Ylen A2 Netti-ilta ja taustakanavan hyötyjä #A2ilta

Ylen A2 Netti-ilta-paneeli 29.3.2011 tarjosi oivan tilaisuuden testata väitöskirjani – ja blogini – hypoteeseja ja havaintoja. Esimerkiksi Ylen Homoilta johti massiiviseen irtisanoutumiseen evankeli-luterilaisesta kirkosta. Netti-ilta ei näyttänyt vielä olevan arkistossa.

Kyseessä oli siis kaksituntinen aiheesta Muuttaako sosiaalinen media maailmaa. Toisistaan erilliset kokonaisuudet – tv-panelistit ja heitä kommentoiva netti Twitterissä – tarjoavat monipuolisesti tulkittavaa, kuten esm @J1one eli Jouni Junkkaala Tietoviikosta ehti jo koostaa.

Blogini ja väitökseni kannalta Netti-ilta twittuiluineen ei varsinaisesti edusta joukkoälyä tai verkkovoimaa, joissa molemmissa on päämäärä, tehtävä tai tavoite eli toiminnalla on jokin tarkoitus. Toisaalta Netti-ilta nettilaajennuksineen osaltaan vahvensi – tai toteutti – casena verkkovoiman, itseorganisoitumisen, joukkoälyn sekä yleisemmin netin ja sosiaalisen median lainalaisuuksia ja mekaniikkoja.

Joukkoälyn toimivuus tv-ohjelmassa

James Surowieckin joukkojen viisauden (The Wisdom of Crowds) edellytyksistä täyttyi kolme sekä studiossa että netissä: a) osallistujien näkemyksissä oikeasta informaatiosta on diversiteettiä eli hajontaa, b) ne ovat riippumattomia toisistaan, c) osallistujat soveltavat omia tai paikallisia tietojaan ja d) näkemykset aggregoidaan eli kootaan keskitetysti. Koostaja voi olla sinänsä yksittäinen ihminen, organisaatio, liike tai muu toimija.

Hublla eli taustakanavalla tarkoitan nettikommunikaatiovälinettä tai -kanavaa, joka kootusti ja keskitetysti välittää viestit kaikilta kaikille ja tukee toiminnan integroitumista. Eli Surowieckin edellytystä d).

Studiossa tosin diversiteettiäkin oli vaalien vuoksi vähemmän. Monet ilmeiset panelistit ovat vaalikaranteenissa ja Netti-illan lähetysajankohta ei ollut edellytyksiltään parhautta. Lisäksi voidaan olla montaa mieltä, pääsivätkö analyyttiset esiin noin isolla joukolla ja keskustelunomaisella formaatilla, missä teemoja oli liikaa [Lisätty 110330-1645: panelisti *Jussi Lähde* kommentoi tapahtunutta osaltaan]. Tykkäyksillä, diggauksilla ja peukuilla on oma roolinsa joukkoälyn aggregoinnissa ja niitä ei käytetty tässä.

Twitteristä ei ole taustakanavaksi

Sekä netistä että studiosta uupui kuitenkin hubi eli taustakanava, jossa tehdään Surowieckin tarkoittama aggregointi ja synteesi joukon aivoituksista. Tv-ohjelmassa tämä on usein toimittaja. Netissä se voi olla periaatteessa kuka vaan. Mutta nykyään se hoituu automaattisesti taustakanavaa käyttämättä.

Twitter on armoitetun murheellinen taustakanavaksi. Käyttöliittymänsä ja viestinnän esitystapansa vuoksi se sopii tehokkaaseen mobilisointiin ja massaviestintään mutta ei esimerkiksi keskusteluun, toiminnan organisointiin tai koordinointiin, työnjakoon tai dokumentointiin.

Taustakanavaksi sopii sellaiset nettityökalut ja -välineet jotka käyttävät jollain tavalla rakenteistettua keskustelun esittämistapaa tai muuta jäsennystapaa. Onnistuneissa verkkovoima-tapauksissa niitä on olleet esimerkiksi blogit, G Maps, IRC, Qaiku / Jaiku sekä foorumit kuten MuroBBS.

Taustakanavan hyötyjä

Yksistään crowdsourcing eli joukkouttaminen Qaikussa ja ammoin Jaikussa demoavat taustakanavan rooleja, kuten

• keskusteluista saa nopeasti käsityksen myöhemminkin – ja niiden aikana
• niihin on helppo linkittää ja niitä on helppo jakaa ja tallentaa
• uudet osallistujat pääsevät nopeasti mukaan
• saa käsityksen mitä tiedetään ja mitä on jo tehty
• aineistot on saatavilla helposti uusiokäyttöön

Konkreettinen esimerkki Twitterin heikkoudesta taustakanavaksi on että tarvitaan @J1onen tai tämän kaltaisia blogimerkintöjä jotta saisimme edes jonkinlaisen käsityksen mitä 29.3.2011 #A2ilta-floodissa tapahtui. Säiettä on työlästä saada helposti käsiinsä, ihmisten kommentit menevät ristiin ja niitä retwiitataan – turhaan etc.

Facebookissa Netti-ilta-keskustelu hajosi Twitterin tapaan hieman samoista syistä henkilövetoisiksi atomeiksi, kuka nyt sattui tuntemaan kenetkin ja kommentoimaan minnekin. Periaatteessa FB:n Sivu voi koota jotenkin keskusteluja, mutta senkin käyttöliittymä on varsin vaatimaton näihin tarkoituksiin.

Henkilökohtaisesti – ei tutkimuksellisesti – on varsin nahkeaa, että esimerkiksi Qaikua on käytetty jo vuosia kollektiiviseen keskusteluun live-lähetysten aikana. Twitter ja Facebook ovat ilmeisesti niin vaivattomia, mutta väline per tarkoitus ja lopputulokset ovat jossain määrin riippuvaisia käytetyistä välineistä, kuten vaikkapa Irakin kansannousu meni mönkään 209 samasta syystä. Kts. analyysini Journalismikritiikin vuosikirjassa 2010.

Tuoreehkona Qaiku-esimerkkinä Egyptin kansannousun liveseuranta kollektiivisesti. Taustakanavasta tarkemmin esimerkiksi verkkovoiman esittelyssä maksuttomassa kokoomateoksessa Verkostojen liikettä sekä Somus-hankkeen loppuraportissa (eng).

