Nettiväestä nettivainoon

Piti tekemän katsaus vuoteen 2010, mutta sitä ennen vuosi päättyy näillä näkymin nettivainon merkeissä. Nettiväki-termi alkoi saavuttaa jo jonkinlaista jalansijaa ei-toivotun nettilaumakäyttäytymisen kuvaajana. Mutta Reko -koiran kuolemaan johtanut kidutus Äänekoskella on saanut ihmiset jakamaan tappouhkauksia siinä määrin, että jakelupisteenä toiminut Facebook-sivu piti sulkea kommenteilta.

Alkusyksystä sattui vastaavanlainen tapaus, kun alunperin anonyymi bosnialaistyttö heitti videolla kissanpentuja jokeen ja vaikutti ihan tykkäävän. 4chan ja Facebook raivostuivat ja ilmeisesti edellisen johdolla tyttö tunnistettiin ja jälkimmäinen vahvisti signaalia.

Nettipoliisina tunnettu ylikonstaapeli Marko Forss kommentoi Reko-koiran tapausta STT:lle: – Sivulliset kärsivät ja ihmiset lynkataan. Kun ennen oli noitavaino, nyt on nettivaino.

Netti on tarjonnut pitkään oivan kasvualustan niin viharikoksille kuin -ryhmille. Ajatuksia on jalosteltu pitkälti anonymiteetin ja nimimerkkien välityksellä. Tosin esimerkiksi Suomi24:ssa tai IL:ssa ei aina malteta käyttää edes nimimerkkiä.

Rekon myötä uhkailuja on tehty ilmeisesti ihan omallakin profiililla Facebookissa. Mihin tämä sitten johtaa – nettirovioon? Vai realisoituuko nettiaktiviteetit? Kirjataanko nettiuhkailu lakiin? Siihen samaiseen jossa ei vieläkään ole edes identiteettivarkauksia.

Hyviä kysymyksiä vuodelle 2011 eikä ainakaan itselläni ole vielä selkeitä vastauksia. Oma lukunsa on sitten Reko-koiran epäiltyjen kiduttajien nimien ja kuvien julkaiseminen ympäri nettiä.

Facebookin Koiraa ei saa palauttaa kiduttajalle -sivulla julkaistiin epäiltyjen nimet ja kuvat, silmät yhtä epäselvillä mustilla laatikoilla kuin usein iltapäivälehdissä. Uuden Suomen haastattelema Forss toteaa, että: – Vaikea sanoa, syyllistytäänkö tässä mihinkään rikokseen. Oikeuskäytäntöä on huonosti näistä asioista.

Myyrmannin 1992 räjäyttäjän niminen joensuulainen tutkija joutui vakuuttelemaan sähköpostiviesteihin olevansa hengissä. Samanniminen, mutta eri ihminen on saanut Rekon eläinrääkkäyksen myötä tappouhkauksia. Laki tai ei, tuskin tausta-aineiston leviämistä saadaan kuriin, on se sitten faktaa tai ei.

Keski-Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen (KSEY) varapuheenjohtaja Kirsi Haasanen tekee keskeisen havainnon niin verkkovoiman kuin nettivainon osalta. Tähän pitää paneutua tarkemmin, mutta monet tässäkin blogissa käsitellyt tapaukset viittaavat samaan suuntaan. On kyseessä sitten koulusurmat tai Tsunami-uhrit, tieto tapahtumista leviää nopeasti lähipiiristä alkaen. Asiat ei netissä leviäkään välttämättä pelkästään tapahtumien kautta kuin heittäisi järveen kiven vaan nimenomaan niiden ihmisten kautta jotka tietävät sen taustoista.

– Etenkin pienillä paikkakunnalla eläinihmiset tuntevat toisensa jotain kautta. Tällaisissa tapauksissa ihmiset ovat hyvin aktiivisia ja tieto leviää nopeasti, Haasanen toteaa. Mutta kyse ei ole vain pienistä paikkakunnista lihamaailman näkökulmasta vaan mistä tahansa ryhmistä netissä.

