkin vielä matkaa amerikkalaisiin abortinvastustajiin, jotka alkoivat vuosituhannen vaihteessa julkaista netissä lääkäreiden ja muiden kotiosoitteita. Niiden perusteella jokainen abortinvastustaja sai tehdä omat johtopäätökset ja niin on usein tehtykin. Wikipedia on korutonta luettavaa.

Nettiväellä ilmeisesti viitataan hallitsemattomaan lynkkaushenkiseen väkijoukkoon vailla yhteistä tai omaa älyä. Ne ovat perinteisesti kokoontuneet torille tai poliisiaseman eteen vaatimaan jotakuta hirtettäväksi. Kritisoijat eivät kehtaa sanoa ääneen, että he mielessään itse asiassa puhuvat rahvaasta, joka ei ilmeisesti tarvitse ilmaisuvapautta. Rahvaan mielipide on – no, rahvasta.

Kannattaisi vilkaista Suomen suurimpien sanomalehtien nettiversioiden otsikointia. Ammattitaito jyllää: ”Nouseeko vielä?” (IS.fi) Tässä suhteessa Howard Rheingold ratkaisi asian kerrassaan näppärästi termillään smartmobs – älykäs rahvas. Joku sitten meni suomentamaan sen mobiilijoukoiksi =)

Nettiväestä vielä toinen kirjoitus, kunhan saan sitä hieman mähkittyä. Mutta ei nettiväessä mitään varsinaista uutta ole. Suosittelen Pekoille, Tuulikille ja muille ahdistuneille skottilaisen journalistin Charles Mackayn teosta Extraordinary Popular Delusions and the Madness of Crowds. Vuodelta 1841. Nyt vain kollektiivisen toiminnan yksi muoto – ei ehkä oivaltavin – on muuttunut näkyväksi netissä.

Miksi facebookin viharyhmät tai eläkeikän nosto eivät ole verkkovoimaa

Tietokone -lehden Ossi Mäntylahti käsittelee monipuolisesti yhteiskunnallista vaikuttamista netissä ja mielestäni oikeastaan kirjoittaa verkkovoiman tematiikasta. Hän käyttää muun muassa ilmaisuja Internet-yhteisöt, sosiaalisten verkostojen voima, surfaajamassat ja nettisakki. Tällainen termien kirjo on omiaan osoittamaan verkkovoimaa kuvaavan käsitteen tarpeen, mikä termin ilmaisuksi sitten ajan myötä vakiintuukaan.

Mäntylahti esimerkkeinä on muun muassa eläkeiän nostoa vastustava verkkoadressi, somalien maastapoistoa ajava viharyhmä facebookissa ja Seiska-vastainen verkkoadressi eli nk. Lordi -mellakka netissä (2007).

Mitä verkkovoima sitten on?

Olen hahmotellut verkkovoiman ominaispiirteitä artikkelissa, joka on julkaistavana. Akateemisen julkaisuaikataulun huomioiden se saattaa ilmestyä jopa jo ensi syksynä tai vuoden päästä. Niinpä blogi on omiaan astetta nopeampaan pohdintaan.

Verkkovoiman yksi tunnusmerkki on, ettei se erityisesti vastusta mitään eikä sillä ole varsinaista vastustajaa. Esimerkiksi Donatella della Portan ja Mario Dianin mukaan yhteiskunnalliset liikkeet ovat a) epämuodollisesti organisoituneita verkostoja, jotka b) perustuvat jaettuihin uskomuksiin ja solidaarisuuteen, jotka c) mobilisoituvat ristiriitakysymyksistä ja d) käyttävät jatkuvasti eri protestimuotoja.

Sekä eläkeiän noston että somalien tapauksissa episodit solahtavat aika suoraan perinteisen uuden yhteiskunnallisen liikkeen laariin ja toimintaa on vain vahvistettu netillä. Eläkeiän osalta ei voida puhua edes ’epämuodollisesta’ (a) organisoitumisesta. Tapahtumien masinoinnissa olivat julkisesti taustalla muun muassa SDP ja SAK. Sandor Vegh käyttääkin tällaisesta toiminnasta ilmaisua ’internet-vahvisteinen’. Eli puuha on siis mitä perinteisintä, mutta toteutettu netissä.

Kartoittamissani verkkovoima -tapauksissa taasen ei ole yleensä opponenttia (c) tai jos on, niin toiminta ei kohdistu siihen suoraan, eikä sen kummemmin jaettuja arvoja (b). Niinpä ei mitenkään myös protestoida jatkuvasti (d). Esimerkiksi Tsunamin suomalaisuhrien nimien nimien selvittämisessä 2004-2005 ulkoministeriötä voi pitää opponenttina, mutta toiminta ja energia ei kohdistunut mitenkään UM:n vastustamiseen, kuten vaikkapa eläkeiän nostossa tai viharyhmissä. Haluttiin vain saada nimet selville.

Seiskan tapaus on erittäin mielenkiintoinen paitsi itse episodina niin myös verkkovoiman ja määrittelyn kannalta. Toisaalta se täyttää kriteerit a) ja d). Toisaalta taustalla ei ollut järin syviä jaettuja uskomuksia b) eikä Lordin kasvojen julkistamista voi pitää järin isona ristiriitakysymyksenä minkä vuoksi ihmiset menisivät esimerkiksi vankilaan, jos vertaa vaikka eläinoikeus -liikkeeseen.

Lordi -tapauksessa on piirteitä verkkovoimasta mutta myös vain perinteisen mellakan siirtymisestä nettiin. Tapio Häyhtiö ja Jarmo Rinne ovat tehneet mainion ja syvän yleisesityksen episodista toimittamassaan antologiassa Net working / Networking: Citizen Initiated Internet Politics. Tampere University Press 2008). Esittely facebookissa.

Vaikka olenkin hieman jäävi, niin antologiaan kannattaa tutustua jos nykymuotoinen yhteiskunnallinen aktiivisuus netissä kiinnostaa. Opus on aika kattava päivitys yhdelle haktivismin perusteokselle: McCaughey, Martha & Ayers, Michael D. (eds.) (2003). Cyberactivism. Online Activism in Theory and Practice. Routledge, New York.

Arkiblogissa käsitteitä voi käyttää aivan miten parhaaksi näkee. Tutkimusmaailmassa termeillä tähdätään kuitenkin huomattavasti yksiselitteisempään kuvaukseen, jotta keskustelu olisi mahdollista ja voitaisiin viitata aiemmin tutkittuun. Se onkin yksi Verkkovoimaa -blogin tarkoitus: yhdistää ajankohtaisia blogimerkintöjä akateemiseen viitekehykseen ja päinvastoin.