Sosiaalinen media – yhteisö vai verkosto

Vaalivalvojaiset on tulossa ja Qaiku / Jaiku on ollut mitä loistavin taustakanava jo vuosia livetapahtumien kokemisessa ja kommentoinnissa kollektiivisesti. Olisi metkaa jos ihmiset vaivautuisivat käyttämään Qaikua vaaleiss 2011 ellei ole erityistä tarvetta käyttää esm Hommaforumia.

Sosiaalisen median yhteisöllisyys– keskustelun voisi kuitenkin hiljalleen kuopata Twitterin ja Facebookin osalta. Ne tukevat ensisijaisesti yksilövetoisia tilapäisiä verkostoja, ei pitkäjänteistä yhteisöllisyyden syntymistä. Analyyttiset ja viihdyttävät laajan joukon keskustelut ja toiminta hajoavat hetkittäisiksi pisaroiksi ja purskahduksiksi käytännössä arkistoimattomiin statusvirtoihin. Aiheesta tarkemmin lähiviikkoina, kirjoitin siitä Seppo Kangaspunnan tuliterään antologiaan Yksilöllinen yhteisöllisyys (tampere University Press 2011).

Vanha hakkerisananlasku sanoo: ”Netissä jokainen saa sanoa mitä huvittaa ja kenenkään ei tarvitse kuunnella sitä”. Twitter ja Facebook toteuttavat periaatetta kouluesimerkkeinä.

Omat Facebook-aliverkostot esiin Gephilla

Sain vihdoin aikaiseksi opetella Gephin alkeet Jattipaa@Twitter eli Olli Parviaisen inspiroivan Verkostoanatomia-blogin innoittamana. Muodollinen syy Gephin selättämiseen oli Facebook-kontaktini vääntäminen graafiksi Pikseliähkyn esitystä varten. Ihan tutkimuksen näkökulmasta tällaiset graafit avaavat kiinnostavia näkymiä yksilöiden rooleista joukkovoiman organisoinnissa ja mobilisoinnissa, innovaatioiden ja trendien yms leviämisestä puhumattakaan.

Gephi on ensisijaisesti verkostoanalyysin visualisointisofta – ei varsinainen numeroanalyysityökalu. Se on avointa lähdekoodia OS X:lle, Windowsille ja Linuxille.

Ohjeilla alkuun ilman sna-osaamista

Gephin käyttöönotto sellaisenaan ilman verkostoanalyysin tuntemusta on jossain Photarin ja Illun välimaastossa. Mutta sociomanticlabs@Slideshare on ystävällisesti julkaissut ohjeet miten hakea oma fb-verkosto Netvizz Appilla ja graafata se nätisti Gephilla. Ilman tuota slaidijakoa olisi varmaan Gephi vieläkin avaamatta.

Oma muistilistani ei mitenkään korvaa yo. ohjeita, mutta tiivistetysti näin:

1. Hae Facebookista Vizznet Netvizz, asenna ja salli, nouki raakadata
2. Layout: Force Atlas > Run
3. Ranking: Degree – väri
4. Statistics: (Betweennes) Average path Length > Run > Pop-up: Directed / Undirected
5. Ranking: Betweennes Centrality > Timantti-ikoni – säädä palluroiden koot > Apply
6. Layout : Adjust by Sizes > Run
7. Työkaluvalikko: T – aktivoi labelit > A
8. Statistics: Modularity > Run Randomize > OK
9. Partition : nuolet > Modularity Class: Randomize tai säädä värit
10. Filter: Topology > Degree Range vedetään Queries >
11. Preview-moodi ? ja Layout: vetovalikko: Label Adjust:
12. Preview-moodi: Node: Show Labels ja Label Font > Refresh

Gephin käyttöliittymä rönsyilee

Jokaiseen osavaiheeseen on helpointa siirtyä Gephin Window-valikosta. Käyttöliittymä on turhankin rönsyilevä: löytyy valitettavasti vetovalikkoa, kansioita, numeerista kenttää, pop-up-ikkunaa, slideria, ruksia, siirreltäviä palikoita (eikä tässä kaikki) sekä Run-painike joka suorittaa dynaamisia toimintoa eli verkosto alkaa elää ruudulla ja sitten vain valitaan metkan näköinen kokonaisasento. Ja mikä parasta: Peru-toimintoa ei ole joten jos yhdessä vaiheessa pääsi eteenpäin, niin kunnon tasohyppelyn hengessä kannattaa tallentaa väliversio.

Jos osaa englanniksi käyttää Photaria, Illua, jotain 3D tai muuta design/suunnitteluohjelmaa, niin ensimmäisen raakaversion saa erehtymällä aikaiseksi ehkä 60 minuutissa. Kun tekemisjärjestyksen oppii, niin namikoita vääntelemällä graafi taipuu aika moneen suuntaan – siis vaikkei edelleenkään ymmärtäisi verkostoanalyysista tai Gephista mitään.

Mitä oma fb-graafi sitten saattaa kertoa

Lopputulos näyttää sitten jotenkin tällaiselta, kavereista toki riippuen.

Esm sosiaalisen median markkinoinnin ammattilaisten kannalta tällaisten graafien näkeminen kuluttajapotentiaalista olisi kultakaivos. Niin ikään lobbausalan asiantuntijoille. Vaikka kyseessä on periaatteessa avointa kalaa, niin hygieniasyistä olen jättänyt graafista nimet pois.

Omalta kannaltani Gephin ehdottomasti kiinnostavin ominaisuus on automaatiklusterointi so ohjelma omatoimisesti päättelee erilaisia aliverkostoja ja värittää ne eri väreillä.

Väitöskirjan kannalta kiinnostavia ovat esimerkiksi ihmiset, jotka toimivat kytkijöinä ja silloittajina eri aliverkostojen välillä. Esm Malcolm Gradwellin Tipping Point esittelee tällaisten ihmisten rooleja ja merkitystä laajemmille kuvioille, kuten ideoiden, innovaatioiden ja trendien leviämiselle. Oma lukunsa on sitten ala- ja vastakulttuurit, jotka eivät Gephin automatisoinnilla suostu leimattavan mihinkään yksittäiseen omaan aliverkostooni – tai eivät näy tuossa päähässäkässä.

Kokonaisverkostosta hahmottuu myös kätsästi omat viestintätottumukset. Itseltäni uupuu esm sukulaiset kokonaan fb-verkostosta. Pidämme yhteyttä muilla keinoin, muun muassa IRL.