Marko Fobba Forssia on sekä haastateltu että siteerattu hänen blogimerkinnästään sen verran vapaamuotoisesti viime päivinä, että kannattaa lukea suoraan hänen oma merkintänsä IRC-galleriasta Kansalaispoliisitoimintaa sosiaalisessa mediassa.

Arvio: Yleislakko 15.10.2010 (facebook)

Maailmalla saati Suomessa on tehty mielestäni aivan liian vähän ammatillista arviointia netissä ’itseorganisoituvista’ vallankumous- ja mellakka-tapahtumista. Elokuva- ja peliarvostelijoita löytää kyllä nykyään nopeammin kuin wlanin Jklstä. Tapahtuma-arvioinnissa näkisin sen sijaan aivan uuden ammatillisen kriitikkoalueen ja puutetta on heti ryhdyttävä paikkaamaan.

Kokonaisuus

Kiinnostava ristiriita-asetelma lähtee lupaavan alun jälkeen tekijöidensä hallinnasta. Dramaturginen kaari jää ohueksi, on jännitteetön ja katsoja arvaa loppuratkaisun heti alkumetreillä. Tekijöiden tuoreutta alalle osoittaa tapahtumahetken valinta ulkotiloihin syyssäässä. Huipennukselle olisi voinut esimerkiksi tarjota useita vaihtoehtoja ja osan niistä netin äärellä.

Mediajulkisuus valjastettiin erinomaisesti ja esitykselle saatiin valtavat kulissit, jonne itse esitys sitten hukkuikin. Tapahtuman parasta antia olikin sen valtaisa viihdearvo. Tapahtuma sai suuren institutionaalisen asiantuntijajoukon, mukaan lukien kriitikko, arvioimaan tapahtumaa etukäteen. Kokonaisuudessaan tapahtumaa voi suositella koko perheelle, nuoremmat saavat samalla yhteiskuntavalistusta vanhempien tietämyksen puitteissa.

Kiitämme ja moitimme (+ + +/- – -)

• Alkuperäiset kätilöt: – – – Liian pitkään anonyymeja, ei tiedetä onko tämä hiippapäisten vai agitaattorien meininkiä
• Ankkuriobjekti: – – – Ei mitään mikä selittäisi mistä on kyse ja mitä ihmiset voisivat jakaa (paitsi linkki FB-ryhmään eikä siitäkään ollut lyhytlinkkiä)
• Fokus ja tavoite: + + selkeä, konkreettinen päivämäärineen
• Hubi: + FB sopii massamobilisointiin ja jossain määrin organisointiin, mutta sitä ei toteutettu muualla esm wikillä
• Kätilöinti: – – Idean ja aktiopäivän välillä innoitettiin hyvin niukasti
• Sitouttaminen: – – – Pelkällä Tykkää -täpällä saadaan ihminen muistamaan edes Tykkäämisensä ehkä 3 min

Mikä on oma arviosi Yleislakko 15.10.2010:sta? Ole hyvä ja kirjoita arviosi tai anna palluroita 1-5.

Nettiväki-tyypittelyä Max Weberin hengessä [osa 2/3]

Periaatteessa jokainen sosiologian klassikko Ferdinand Tönniesistä Georg Simmeliin sopii nettiväen tarkasteluun aika mainiosti. Aloitetaan Max Weberistä.

Nettiväki on ihan väitökseni kannalta sikäli kiintoisa, että kun verkkovoima edustaa keskimääräistä etevämpää kollektiivista toimintaa, niin loogisesti ajateltuna olisi olemassa myös keskimääräistä kollektiivista alisuorittamista.

Voin olla väärässäkin, mutta näppituntumalta oletan, että nettiväessä on pitkälti kysymys sosiaalisesta ja kollektiivisuudesta. Siksi tarjoilen erilaista selitysmallia kuin viime aikojen ansiokas nettiväki-pohdinta [kts. osa 1]. Vaikka nettiväki koostuu yksilöistä, niin keskeistä on sen kollektiivisuus. Aika harva jaksaa kirjoitella loputtomiin jos kukaan ei lue eikä reagoi. Toisaalta eri tutkimusalat tuottavat hieman erityyppisiä vastauksia.