Jos kysymyksiä Gephista ilmenee, niin kannattaa kysyä suoraan fb:n Verkostoanalyysi-ryhmässä. Samaisessa ryhmässä Olli tiesi kertoa, että LinkedInista saa vastaavan Gephi-graafin maksuttomana palveluna ilman ylläolevaa käsityötä.

Kalenteri, sähke ja pöytäkirja

Ex-pääministeri Paavo Lipponen ei esittelyä kaipaa. Paavo saattaa kuitenkin jäädä historiaan. Harva ihminen symboloi näin tyylipuhtaasti murrosta kahden vuosituhannen, toimintakulttuurin ja ajattelutavan välillä. Yksinkertaistettuna kyse on vain siitä, että Paavo ei muistanut tai tiennyt, että netti ei unohda.

Kuten yleensäkin juoruissa ja huhuissa, perimätietona liikkuvat näkemykset ja käsitykset sekoittavat pakan usein niin, että lopulta ei välttämättä enää tiedetä mistä oli alunperin kyse. Temppua käytetään usein paitsi esimerkiksi social engineeringissä niin valtion johtamista myöten.

Nyt siis Paavo oli ehkä kuullut Tarjan kertomana Vladimirista jotain, jonka olisi kertonut Earlelle, joka olisi kertonut sen Georgelle ja se olisi dokumentoituna pullahtanut nettiajalle ominaisesti julkisuuteen tavalla, johon ylläolevaa mahdollista juoruilukulttuuria ei oltu suunniteltu. Sosiaalinen media ei siis ole mikään uusi asia.

Yksi vai useampia totuuksia

Rinnakkain ovat siis

• kopio tapahtumia kuvaavasta USA:n sisäisestä sähkeestä WikiLeaksin kautta
• kopio eduskunnan täysistunnon pöytäkirjasta 17.12.2004
• Paavon ja avustajien kalenterit

Nämä kolme nk. dokumenttia ovat ristiriidassa keskenään evidenssin näkökulmasta. Pöytäkirjaa ei kaivanut suinkaan esiin palkkatoimittaja vaan anonyymi keskustelija IL:n foorumilla.

Tätä kirjoitettaessa 16:53 Paavo muistikin käyneensä oletettuja keskusteluja, mutta eri päivänä. Tämä muistikuva siis ratkaisee ongelman, että yksi tai useampi dokumentti ei olisi oikeellinen. Asiasta kertoi Yle Tv-Nytt, jota uutisoi HS etc. [ Päivitetty linkkejä 20:06 ].

Keskeistä näissä dokumenteissa on, että WikiLeaksin myötä Paavon ja avustajien kalenterit ovat ainoa lähde, joka ei ole julkinen. Tosin USA:n sähkettäkään ei oltu tarkoitettu sellaiseksi. Sähkeen ja pöytäkirjan voi kuitenkin kuka tahansa nyt katsoa netistä ja arvioida itse. Lisäksi ne tarjoavat paljon vinkkejä lisälähteiksi, miten niiden todistusvoimaisuutta voi arvioida.

Tässä tiivistyy kaksi verkkovoiman ominaisuutta. Toisin kuin Paavo yksin, niin verkkovoima iteroi lähteitä ja taustoja kollektiivisesti niin kauan kunnes niistä voidaan sanoa suurella oletuksella, että ne eivät ole faktaa tai ovat. Virheitä sattuu verkkovoimallekin Wikipediaa myöten, mutta ne korjataan rivakasti.

Toisekseen, jos tämä episodista alettaisiin kiinnostua kollektiivisesti ja tässä olisi jotain kiintoisaa, niin oletettavasti esm Brysselin lennot joulukuulta 2004 saataisiin hyvinkin perattua takautuvasti kollektiivisesti: onko Paavoa näkynyt.

Paavo on elänyt tyystin toisessa maailmassa koko ikänsä. Viime vuosituhannen suljetussa toimintamallissa esimerkiksi nk. muiden ihmisten kuuluu tietää vain niitä asioita, jotka katsotaan tarpeelliseksi toimittaa tiedoksi – usein joukkoviestinnän välityksellä. Netti on tuonut muutosta tähän ja WikiLeaks on yksi esimerkki.

Mutta kyse ei ole vain siitä kuuluuko äänestäjien tai työntekijöiden tietää asioita enemmän kuin joidenkin mielestä pitäisi. Verkkovoiman kaltaiset modernit toimintamallit alkavat olla elintärkeitä erityisesti liike-elämälle.

Nokia kaatui komeasti siihen, ettei se kuunnellut omaa ekosysteemiään – työntekijöistä vuokradevaajiin – havaintoja muutoksista tai ei pitänyt niitä merkittävinä. Ratkaisuksi Nokia jatkaa perinteisellä mallilla ja heittää pihalle sen vähäisenkin ekosysteemin, mkä Symbianin ympärille on saatu kerättyä.

Paavon itsensä kannattaisi alkaa kiirehtiä muistelmiensa kanssa. Ainakin, jos ne ovat kalenterien varassa.

Aiheesta tarkemmin MikroBittin huhtikuun 2011 kolumnissa.

Nettiväestä nettivainoon

Piti tekemän katsaus vuoteen 2010, mutta sitä ennen vuosi päättyy näillä näkymin nettivainon merkeissä. Nettiväki-termi alkoi saavuttaa jo jonkinlaista jalansijaa ei-toivotun nettilaumakäyttäytymisen kuvaajana. Mutta Reko -koiran kuolemaan johtanut kidutus Äänekoskella on saanut ihmiset jakamaan tappouhkauksia siinä määrin, että jakelupisteenä toiminut Facebook-sivu piti sulkea kommenteilta.

Alkusyksystä sattui vastaavanlainen tapaus, kun alunperin anonyymi bosnialaistyttö heitti videolla kissanpentuja jokeen ja vaikutti ihan tykkäävän. 4chan ja Facebook raivostuivat ja ilmeisesti edellisen johdolla tyttö tunnistettiin ja jälkimmäinen vahvisti signaalia.

Nettipoliisina tunnettu ylikonstaapeli Marko Forss kommentoi Reko-koiran tapausta STT:lle: – Sivulliset kärsivät ja ihmiset lynkataan. Kun ennen oli noitavaino, nyt on nettivaino.

Netti on tarjonnut pitkään oivan kasvualustan niin viharikoksille kuin -ryhmille. Ajatuksia on jalosteltu pitkälti anonymiteetin ja nimimerkkien välityksellä. Tosin esimerkiksi Suomi24:ssa tai IL:ssa ei aina malteta käyttää edes nimimerkkiä.

Rekon myötä uhkailuja on tehty ilmeisesti ihan omallakin profiililla Facebookissa. Mihin tämä sitten johtaa – nettirovioon? Vai realisoituuko nettiaktiviteetit? Kirjataanko nettiuhkailu lakiin? Siihen samaiseen jossa ei vieläkään ole edes identiteettivarkauksia.

Hyviä kysymyksiä vuodelle 2011 eikä ainakaan itselläni ole vielä selkeitä vastauksia. Oma lukunsa on sitten Reko-koiran epäiltyjen kiduttajien nimien ja kuvien julkaiseminen ympäri nettiä.

Facebookin Koiraa ei saa palauttaa kiduttajalle -sivulla julkaistiin epäiltyjen nimet ja kuvat, silmät yhtä epäselvillä mustilla laatikoilla kuin usein iltapäivälehdissä. Uuden Suomen haastattelema Forss toteaa, että: – Vaikea sanoa, syyllistytäänkö tässä mihinkään rikokseen. Oikeuskäytäntöä on huonosti näistä asioista.

Myyrmannin 1992 räjäyttäjän niminen joensuulainen tutkija joutui vakuuttelemaan sähköpostiviesteihin olevansa hengissä. Samanniminen, mutta eri ihminen on saanut Rekon eläinrääkkäyksen myötä tappouhkauksia. Laki tai ei, tuskin tausta-aineiston leviämistä saadaan kuriin, on se sitten faktaa tai ei.

Keski-Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen (KSEY) varapuheenjohtaja Kirsi Haasanen tekee keskeisen havainnon niin verkkovoiman kuin nettivainon osalta. Tähän pitää paneutua tarkemmin, mutta monet tässäkin blogissa käsitellyt tapaukset viittaavat samaan suuntaan. On kyseessä sitten koulusurmat tai Tsunami-uhrit, tieto tapahtumista leviää nopeasti lähipiiristä alkaen. Asiat ei netissä leviäkään välttämättä pelkästään tapahtumien kautta kuin heittäisi järveen kiven vaan nimenomaan niiden ihmisten kautta jotka tietävät sen taustoista.

– Etenkin pienillä paikkakunnalla eläinihmiset tuntevat toisensa jotain kautta. Tällaisissa tapauksissa ihmiset ovat hyvin aktiivisia ja tieto leviää nopeasti, Haasanen toteaa. Mutta kyse ei ole vain pienistä paikkakunnista lihamaailman näkökulmasta vaan mistä tahansa ryhmistä netissä.

Marko Fobba Forssia on sekä haastateltu että siteerattu hänen blogimerkinnästään sen verran vapaamuotoisesti viime päivinä, että kannattaa lukea suoraan hänen oma merkintänsä IRC-galleriasta Kansalaispoliisitoimintaa sosiaalisessa mediassa.

Verkkovoima -käsitteen määrittely julkaistu (vihdoin)

Olen joitain vuosia kirjoitellut verkkovoimasta yhtenä joukkoälyn muotona ja viljellyt sen määritelmääkin. Termi on johtanut ilahduttavaan omaksumiseen ja variaatioihin, kuten verkkovoimailu. Akateeminen tai teoreettinen puoli on kuitenkin jäänyt avaamatta.

Syy on yksinkertainen: kokoomateos Verkostojen liikettä ja artikkelini siinä pääsi vasta nyt julkiseen jakeluun. Kirja koki pitkän ja monipolvisen taipaleen eri kustantajilla ja lopulta toteutettiin maksuttomana nettijulkaisuna. Englanninkielinen johdatus verkkovoimaan (netcrowds) pääsi jo 2008 MindTrekin ACM-lyhytpaperiksi (maksullinen ei-jäsenille).

Verkostojen liikettä -opuksen toimittajat Esa Konttinen ja Jukka Peltokoski ovat julkaiseet viljalti keskeisiä havaintoja uusista yhteiskunnallisista liikkeistä. Yksi hiedän tunnetuimmista teoksistaan, ainakin yliopistotasolla, on Ympäristöprotestin neljäs aalto. Eläinoikeusliike ja uuden polven ympäristöradikalismi 1990-luvulla. SoPhi, Jyväskylä. Minerva Kustannus Oy (2004). Suosittelen lämpimästi kuten tätä uutukaistakin.

Viime vuosina liike-elämässä on tapahtunut paljon. Esan ja Jukan uusi antologia kartoittaa monipuolisesti erityyppisiä ’uusista uusimpia’ liikkeitä ja teoriakenttää. Muita kirjoittajia ovat muun muassa Tapio Häyhtiö & Jarmo Rinne, Pertti Lappalainen ja Leo Stranius. Useissa opuksen teksteissä on jo selkeä shifti nettiperustaisen kansalalaisliikehdinnän tarkasteluun ja kannattaa silmäillä ihan vaikka tekstien lähteiden vuoksi. Vastaavaa opusta ei Suomessa vielä ole.

Verkostojen liikettä -teoksen linkin levittäminen on enemmän kuin suotavaa, siihen jopa kannustetaan :)
http://j.mp/f8ReOG

Verkkovoiman käsite

Kerrataanpa taas, kun verkkovoima on blogini pääteema: suuri joukko satunnaisia ihmisiä voi organisoitua ja toimia ilman muodollista koordinointia nopeasti, tehokkaasti, tilapäisesti ja globaalisti yhteisen konkreettisen päämäärän toteuttamiseksi tietoverkkojen välityksellä.

Oleellista tuossa on, että verkkovoima toimii ilman mitään muodollisia käskysuhteita, ulkopuolista fasilitointia tai kätilöintiä. Näin se eroaa esm James Surowieckin ansiokkaasta The Wisdom of Crowdsista. Sittemmin on osoittautunut, että verkkovoima ei ole mikään vastavoima instituutioille. Esm hallinto voi tehdä verkkovoiman kanssa yhteistyötä, kuten USA:n CDCemergency jahtasi FluTrackerilla pandemiahavaintoja vapaaehtoisten kanssa Twitterissä 2009. Tuosta casesta voi lukea tarkemmin Journalismikritiikin vuosikirjasta 2010.