Esm Twitter on viime kädessä hyvin yksilöperustaista massaviestintää. Välineen luonne ei mahdollista järin reflektoivaa ja muihin reagoivaa kommentointia. Kommenttien ’laatuun’ Twitterissä vaikuttavat myös nickien varaaminen ja tunnistaminen sekä seuraamisesta (following) syntyvä yksinkertainen suodatus. Twitter saattaa olla nettiväkeä tulvillaan, mutta se ei näy vaan sitä pitää erikseen seurata.

Laatu -kysymyksestä ei sen enempää tässä, kts. osa 1: nettiväellä viitataan jotenkin laaduttomampaan ja rahvaanomaisempaan kuin joidenkuiden toisten keskustelu. Twitteristä poiketen www-foorumeilla ja esm Facebookissa nähdään alustasta riippuen heti muun muassa yksittäisten kommenttien määrä threadissa so. keskusteluketjussa, vastausten määrä, lukukertojen määrä etc. Jos jotain anonyymin nettikirjoittelijan päässä liikkuu, niin toki oman käsityksensä julkisuuden maksimointi – mikä tosin hukkuu muiden samoin toimivien massaan.

Threadit ovat itseohjautuvia: useimmista uutisista (joissa on kommenttimahdollisuus) tai threadin avauksista ei voi tietää miten ne lähtevät vetämään. Toki esm maahanmuutto- ja ruotsinkieliteemat kirvoittavat kommentteja oletettavasti =). Kun jos / kun lähtee, niin se kumuloi lisää niin lukijoita kuin kommentoijiakin.

Epäsosiaalisen toiminnan tyypit

Max Weber määritteli jo 1903 sosiaalisen toiminnan tyyppejä (esim. Gronow & Noro & Töttö 1996). Voi olla että muitakin on kehittynyt vuosien varrella. Esm yksi tapaus on terrorisoinut Sometu -verkostoa jo pitkään ja aktiviteetit osuvat aika sopivaisesti täydenkuun tienoille. Toisaalta kuuhullut voidaan laittaa tyyppiin 4.

Lisäksi netti mahdollistaa esm pitkäjänteisen trollaamisen, provoilun ja aggroilun. Niillä ei pärjää pitkään materiaalisen todellisuuden yhteisöissä tai verkostoissa – kommunikointimuotoina ne sopivat ehkä saunailtoihin, polttareihin ja muihin sosialisiin erityistilanteisiin.

Mutta ei Max turhaan ole klassikko. Jaottelua voi käyttää myös netin epäsosiaalisen toiminnan tyypittelyyn:

• Päämäärärationaalinen
• Arvorationaalinen
• Affektiivinen so. tunteenomainen
• Traditionaalinen eli tottumus

1) Päämäärärationaalinen hakee tiettyä tavoitetta tai tarkoitusta, kuten nimbyt tai ydinvoiman vastustajat ja puolustajat. Esm L on klassikko, joka tiettävästi onnistui tappamaan koko Tietotyhteiskunta.fi:n keskustelun rationaalisella ja sinänsä faktisella argumentoinnillaan.

2) Arvorationaalinen tekee samaa, mutta uskoen johonkin esteettiseen, eettiseen tai muuhun itseisarvoiseen seurauksista piittaamatta. Tyyppi 1:n ja 2:n välinen ero voi olla väliin hienojakoista. Keskeisenä erona on, että kommentointia ei välttämättä argumentoida, koska rationaalisesti katsoen asiat vain nyt ovat näin koska ne nyt vain ovat näin.

3) Affektiivinen so. tunteenomainen toimii kunkin hetken tunnetilan pohjalta. Tänne kilahtavat Kurosen, Piipon, Thorsin yms. teilaajat. Luen nettiuutiset, koen voimallisesti, kirjoitan kommentin, olen olemassa.

4) Traditionaalinen eli tottumukseen perustuva tekee näin kun näin on aina ennenkin tehty. Tälle tyypille netti tarjoaa viriketilan entisten vessan seinien ja lehtien mielipidepalstojen ilmaisuille ”Meitä on monta” ja ”Yksi monien puolesta”.