Verkkovoima on yksi joukkoälyn muoto. Parhaiten se toimii kollektiivisessa ongelmanratkaisussa ja informaation hankinnassa, kuten Myyrmannin räjäyttäjän henkilöyden (2002) tai Tsumani-uhrien selvittämisessä (2004-2005) ja nimenomaan informaation tuottamisessa ja jakamisessa. Informaatiota voidaan ajatella kollektiivihyödykkeenä, joka ei ole keneltäkään pois, vaikka sitä jakaakin. Sen sijaan kun ollaan jakamassa taloudellisesti niukkoja resursseja, kuten vaikkapa Pepsit tai pesäpallon Sopupeli, niin verkkovoima epäonnistuu surkeasti.

Kun aloitin akateemisen tutustumisen verkkovoimaan 2005, niin sen jälkeen on tapahtunut paljon. Vaikuttavuuden näkökulmasta erityisesti Facebook- mutta myös Twitter – on alkanut toimia hubina eli taustakanavana, joka on verkkovoiman yksi perusedellytys. Itse en kuitenkaan laskisi verkkovoimaksi suoraviivaista kirkosta eroamista tai Yleislakon 15.10.2010 fanittamista eli tällaista ”Paina nappia Hakkarainen” -kansalaisaktiivisuutta. Verkkovoimassa on kyse monitahoisista ongelmista, joiden tavoitteet ihmiset asettavat kollektiivisesti itselleen ja sen jälkeen ratkaisevat ne.

Arvio: Eroa kirkosta

Eroa kirkosta on tunteita kuohuttava kuvaus uskonnon ja nyky-yhteiskunnan yksilön välisistä jännitteistä. Formaattina teos edustaa modernia, jatkuvasti läsnäolevaa teosta, jolla ei periaatteessa ole loppua. Draaman kaari onkin rakennettu oivaltavasti henkilökohtaiselle tasolle: katsoja koukutetaan taitavasti kokemaan, josko hänellä olisi ristiriitatilanne ja hän voi kokea eroamisen tunteen henkilökohtaisesti. Valitettavasti teos ei oikein kestä uudelleenkatselua vaan uudelleenkatsomiseksi pitää ensin katsoa Eroa kirkosta vaihtoehtoinen spin-off Liity kirkkoon.

Vähäeleisyydessään Eroa kirkosta ehdottomasti parasta antia on käytännön mahdollisuus toimia netissä pelkän Tykkää -täpän sijaan. Voidaankin sanoa, että ilman tätä toimintaoptiota kokonaisuus olisi jäänyt varsin vaisuksi.

Yle on ilmoittanut vähentävänsä kotimaisen dokumentaatiotuotannon ostorahoja lähivuosina. Tämä on varsin valitettavaa, mutta onneksi rahaa sentään vielä riittää TV2:n Homoillan tapaisiin yhteistuotantoihin kansalaisliikehdinnän kanssa. Eroa kirkosta -teosta on toteutettu jo vuosia samalla perusformaatilla. Homoilta ammattinäyttelijöineen tarjosi formaatin kaipaamaa uudistumista. Eroa kirkosta -teosta täydennettiin Homoillassa onnistuneesti politiikalla sekä seksuaalinen vähemmistö -kortilla, mikä ei ollut juolahtanut alkuperäistekijöiden mieleen. ’Homoilta’ sellaisenaan vakiintunee uudissanaksi viittaamaan asiaan, jolla ei ole yhtään mitään merkitystä yhtään minkään suhteen, mutta on voimakkaasti henkilökohtainen ja aiheuttaa valtaisan hässäkän. Odotamme Kielikellon määritelmää homoillalle.

Eroa kirkosta peilautuu kiinnostavasti toiseen tuoreeseen ensi-iltaan Yleislakko 15.10.2010 (arvio tästä). Jos Yleislakko olisi vastannut toteutukseltaan kirkosta eroamista ja olisi esimerkiksi mahdollistettu lakkoilu netissä painikkeella, niin Yleislakon loppu olisi voinut olla tyystin toinen. Kiintoisaa on myös nähdä mikä on Ylen seuraava yhteistuotanto: Veroilta? Valtioilta? Perheilta? Työpaikkailta? Eroaminen on nyt muodikasta ja jostain suomalaisen pitäisi saada erota, mielellään kerran viikossa, jotta illuusio yksilöllisyydestä säilyisi.

Suitsuttelua ansaitsee myös teoksen esimerkilliset erikoistehosteet: ennakoiva tilastointi. Se ei tyydy vain toteamaan eronneiden määrää vaan sisältää myös ennusteen eroavien määrästä. Tämä edustaa uudentyyppistä ajattelua kansalaisliikehdinnässä ja aktivoi osaltaan suoraan toimintaan. Toivottavasti muutkin kansalaisliikehdinnät hyödyntävät tätä piirrettä. Olisi esimerkiksi kiintoisaa nähdä ennuste teoksesta PvV eli Persut vastaan Vihreät – Apupuolue iskee (arvioitu ensi-ilta 17.4.2011). Nettiperimätiedon mukaan Dark Horse Comicsilta onkin jo tulossa PvP-sarjakuva ja 20th Century Foxilta jatko-osa.

Masinoinnin näkökulmasta Eroa kirkosta – Homoilta-laajennusosalla – on vuoden ehdottomia merkkiteoksia. Olisi enemmän kuin suotavaa, että sen toteutustapa saisi jäljittelijöitä kotimaisessa kansalaisliikehdintä -tuotannossa. Kaduille ja jonoihin ei keräänny enää kuin Suomen ulkoistettu sosiaalipolitiikka. Vallankumous ja suora toiminta pitäisikin tarjota nimenomaan netitse nautittuna, omalta kotikoneelta tai mieluiten työajalla.

Kiitämme ja moitimme (+ + +/- – -)

• Alkuperäiset kätilöt: – Tekijät löytää hieman kaivamalla, mutta voisivat olla näyttävämminkin esillä edes saitilla
• Ankkuriobjekti: + + + Esimerkillisesti valittu. Konsepti on helppo viedä kansainvälisille markkinoille
• Fokus ja tavoite: + + + Selkeä ja konkreettinen
• Hubi: – – -: Toimintaa ei kanavoida missään, mutta kantaaottava sisältö tukee erittäin tehokkaasti viraalimarkkinointia
• Kätilöinti: + + + Joukkoviestimet valjastettiin onnistuneesti tekijöiden pysyessä taustalla
• Sitouttaminen: + + + Teos tarjoaa suoraa toimintaa netitse eikä tarvitse mennä häpeilemään seurakunnan kansliaan erolapun kanssa

Mikä on oma arviosi Eroa kirkosta:sta? Ole hyvä ja kirjoita arviosi tai anna palluroita 1-5.

Arvio: Yleislakko 15.10.2010 (facebook)

Maailmalla saati Suomessa on tehty mielestäni aivan liian vähän ammatillista arviointia netissä ’itseorganisoituvista’ vallankumous- ja mellakka-tapahtumista. Elokuva- ja peliarvostelijoita löytää kyllä nykyään nopeammin kuin wlanin Jklstä. Tapahtuma-arvioinnissa näkisin sen sijaan aivan uuden ammatillisen kriitikkoalueen ja puutetta on heti ryhdyttävä paikkaamaan.

Kokonaisuus

Kiinnostava ristiriita-asetelma lähtee lupaavan alun jälkeen tekijöidensä hallinnasta. Dramaturginen kaari jää ohueksi, on jännitteetön ja katsoja arvaa loppuratkaisun heti alkumetreillä. Tekijöiden tuoreutta alalle osoittaa tapahtumahetken valinta ulkotiloihin syyssäässä. Huipennukselle olisi voinut esimerkiksi tarjota useita vaihtoehtoja ja osan niistä netin äärellä.

Mediajulkisuus valjastettiin erinomaisesti ja esitykselle saatiin valtavat kulissit, jonne itse esitys sitten hukkuikin. Tapahtuman parasta antia olikin sen valtaisa viihdearvo. Tapahtuma sai suuren institutionaalisen asiantuntijajoukon, mukaan lukien kriitikko, arvioimaan tapahtumaa etukäteen. Kokonaisuudessaan tapahtumaa voi suositella koko perheelle, nuoremmat saavat samalla yhteiskuntavalistusta vanhempien tietämyksen puitteissa.

Kiitämme ja moitimme (+ + +/- – -)

• Alkuperäiset kätilöt: – – – Liian pitkään anonyymeja, ei tiedetä onko tämä hiippapäisten vai agitaattorien meininkiä
• Ankkuriobjekti: – – – Ei mitään mikä selittäisi mistä on kyse ja mitä ihmiset voisivat jakaa (paitsi linkki FB-ryhmään eikä siitäkään ollut lyhytlinkkiä)
• Fokus ja tavoite: + + selkeä, konkreettinen päivämäärineen
• Hubi: + FB sopii massamobilisointiin ja jossain määrin organisointiin, mutta sitä ei toteutettu muualla esm wikillä
• Kätilöinti: – – Idean ja aktiopäivän välillä innoitettiin hyvin niukasti
• Sitouttaminen: – – – Pelkällä Tykkää -täpällä saadaan ihminen muistamaan edes Tykkäämisensä ehkä 3 min

Mikä on oma arviosi Yleislakko 15.10.2010:sta? Ole hyvä ja kirjoita arviosi tai anna palluroita 1-5.

Nettiväki-tyypittelyä Max Weberin hengessä [osa 2/3]

Periaatteessa jokainen sosiologian klassikko Ferdinand Tönniesistä Georg Simmeliin sopii nettiväen tarkasteluun aika mainiosti. Aloitetaan Max Weberistä.

Nettiväki on ihan väitökseni kannalta sikäli kiintoisa, että kun verkkovoima edustaa keskimääräistä etevämpää kollektiivista toimintaa, niin loogisesti ajateltuna olisi olemassa myös keskimääräistä kollektiivista alisuorittamista.

Voin olla väärässäkin, mutta näppituntumalta oletan, että nettiväessä on pitkälti kysymys sosiaalisesta ja kollektiivisuudesta. Siksi tarjoilen erilaista selitysmallia kuin viime aikojen ansiokas nettiväki-pohdinta [kts. osa 1]. Vaikka nettiväki koostuu yksilöistä, niin keskeistä on sen kollektiivisuus. Aika harva jaksaa kirjoitella loputtomiin jos kukaan ei lue eikä reagoi. Toisaalta eri tutkimusalat tuottavat hieman erityyppisiä vastauksia.

Esm Twitter on viime kädessä hyvin yksilöperustaista massaviestintää. Välineen luonne ei mahdollista järin reflektoivaa ja muihin reagoivaa kommentointia. Kommenttien ’laatuun’ Twitterissä vaikuttavat myös nickien varaaminen ja tunnistaminen sekä seuraamisesta (following) syntyvä yksinkertainen suodatus. Twitter saattaa olla nettiväkeä tulvillaan, mutta se ei näy vaan sitä pitää erikseen seurata.

Laatu -kysymyksestä ei sen enempää tässä, kts. osa 1: nettiväellä viitataan jotenkin laaduttomampaan ja rahvaanomaisempaan kuin joidenkuiden toisten keskustelu. Twitteristä poiketen www-foorumeilla ja esm Facebookissa nähdään alustasta riippuen heti muun muassa yksittäisten kommenttien määrä threadissa so. keskusteluketjussa, vastausten määrä, lukukertojen määrä etc. Jos jotain anonyymin nettikirjoittelijan päässä liikkuu, niin toki oman käsityksensä julkisuuden maksimointi – mikä tosin hukkuu muiden samoin toimivien massaan.

Threadit ovat itseohjautuvia: useimmista uutisista (joissa on kommenttimahdollisuus) tai threadin avauksista ei voi tietää miten ne lähtevät vetämään. Toki esm maahanmuutto- ja ruotsinkieliteemat kirvoittavat kommentteja oletettavasti =). Kun jos / kun lähtee, niin se kumuloi lisää niin lukijoita kuin kommentoijiakin.

Epäsosiaalisen toiminnan tyypit

Max Weber määritteli jo 1903 sosiaalisen toiminnan tyyppejä (esim. Gronow & Noro & Töttö 1996). Voi olla että muitakin on kehittynyt vuosien varrella. Esm yksi tapaus on terrorisoinut Sometu -verkostoa jo pitkään ja aktiviteetit osuvat aika sopivaisesti täydenkuun tienoille. Toisaalta kuuhullut voidaan laittaa tyyppiin 4.

Lisäksi netti mahdollistaa esm pitkäjänteisen trollaamisen, provoilun ja aggroilun. Niillä ei pärjää pitkään materiaalisen todellisuuden yhteisöissä tai verkostoissa – kommunikointimuotoina ne sopivat ehkä saunailtoihin, polttareihin ja muihin sosialisiin erityistilanteisiin.