Tarkkaan ottaen Max puhuu ideaalityypeistä, joita ei välttämättä esiinny kuvatusti ’puhtaina’. Lisäksi jotta ihmisen käyttäytyminen olisi netissä riittävän sekavaa, hän saattaa eri tilanteissa esiintyä eri tyyppeinä tai näiden yhdistelmänäkin. Usenetin klassiset flamewarit eli leimahdukset kuten pc vs. mac on kouluesimerkki. Keskeistä on myös oivaltaa, etteivät esimerkiksi viharyhmät edusta mitenkään homogeenisesti tiettyä tyyppiä vaan seassa on niin omalla nimellään reilusti kirjoittelevia, vakiintuneita nimimerkkejä kuin anonyymiksi itseään luulevia.

Muitakin tapoja nettiväen palastelemiseen on, mutta Weberin ideaalityypeillä on vaivatonta alkaa hahmottaa mitä tehdä minkäkin ryhmän kanssa. Vaivattomuus on suhteellista. Blizzard joutui tuoreeltaan taipumaan siihen, että World of Warcraft -massiiviroolipelin foorumeilla jatketaan anonyymisti eikä oikeilla nimillä.

LÄHTEET:
Gronow, Jukka & Noro, Arto & Töttö, Pertti (1996). Sosiologian klassikot. Gaudeamus Kirja.

Nettiväki ja nettiyleisö pimeyden töissä – taas [osa 1/3]

Blogi ei ollut varsinaisesti telakalla vaikka sitä on liikenteessä. Sikäli olen seurannut trendiä, että ensiajatukset tulee mätettyä aiempaa useammin suoraan mikrokanaville keskeneräisinä kuin yrittäisi mähkiä niitä tarkemmin ja ilmaista jalostuneemmin :i.

Omassa tapauksessani perustin Qaikuun #tutkimusmikroblogi -kannun mikä on blogia ketterämpi tapa yrittää saada kommentteja keskeneräisille ideoille. Suosittelen lämpimästi kokeilua jokaiselle tutkimusta tekevälle. Samalla tarjoutuu tilaisuus edistää tutkimuksen avoimuutta.

Lisäksi on tullut kirjoitettua aika suoraviivaisesti pari paperia, kuten

• verkkovoimasta Journalismikritiikin vuosikirjaan 2010
• kustantajalle on lähdössä arvioitavaksi paperi Sosiaalisen median verkosto – case Sometu (Seppo Kangaspunta (toim.))
• Sosiologipäiville kollektiivisesta asiantuntijuudesta (linkki saapuu lähiaikoina)

Havahduin blogitaukooni oikeastaan Harto Pöngän mainion Nettiväki -blogimerkinnän myötä. Joidenkin top-down -journalismiammattilaisten vaalima nettiväki -termi on pyörinyt netissä pari vuotta, ehkä alunperin nettiaktiivi Pekka Hyvärisen myötä. Samalla Yle on ottanut aktiivikäyttöön nettiyleisö -ilmauksen. Nettiyleisö äimistelee, antaa siunauksensa, kuohuu, ei lämpene mutta toisinaan kiukustuu.

Tuttuni, ”Suomen kansainvälisesti tunnetuin filosofi” Pekka Himanenkin hieman hätkähti saamaansa palautetta ja pyysi harvinaisesti HS.fi:n foorumilla wc-kirjoituksilta anteeksi. Tähän mennessä ainoastaan Seiskan päätoimittaja on joutunut pyytelemään anteeksi nettiväeltä Lordi -mellakan myötä. Pekkaa ei ole järin sosiaalisessa mediassa tai foorumeilla näkynyt, vaikka ajatus agorasta ehkä antaisi olettaa muuta. Tosin Pekka oli pioneerimaisesti perustamassa 1990-luvulla HY:n Agoraa nettiin, mutta siitä on aikaa. Eikä se ollut tarkoitettu nettiväelle.