Mutta ei Max turhaan ole klassikko. Jaottelua voi käyttää myös netin epäsosiaalisen toiminnan tyypittelyyn:

• Päämäärärationaalinen
• Arvorationaalinen
• Affektiivinen so. tunteenomainen
• Traditionaalinen eli tottumus

1) Päämäärärationaalinen hakee tiettyä tavoitetta tai tarkoitusta, kuten nimbyt tai ydinvoiman vastustajat ja puolustajat. Esm L on klassikko, joka tiettävästi onnistui tappamaan koko Tietotyhteiskunta.fi:n keskustelun rationaalisella ja sinänsä faktisella argumentoinnillaan.

2) Arvorationaalinen tekee samaa, mutta uskoen johonkin esteettiseen, eettiseen tai muuhun itseisarvoiseen seurauksista piittaamatta. Tyyppi 1:n ja 2:n välinen ero voi olla väliin hienojakoista. Keskeisenä erona on, että kommentointia ei välttämättä argumentoida, koska rationaalisesti katsoen asiat vain nyt ovat näin koska ne nyt vain ovat näin.

3) Affektiivinen so. tunteenomainen toimii kunkin hetken tunnetilan pohjalta. Tänne kilahtavat Kurosen, Piipon, Thorsin yms. teilaajat. Luen nettiuutiset, koen voimallisesti, kirjoitan kommentin, olen olemassa.

4) Traditionaalinen eli tottumukseen perustuva tekee näin kun näin on aina ennenkin tehty. Tälle tyypille netti tarjoaa viriketilan entisten vessan seinien ja lehtien mielipidepalstojen ilmaisuille ”Meitä on monta” ja ”Yksi monien puolesta”.

Tarkkaan ottaen Max puhuu ideaalityypeistä, joita ei välttämättä esiinny kuvatusti ’puhtaina’. Lisäksi jotta ihmisen käyttäytyminen olisi netissä riittävän sekavaa, hän saattaa eri tilanteissa esiintyä eri tyyppeinä tai näiden yhdistelmänäkin. Usenetin klassiset flamewarit eli leimahdukset kuten pc vs. mac on kouluesimerkki. Keskeistä on myös oivaltaa, etteivät esimerkiksi viharyhmät edusta mitenkään homogeenisesti tiettyä tyyppiä vaan seassa on niin omalla nimellään reilusti kirjoittelevia, vakiintuneita nimimerkkejä kuin anonyymiksi itseään luulevia.

Muitakin tapoja nettiväen palastelemiseen on, mutta Weberin ideaalityypeillä on vaivatonta alkaa hahmottaa mitä tehdä minkäkin ryhmän kanssa. Vaivattomuus on suhteellista. Blizzard joutui tuoreeltaan taipumaan siihen, että World of Warcraft -massiiviroolipelin foorumeilla jatketaan anonyymisti eikä oikeilla nimillä.

LÄHTEET:
Gronow, Jukka & Noro, Arto & Töttö, Pertti (1996). Sosiologian klassikot. Gaudeamus Kirja.

Yle: Viron talkoista ’vientituote’

Ylen Risto Vuorinen kirjoittaa laajasti Viron uudesta talkoohengestä. Alkuperäisessä otsikossa puhutaan vientituotteesta. Lukiessa selviää, että kyseessä on pikemminkin Viron ja YouTuben innoittama ’muoti-ilmiö’ kuin tuotteistus. Mitä ei mitenkään vähennä toiminnan arvoa.

”Tavoitteena oli masinoida vähintään 40 000 virolaista keräämään metsistä, ojista, takapihoilta, neuvostoaikaisten tehtaiden ympäristöstä – kaikkialta – ihmisten huolettomasti jälkeensä jättämiä sotkuja.” 3.5.2008 organisoitu valtakunnallinen siivoustalkoopäivä oli valtaisa menestys ja se on innoittanut muun muassa New Delhiä vastaavaan.

”Teeme ära” -liikkeen aktiivi Tiina Urm kiteyttää mainiosti monia asioita jotka sopivat vinkeiksi myös nyky-Suomea hallitsevalle Metropolin talousalueelle. Enkä tarkoita tässä nyt Toivotalkoita, jossa vesihana suljetaan hampaidenpesun ajaksi. Suomessa oli aikoinaan monialainen talkooperinne.

– Neukkuajan yhteistoiminta oli ylhäältäpäin alas painettua. Se oli niin sanottua vapaaehtoisuutta. Se oli kollektivismia, joka ei ollut syntynyt juuritasolla. Se ei herättänyt kuin vastenmielisyyden yhteistoimintaa kohtaan.

Hän muistuttaa, että heti kun Viro itsenäistyi vuonna 1991, heilahti painopiste pakotetusta kollektivismista äärimmäiseen individualismiin. Virolaiset ryhtyivät puuhaamaan omia asioitaan. Oltiin viimeinkin yksilöitä, jotka voivat tehdä mitä itse haluavat, vaikkapa bisnestä, isonveljen poistuttua kuvioista.

Samalla Virossa koettiin suuri muuttoaalto maaseudulta kaupunkiin. – Monet perinteiset siteet lähiympäristöön katkesivat, eikä uudessa ympäristössä ja kauan odotetussa vapaudessa ollut helppo solmia uusia, sosiaalisia kontakteja.

– Ihmisten suhde valtioon, heidän omaan isänmaahansa oli kääntynyt päälaelleen. Muodostui luonnoton yhtälö, jossa valtiosta tuli palvelun tarjoaja ja kansalaisesta palvelun ostaja. Ruvettiin ajattelemaan, että kyllä valtion tai kunnan palkkaama virkamies tekee asiat puolestamme. Mehän maksamme veroja.

Mitäpä tuohon lisäämään. Mainio sosiologinen analyysi yhteiskunnan tasolla tiiviisti ja kansantajuisesti ja sovellettavissa pitkälti Suomenkin oloihin. Turha kopioida yhtään enempää, lue koko juttu tästä.

Nettiväki ja nettiyleisö pimeyden töissä – taas [osa 1/3]

Blogi ei ollut varsinaisesti telakalla vaikka sitä on liikenteessä. Sikäli olen seurannut trendiä, että ensiajatukset tulee mätettyä aiempaa useammin suoraan mikrokanaville keskeneräisinä kuin yrittäisi mähkiä niitä tarkemmin ja ilmaista jalostuneemmin :i.

Omassa tapauksessani perustin Qaikuun #tutkimusmikroblogi -kannun mikä on blogia ketterämpi tapa yrittää saada kommentteja keskeneräisille ideoille. Suosittelen lämpimästi kokeilua jokaiselle tutkimusta tekevälle. Samalla tarjoutuu tilaisuus edistää tutkimuksen avoimuutta.

Lisäksi on tullut kirjoitettua aika suoraviivaisesti pari paperia, kuten

• verkkovoimasta Journalismikritiikin vuosikirjaan 2010
• kustantajalle on lähdössä arvioitavaksi paperi Sosiaalisen median verkosto – case Sometu (Seppo Kangaspunta (toim.))
• Sosiologipäiville kollektiivisesta asiantuntijuudesta (linkki saapuu lähiaikoina)

Havahduin blogitaukooni oikeastaan Harto Pöngän mainion Nettiväki -blogimerkinnän myötä. Joidenkin top-down -journalismiammattilaisten vaalima nettiväki -termi on pyörinyt netissä pari vuotta, ehkä alunperin nettiaktiivi Pekka Hyvärisen myötä. Samalla Yle on ottanut aktiivikäyttöön nettiyleisö -ilmauksen. Nettiyleisö äimistelee, antaa siunauksensa, kuohuu, ei lämpene mutta toisinaan kiukustuu.

Tuttuni, ”Suomen kansainvälisesti tunnetuin filosofi” Pekka Himanenkin hieman hätkähti saamaansa palautetta ja pyysi harvinaisesti HS.fi:n foorumilla wc-kirjoituksilta anteeksi. Tähän mennessä ainoastaan Seiskan päätoimittaja on joutunut pyytelemään anteeksi nettiväeltä Lordi -mellakan myötä. Pekkaa ei ole järin sosiaalisessa mediassa tai foorumeilla näkynyt, vaikka ajatus agorasta ehkä antaisi olettaa muuta. Tosin Pekka oli pioneerimaisesti perustamassa 1990-luvulla HY:n Agoraa nettiin, mutta siitä on aikaa. Eikä se ollut tarkoitettu nettiväelle.

Erityisesti nettiväki on kiintoisa verkkovoiman kannalta. Mutta myös nettiyleisö. Voidaan ajatella, että se ei olekaan mikä tahansa yleisö, kuten vaikka oopperayleisö, vaan aikaansa seuraava nettiyleisö. Yhtä hyvin termien käytöstä voi kuultaa, että ”no ne on vaan sitä nettiväkeä”. Eikä väkeä ollenkaan.

Harto ilmaisee asian mainiosti: ”Mikä “nettiväki” sitten on? Sana, jota käytetään silloin, kun ei olla perehdytty, mistä ja keistä puhutaan” Tämä selittänee Hyvärisen tai Tuulikki Ukkolan nettimurheet. Ongelman voi siis abstrahoida. Siis onhän tämä aivan väärin, että joku esittää netissä mielipiteensä ohi sanomalehtien mielipidepalstan tai toimitussihteerin hyväksymän kolumnin. Sitä paitsi Hyvärisen suosimassa televisiossa ei ole edes lehtien mielipidepalstojen kaltaista kanavaa.

Viime kädessä mielestäni on kyse taukokahvien, savuttomien huoltamoiden, baari-iltojen ja wc-kirjoitusten siirtymisestä osin globaaliin jakeluun. Perinteisesti on tarvittu siirtyminen ajassa ja paikassa lukemaan esimerkiksi aforismeja julkisessa toiletissa.

Netti on vain nostanut kansalaismielipiteitä näkyviin

Netti yksinkertaisesti on vain tuonut näkyviin keskustelut joita on käyty materiaalisessa todellisuudessa satoja vuosia Suomessa. Tämä ei kaikille sovi. Suomessa saa olla kaikenlaisia ongelmia, tai sellaiseksi koettavia, kunhan ne eivät nouse joukkoviestimiin – tai nykyään nettiin. Soveliasta ongelman esilleottoa ovat vaalikampanjointi, uusi levy, kirja tai ihmissuhde. Hallitusti joukkoviestimissä.

Netti ylittää ajan ja paikan rajoituksia tältä osin. Karvalakkilähetystöt metropolin talousalueelle ovat vähentyneet, kun asiansa saa kuuluviin perustamalla nettiadressin tai fb-ryhmän ja kannattajia voi löytyä kymmenentuhatta parissa tunnissa.

Viharyhmät ja suora hengiltälähtöuhkailu ei luonnollisestikaan ole suotavaa. Suomalaisessa kansalaisyhteiskunnassa on kuitenkin vielä matkaa amerikkalaisiin abortinvastustajiin, jotka alkoivat vuosituhannen vaihteessa julkaista netissä lääkäreiden ja muiden kotiosoitteita. Niiden perusteella jokainen abortinvastustaja sai tehdä omat johtopäätökset ja niin on usein tehtykin. Wikipedia on korutonta luettavaa.

Nettiväellä ilmeisesti viitataan hallitsemattomaan lynkkaushenkiseen väkijoukkoon vailla yhteistä tai omaa älyä. Ne ovat perinteisesti kokoontuneet torille tai poliisiaseman eteen vaatimaan jotakuta hirtettäväksi. Kritisoijat eivät kehtaa sanoa ääneen, että he mielessään itse asiassa puhuvat rahvaasta, joka ei ilmeisesti tarvitse ilmaisuvapautta. Rahvaan mielipide on – no, rahvasta.

Kannattaisi vilkaista Suomen suurimpien sanomalehtien nettiversioiden otsikointia. Ammattitaito jyllää: ”Nouseeko vielä?” (IS.fi) Tässä suhteessa Howard Rheingold ratkaisi asian kerrassaan näppärästi termillään smartmobs – älykäs rahvas. Joku sitten meni suomentamaan sen mobiilijoukoiksi =)

Nettiväestä vielä toinen kirjoitus, kunhan saan sitä hieman mähkittyä. Mutta ei nettiväessä mitään varsinaista uutta ole. Suosittelen Pekoille, Tuulikille ja muille ahdistuneille skottilaisen journalistin Charles Mackayn teosta Extraordinary Popular Delusions and the Madness of Crowds. Vuodelta 1841. Nyt vain kollektiivisen toiminnan yksi muoto – ei ehkä oivaltavin – on muuttunut näkyväksi netissä.