Erityisesti nettiväki on kiintoisa verkkovoiman kannalta. Mutta myös nettiyleisö. Voidaan ajatella, että se ei olekaan mikä tahansa yleisö, kuten vaikka oopperayleisö, vaan aikaansa seuraava nettiyleisö. Yhtä hyvin termien käytöstä voi kuultaa, että ”no ne on vaan sitä nettiväkeä”. Eikä väkeä ollenkaan.

Harto ilmaisee asian mainiosti: ”Mikä “nettiväki” sitten on? Sana, jota käytetään silloin, kun ei olla perehdytty, mistä ja keistä puhutaan” Tämä selittänee Hyvärisen tai Tuulikki Ukkolan nettimurheet. Ongelman voi siis abstrahoida. Siis onhän tämä aivan väärin, että joku esittää netissä mielipiteensä ohi sanomalehtien mielipidepalstan tai toimitussihteerin hyväksymän kolumnin. Sitä paitsi Hyvärisen suosimassa televisiossa ei ole edes lehtien mielipidepalstojen kaltaista kanavaa.

Viime kädessä mielestäni on kyse taukokahvien, savuttomien huoltamoiden, baari-iltojen ja wc-kirjoitusten siirtymisestä osin globaaliin jakeluun. Perinteisesti on tarvittu siirtyminen ajassa ja paikassa lukemaan esimerkiksi aforismeja julkisessa toiletissa.

Netti on vain nostanut kansalaismielipiteitä näkyviin

Netti yksinkertaisesti on vain tuonut näkyviin keskustelut joita on käyty materiaalisessa todellisuudessa satoja vuosia Suomessa. Tämä ei kaikille sovi. Suomessa saa olla kaikenlaisia ongelmia, tai sellaiseksi koettavia, kunhan ne eivät nouse joukkoviestimiin – tai nykyään nettiin. Soveliasta ongelman esilleottoa ovat vaalikampanjointi, uusi levy, kirja tai ihmissuhde. Hallitusti joukkoviestimissä.

Netti ylittää ajan ja paikan rajoituksia tältä osin. Karvalakkilähetystöt metropolin talousalueelle ovat vähentyneet, kun asiansa saa kuuluviin perustamalla nettiadressin tai fb-ryhmän ja kannattajia voi löytyä kymmenentuhatta parissa tunnissa.

Viharyhmät ja suora hengiltälähtöuhkailu ei luonnollisestikaan ole suotavaa. Suomalaisessa kansalaisyhteiskunnassa on kuitenkin vielä matkaa amerikkalaisiin abortinvastustajiin, jotka alkoivat vuosituhannen vaihteessa julkaista netissä lääkäreiden ja muiden kotiosoitteita. Niiden perusteella jokainen abortinvastustaja sai tehdä omat johtopäätökset ja niin on usein tehtykin. Wikipedia on korutonta luettavaa.

Nettiväellä ilmeisesti viitataan hallitsemattomaan lynkkaushenkiseen väkijoukkoon vailla yhteistä tai omaa älyä. Ne ovat perinteisesti kokoontuneet torille tai poliisiaseman eteen vaatimaan jotakuta hirtettäväksi. Kritisoijat eivät kehtaa sanoa ääneen, että he mielessään itse asiassa puhuvat rahvaasta, joka ei ilmeisesti tarvitse ilmaisuvapautta. Rahvaan mielipide on – no, rahvasta.

Kannattaisi vilkaista Suomen suurimpien sanomalehtien nettiversioiden otsikointia. Ammattitaito jyllää: ”Nouseeko vielä?” (IS.fi) Tässä suhteessa Howard Rheingold ratkaisi asian kerrassaan näppärästi termillään smartmobs – älykäs rahvas. Joku sitten meni suomentamaan sen mobiilijoukoiksi =)

Nettiväestä vielä toinen kirjoitus, kunhan saan sitä hieman mähkittyä. Mutta ei nettiväessä mitään varsinaista uutta ole. Suosittelen Pekoille, Tuulikille ja muille ahdistuneille skottilaisen journalistin Charles Mackayn teosta Extraordinary Popular Delusions and the Madness of Crowds. Vuodelta 1841. Nyt vain kollektiivisen toiminnan yksi muoto – ei ehkä oivaltavin – on muuttunut näkyväksi netissä.